Äng-äänne
Äng-äännettä harjoiteltiin kolmella eri tunnilla. Ensimmäisellä kerralla luokiteltiin kuvia, joissa oli äng-äänne, oikeiden otsikoiden alle. Tunnin aluksi kuunneltiin Juice Leskisen Äng-äänne laulu . Sitten luokiteltiin sanat n-k, n-g ja nk-k. Lopuksi tutkittiin, menivätkö kuvat oikeiden otsikoiden alle ja makusteltiin sanoja sanomalla niitä ääneen sekä kuuntelemalla kuuluuko äänne lyhyenä ja kovana vai pitkänä ja pehmeänä.
Toisella kerralla pelasimme äng-äännepeliä, rakensimme äng-äänne kukkia ja ongimme äng-äänne kaloja. Oppilaat jaettiin kolmeen ryhmään. Ryhmät kiersivät kussakin pisteessä.
Heitä noppaa ja liiku pelialustalla nopan silmäluvun verran. Keksi ruudussa olevan äng-äänteen mukainen sana. Apuna oli pelialustan keskellä olevat kuvat. Laita oma pelinappula keskellä olevan kuvan päälle. Jos vapaana ei ole yhtään äänteeseen sopivaa kuvaa, niin vuoro siirtyy seuraavalle. Kuka valtasi eniten kuvia pelialustan keskeltä?

Rakenna äng-äänne kukkasia laittamalla oikea terälehti kukan keskustan ympärille. Kukan keskustoissa oli äng-äänteitä. Terälehdissä oli äng-äänne sanoja, joista puuttui itse äng-äänne. Opettaja tarkasti kukkaset, jotta ne menivät oikein.

Ongi kala ja keksi kalan takana olevaan äng-äänteeseen oikea sana. Kaverit olivat apuopettajia ja hyväksyivät sanat.
Kolmannella kerralla pääsimme kirjoittamaan äng-äännesanoja.

Heitä värinoppaa. Mene taskuston luo ja ota samanvärisestä taskusta tikku. Katso, mikä äng-äänne tikussa on. Keksi sana, jossa on sama äng-äänne. Kirjoita sana vihkoon kolme kertaa. Kakkoset kirjoittivat sanoista virkkeitä.

Näytä opettajalle. Liiku nopan osoittaman värin mukaisesti. Aloita kierros alusta. Ahkerimmat kirjoittivat kaksi sivua äng-äänne sivuja. Kaikille tuli sivun verran sanoja. Hyvä me!

