6 Kasvatus ja oppiminen

Koulun pedagogiikan kehittäminen

Kaikissa Kuopion peruskouluissa noudatetaan Kuopion perusopetuksen opetussuunnitelmaa.

Koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa ja lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulukohtainen toiminta ja mahdolliset erityispiirteet.

Kuopion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman
pohjana on Valtioneuvoston asetus 28.6.2012 perusopetuksen tavoitteista ja tuntijaosta sekä Opetushallituksen antamat opetussuunnitelman perusteet.

Kuopion perusopetuksen tuntijako

Koulun toimintakulttuurin sekä oppimisympäristöjen ja työtapojen kehittämisen tavoitteet, yhteiset toimintaperiaatteet sekä yhteistyön ja muun käytännön toteutus kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Opettaja aktivoi oppilaita ja vastaa, että he ovat ikätasonsa huomioiden suunnittelemassa, asettamassa tavoitteita ja arvioimassa oppimistaan. Oppilaat osallistetaan ryhmän, luokan ja koko koulun toimintaan. Oppilaita osallistava toiminta kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa.

Luokanopettajat ja -ohjaajat käyvät henkilökohtaiset oppimiskeskustelut oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa lukuvuoden aikana, ks. Oppimiskeskustelut

Koulun tulee huolehtia oppilasarvioinnin yhdenmukaisuudesta. Rehtori vastaa, että opettajat suunnittelevat opetusta ja toteuttavat arvioinnin yhdessä. Koulu tiedottaa arvioinnista oppilaita ja huoltajia.


Monialaisen oppimiskokonaisuuden (MOK) toteuttamisen periaatteet

Opetuksen eheyttäminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet

Vuosittain toteutetaan vähintään kaksi laajaa monialaista oppimiskokonaisuutta, joista toinen voi olla kuntakohtainen ja toinen koulukohtainen. Lukuvuoden 2023 - 2024 kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus on kieli- ja kulttuuritietoisuus. Koulukohtaisen monialaisen oppimiskokonaisuuden koulu päättää itse oppilaita osallistaen. Vähintään toinen monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan yhtenäisenä viikon kestävänä jaksona.

- MOK-viikolle voidaan tehdä oma työjärjestys
- Oppilaan työaika on oppilaan vuosiviikkotuntimäärä (esim 3. luokka 23 tuntia, 8. luokka 29 tuntia)
- Opettajan työaika on työjärjestykseen sijoitettu työmäärä

Mikäli koulukohtainen MOK jakautuu pitemmälle ajanjaksolle, tulee huolehtia että
- oppilaalla on MOKia oma vuosiviikkotuntimäärä
- oppilaalla on mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa
- MOK tarjoaa mahdollisuuksia yhdistää koulun ulkopuolinen oppiminen koulutyöhön
- MOK vahvistaa tiimiopettajuutta

Lukuvuosisuunnitelmaan merkitään MOKien ajankohta ja kesto, aihe ja oppilaiden osallisuus. Tarkempi kuvaus MOKeista on koulujen kotisivulla ennen MOKien alkamista.


Joustava esi- ja alkuopetus

Esi- ja alkuopetuksen aikuistiimi tekee joustavan esi- ja alkuopetuksen tiimisopimuksen. Tiimisopimukseen kirjataan, kuinka toiminnan periaatteet toteutuvat käytännössä, kuinka oppimispolkuja toteutetaan ja kuinka lapsiryhmien yhteistoimintaa on mahdollista järjestää.

Tiimisopimus liitetään koulun lukuvuosisuunnitelmaan.
Joustava esi- ja alkuopetus perusopetuksen opetussuunnitelmassa
Kuopion joustava esi- ja alkuopetus


Tieto- ja viestintäteknologia (tvt)

Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöä edistetään kouluissa kehittämällä seuraavia osa-alueita:

  • opetushenkilöstön digipedagoginen osaaminen
  • oppilaiden digitaidot
  • digitaalisten laite- ja oppimisympäristöjen käyttö

Opetushenkilöstön digipedagogista osaamista kehitetään koulutusten sekä kouluilla toimivien pedagogisten tukihenkilöiden ja kiertävien digimentoreiden avulla. Osaamisen kehittymistä, koulutusta ja tuen tarpeita kartoitetaan vuosittain tehtävillä kyselyillä.

Kaikille oppilaille turvataan tasapuoliset mahdollisuudet digitaitojen oppimiseen. Opettajan tehtävänä on huolehtia oppilaiden tvt-opetussuunnitelman mukainen osaaminen 2., 6. ja 9. luokan päättyessä. Opetussuunnitelman toteuttamisen tukena käytetään kaupungin omia digitaitokalentereita vuosiluokille 1 – 6 ja 7 – 9. 

Laite- ja oppimisympäristöjen käyttöä edistetään kiertävien digimentoreiden, koulukohtaisten teknisten tukihenkilöiden sekä oman tietohallinnon avulla. Varmistetaan, että kaikilla opettajilla on työtä varten käytössä henkilökohtainen päätelaite. Oppilaslaitemäärää kasvatetaan taloudellisten resurssien puitteissa. Lisäksi huolehditaan riittävistä tietoliikenneyhteyksistä jokaisessa koulussa. Laajennetaan ja syvennetään digitaalisten oppimisympäristöjen käyttömahdollisuuksia. Koulujen tekniset tukihenkilöt huolehtivat toimenkuvansa mukaisista tehtävistä.

Kuopio osallistuu useisiin perusopetuksen kehittämishankkeisiin, joissa digitalisaatiolla on keskeinen rooli. Kouluja digitalisaation kehittymistä tuetaan hankkeiden ja vuosittain toteutettavien kartoitusten avulla. Kartoituksen yhteydessä kukin koulu määrittelee itselleen kehittämistavoitteet seuraavalle lukuvuodelle ja seuraa tavoitteidensa toteutumista.

Koulukohtainen tvt-suunnitelma päivitetään osaksi lukuvuosisuunnitelmaa.

Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151
koordinaattori Jarno Bruun 044 718 4417

Koulun toimenpiteet

Oppilaita ohjataan pienin askelin oman oppimisensa suunnitteluun ja vastuunkantoon. Oppilaita ohjataan oppimis- ja työskentelytavoitteiden asettamisessa eri oppiaineissa. Oppilaille annetaan mahdollisuus palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen. Oppituntityöskentelyssä harjoitellaan mm. päivä- ja viikkourakkatyöskentelyä. Oppilaille luodaan mahdollisuuksia rakentaa motivoivia työympäristöjä omaan ja pienryhmän työskentelyyn sekä kokemuksia työskennellä erilaisilla ryhmäkokoonpanoilla.

Välkkäri-, Verso-, oppilaskunta- ja kummiluokka - sekä Liikkuva koulu toiminnat vahvistavat oppilaiden osallistumista koulun toimintaan. Kaupungin nuorisotoimen, Kallaveden seurakunnan koulutyön sekä muiden tahojen keskellä koulupäivää -kerhotoiminta ovat osaltaan innostamassa oppilaita yhteisölliseen tekemiseen.

Koulun alkuopetusluokat ovat siirtyneet 1.8.2022 1-2 luokkien yhdysluokittain toteutettavaan kaveriluokkatoimintaan. Koulussamme on 6 alkuopetusryhmää kahdessa eri oppimisympäristössä. Esi-ja alkuopetuksen aikuistiimi tekee Kuopion joustavan esi-ja alkuopetuksen pedagogiikan mukaisesti tiimisopimuksen, jossa toiminnan periaatteet sovitaan yhdessä. Yhdessä sovitaan myös kuinka oppimispolkuja toteutetaan. Tiimisopimus lv. 2023-24.

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttaminen:
- Monialaiset oppimiskokonaisuudet suunnitellaan ja toteutetaan opettajien ja ohjaajien laatimien suunnitelmien mukaisesti:


Monialaiset oppimiskokonaisuudet lv. 2023-2024

KUOPION AIHE: Kieli- ja kulttuuritietoisuus 

Luokat 1-2 ABCDEF

Ajankohta: marraskuu
 

Kesto: 22 h 2-3 viikon aikana 

Oppilaiden osallisuus: mahdollisuus vaikuttaa sisältöihin ja tehdä valintoja 


Luokat 3ABC -4ABC 

Ajankohta: marraskuu

Kesto: 23-24 h hajautettuna noin kuukauden ajalle

Aihe: Kieli- ja kulttuuritietoisuus

Oppilaiden osallisuus: Kieli- ja kulttuuritietoisuus-aihetta toteutetaan noin kuukauden aikana useamman oppiaineen tunneilla viikoittain. Oppilaat pääsevät tutustumaan eri maiden kieliin ja kulttuuriin (esim. tavat, musiikki, taide, luonto, nähtävyydet, kirjallisuus) monipuolisesti. Tutustuttavien maiden ja kulttuurien valinnassa pyritään huomioimaan myös oppilaiden omat mielenkiinnon kohteet. 

Luokat 5AB - 6AB

Ajankohta: viikoilla 40-41

Kesto: 25 h

Aihe: Kieli- ja kulttuuritietoisuus elokuvan kautta tutkaillen

Oppilaiden osallisuus: Aihealueen teemoja käsitellään kahden viikon aikana monipuolisesti eri oppiaineissa, esim. musiikki, kuvataide, äidinkieli, teema- sekä kielten tunnit. Lähestymistapana käytetään elokuvaan, animaatioon ja lasten tekemien lyhytelokuviin tutustumista. Hyödynnetään Koulujen elokuvaviikkoa (vko 40) materiaaleissa. Oppilaat tuottavat omia lyhytelokuvia toisen MOK-viikon aikana. Oppilaiden mielenkiinnon kohteet otetaan huomioon. 


KOULUN OMA AIHE: Lähiympäristö


Luokat 1-2ABCDEF
 

Ajankohta: huhti-toukokuu 

Kesto: 22 h yhden viikon aikana 

Oppilaiden osallisuus: mahdollisuus vaikuttaa sisältöihin ja tehdä valintoja 


Luokat 3ABC-4ABC

Ajankohta: viikko 21

Kesto: 1 viikko (23-24 h)

Aihe: Lähiympäristö

Oppilaiden osallisuus: Oppilaiden kiinnostusta, tietoa ja toiveita aiheen toteuttamiseen kartoitetaan ennen mok-viikon aloittamista. Oppilaat tutustuvat mok:in aikana koulun lähiympäristöön, rakennettuun ympäristöön ja lähiluontoon eri tavoin. Teemme mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä lähiympäristön eri toimijoiden kanssa. Oppilailta kerätään palautetta Forms-lomakkeen kautta mok-viikon päätteeksi.

Luokat 5AB - 6AB

Ajankohta: viikko 21

Kesto: 25 h

Aihe: Lähiympäristö

Oppilaiden osallisuus: Aihealueen teemoja käsitellään viikon aikana monipuolisesti eri oppiaineissa, esim. musiikki, kuvataide, äidinkieli, matematiikka, teema- sekä kielten tunnit. Oppilaat tuottavat viikon aikana yhteistoiminnallisesti koulun lähiympäristöön liittyviä tuotoksia omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Oppilaiden kiinnostusta, tietoa ja toiveita aiheen toteuttamiseen kartoitetaan ennen mok-viikon aloittamista. Oppilaat tutustuvat mok:in aikana koulun lähiympäristöön, rakennettuun ympäristöön ja lähiluontoon eri tavoin. Mahdollisuuksien mukaan käymme mok-viikon aikana Vanun retkellä. 

Tarkemmat monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnitelmat löytyvät koulun nettisivuilta tämän linkin takaa ennen toteutusviikkojen alkamista. 



Opettajien TVT-taitojen vahvistaminen
- Koulussa toimii kolme pedagogista tukihenkilöä.
- Kaupungin TVT-mentorilta saa tukea opetukseen ja koulutusta.
- Koko henkilökunta suorittaa sekä Navisec- että yleisen tietoturva-/tietosuojakoulutuksen.
- Kouluttautumiseen kannustetaan.
- Katso tarkemmin vuosisuunnitelman kohta 4. Resurssit "Koulukohtainen TVT-suunnitelma"
- Digitaitokalenteri opettajien työvälineenä
- Oppilasagentit opettajien apuna


1. Mitä tavoitteita asetitte koulullenne kevään 2023 Digitaalinen ekosysteemi –hankkeen palaverissa? Mitä toimenpiteitä aiotte tehdä tavoitteen saavuttamiseksi? Miten näiden tavoitteiden saavuttamista seurataan?

OppilasAgentti-toiminnan jatkaminen, kehittäminen ja vakiinnuttaminen arkeen:
OppilasAgentti-toiminta aloitetaan uusien agenttikerholaisten rekrytoinnilla. Sen jälkeen toimintaa markkinoidaan opettajille muistuttamalla asiasta säännöllisesti yhteissuunnitteluajalla pidettävissä kokouksissa. Lisäksi OppilasAgentit järjestävät tukivälitunteja ja esittelevät itsensä seurakunnan päivänavauksen yhteydessä. OppilasAgenttien varaussysteemi kehitetään. Toiminnan näkyvyyttä lisätään myös siten, että koulumme peda.net-sivulle lisätään OppilasAgentti-logo.

Jakamisen kulttuurin vahvistaminen: Jakamisen kulttuuria vahvistetaan siten, että digiasioille varataan säännöllisesti aikaa yhteissuunnitteluajan palavereihin pitkin vuotta. Lisäksi digitiimi kalenteroi itselleen kokoontumisia säännöllisesti lukuvuoden ajaksi ja kokoontumisissa tehdään väliarviointeja, kuinka asetetut tavoitteet on saavutettu. Lisäksi järjestetään koulutusta ja vinkkauksia, joissa opettajat voivat jakaa hyväksi todettuja käytänteitä ja ideoita. Koululle aletaan koostaa materiaalipankkia digitaitokalenterin tukimateriaalien tueksi. Osa opettajista on alkanut myös kasata eri oppiaineisiin materiaalipankkeja, jossa tehtävät hyödyntävät mm. Classroom- tai M365-ympäristöjä. 

Digikäytänteiden selkeyttäminen: Digikäytänteisiin haetaan selkeyttä siten, että informaation jakamisen kanavat kirjataan ylös ja tehdään linjauksia tiettyjen sovellusten käytöstä eri tilanteissa ja käyttötarkoituksissa.


2. Miten koulunne digipedagogiikan kokonaisvaltainen kehittäminen ja sen vastuut on määritelty? Miten pedagoginen ja tekninen tuki koulussanne organisoidaan ja resursoidaan niin, että se hyödyttää kaikkia opettajia?

Koululla on digitiimi, joka suunnittelee ja ideoi digipedagogiikan kokonaisvaltaista kehittämistä. Digitiimiin kuuluvat atk-vastaavat, av-vastaava, infonäyttö- ja kalenterivastaava ja pedagogiset tukihenkilöt. Digitiimi kokoontuu ATK-vastaavien kutsumana. Teknisestä tuesta vastaa ATK-vastaavat ja AV-vastaava tukenaan pedagogiset tukihenkilöt. Jokaisessa oppimisympäristötiimissä on yksi pedagoginen tukihenkilö, joka antaa pedagogista tukea ensisijaisesti oman tiiminsä henkilöille. Opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa opettajia kutsutaan auttamaan myös kaupungin digitutor.

3. Miten varmistetaan, että kaikki oppilaat oppivat riittävät digitaidot? 

Digitiimi on laatinut koulun oman tvt-polun Classroom-pohjalle. TVT-polku on viime keväänä päivitetty uusien digitaitokalenterin tavoitteiden ja sisältöjen mukaiseksi. Koululla on digitaitokalenteriin pohjautuva järjestelmä, jossa luokkien osaaminen ja opiskellut asiat tallennetaan jatkossa hyödynnettäväksi ja täydennettäväksi. Opettajia rohkaistaan hyödyntämään uuden digitaitokalenterin tukimateriaaleja tavoitteiden läpikäynnissä.



Oppilasarviointi:
- Lukuvuonna 2023-2024 jatkuu lukuvuonna 2022-2023 alkanut opettajia koskeva Arviointimestarikoulutus. 
- Oppilasarviointi pohjautuu OPS:n ja Kuopion kaupungin/Hiltulanlahden koulun arviointiohjeisiin ja -käytänteihin.
- Koulun opetussuunnitelma löytyy koulun nettisivuilta. Opetussuunnitelmasta löytyvät oppiainekohtaiset tavoitteet ja sisällöt. Hyvän osaamisen kriteerit löytyvät valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta. Luokkien 1-2 osalta hyvän osaamisen kriteerit löytyvät Kuopion opetussuunnitelmasta. 
- Käytetään Kuopiossa käytössä olevia oppimiskeskustelulomakkeita. 
Oppimiskeskustelulomakkeet vuosiluokille 1 – 2 ja 3 – 6 löytyvät klikkaamalla Oppimiskeskustelulomakkeet -linkkiä.
- Oppimiskeskustelut pidetään 1.-6. -luokilla marras-tammikuussa. 
- Kaikki luokat saavat lukuvuositodistukset lukuvuoden päätteeksi, käytetään Kuopion kaupungin yhtenäisiä todistuspohjia.
- Opettajat käyvät keskustelua arviointiperusteista tasapuolisen arvioinnin varmistamiseksi. Opettajat tekevät lukuvuosiarvioinnin Wilman kautta. Arviointi toteutetaan opetussuunnitelman mukaisesti. Arviointiin osallistuvat kaikki oppilasta opettavat opettajat.
- Itsearviointia harjoitellaan ja kehitetään koko lukuvuoden ajan osana oppimista.
- Opettajat huolehtivat, että vanhemmat ovat tietoisia lapsen osaamisen kehittymisestä ja formatiivisen arvioinnin etenemisestä. Hyödynnetään Kuopion kaupungin oma polku-arviointimateriaalia osana formatiivista arviointia.
- Luokanopettajat säilyttävät kokeita kaksi vuotta. 

Kasvatus perustuu myönteiseen oppilaan yksilönä huomioivaan vuorovaikutukseen. Arviointia annetaan rakentavasti ja kannustavasti.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä