Hatsalan klassillinen koulu

Kansainvälisyys asenteina, uskalluksena, ymmärryksenä

Hatsalan klassillinen koulu on ollut yksi kansainvälisyystoiminnan edelläkävijöistä Pohjois-Savon alueella. Kansainvälisellä yhteistyöllä on koulussamme jo usean vuosikymmenen perinteet. Koulussamme on annettu kaksikielistä opetusta 1990 –luvulta alkaen. Meillä opiskelee myös kaksi valmistavaa luokkaa, joista oppilaita integroituu oppilasryhmiin. Koronakauden hiljaiselon jälkeen yksi keskeisistä koulumme tavoitteista on palauttaa kansainvälisyystoiminta tärkeäksi osaksi koulumme toiminnallista profiilia. 

 Koulumme motto on “yhdessä eteenpäin”. Olemme heterogeeninen ja monikulttuurinen yhteisö, ja tämä on vahvuutemme. Arvostamme koulumme rikasta kulttuuriperintöä ja rohkaisemme oppilaita olemaan ylpeitä omasta kulttuuritaustastaan sekä tuomaan esille oman kulttuurin erityispiirteitä esim. koulun juhlissa ja oppitunneilla.  

Kotikansainvälisyys

Koulumme toimii vahvasti verkostoituneena sekä paikallisesti että sosiaalisessa mediassa. Oman koulumme olemassa olevien kontaktien lisäksi teemme jatkuvaa yhteistyötä lähialueen oppilaitosten - etenkin Minna Canthin koulun ja Kuopion klassillisen lukion - kanssa. Koululla on hyvät kontaktit erilaisiin toimijoihin: nuorisotyö, taidetoimijat, Ankkuriryhmä, yhdistykset, yritykset ja seurakunnat. Tavoitteena on saada yhteistyö eri toimijoiden kanssa näkyväksi ja kiinteäksi osaksi koulun arkea. Yhteistyökumppaneiden avulla on mahdollista tuoda näkyväksi oppilaiden taitoja ja osaamista, jotka eivät muuten tule ilmi koulutyössä. Monissa tapauksissa yhteistyö auttaa paitsi sopivien kontaktien löytämisessä, myös suunniteltujen toimintojen toteuttamisessa. Käytännössä kaikki aktiivisesti kansainvälisissä toiminnoissa mukana olevat henkilökuntamme jäsenet verkostoituvat henkilökohtaisesti käyttämiensä sosiaalisen median alustojen kautta: Moni on mukana erilaisissa kansainvälisissä Facebook-ryhmissä, LinkedIn-yhteisöissä sekä Twitterissä. Myös eTwinning-alusta on useamman opettajan käytössä. 

Kansainvälisyyskasvatukseen liittyvien projektien on myös käytännössä havaittu olevan erinomainen väline tuoda tavallisessa kouluarjessa toisistaan hyvinkin eriytyneet ryhmät yhteisen toiminnan äärelle: erilaiset kulttuuritaustat nähdään nimenomaan etuna ja rikkautena. Tämän myötä myös tavallisessa kouluarjessa oppilaat voivat kokea kulttuurista omistajuutta ja ylpeyttä omasta identiteetistään. Tämä myös auttaa oppilaita luomaan kontakteja ja vahvistaa kielitaitoa sekä tietotekniikan osaamista. 

Oppilaiden ja huoltajien osallistuminen on myös tehtävä näkyväksi: Monikulttuurisuuden tulee näyttäytyä voimavarana. Tämän myötä keskeinen tavoite on osallistaa myös monikulttuuriset perheet: Moni ei-suomalainen perhe alueellamme on yhteiskunnallisesti vaikuttava. Kyseessä voi olla ravintola- ja matkailualan toimijoita, yliopiston tutkijoita tai vastaavaa. Nämä esimerkit pyritään tuomaan näkyviksi myös oppilaille. Ylpeys omista vanhemmista on nuorelle mitä vaikuttavin syy olla oma itsensä. 

 Erityisenä kehittymiskohteena on, että tietoa kansainvälisestä toiminnasta jaetaan nykyistä läpinäkyvämmin ja monipuolisemmin sekä henkilökunnalle että oppilaille. Jakamisen tavoista on tavoitteena tehdä selkeä ja pysyvä käytäntö.

Kansallinen ja seudullinen kansainvälisyys

Paikallisen yhteisöllisyyden ohella on tärkeää, että oppilaitoksen eri toimijat kokevat yhteisöllisyyttä myös yli valtion rajojen. Oppilaitoksen, kaupungin ja valtion rajat ylittävä yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden elinikäiseen turvaverkkoon. Kansainvälisen yhteistyön avulla etsitään pitkäkestoisesta, säännöllisestä yhteistyöstä kiinnostuneita kansainvälisiä yhteistyökumppaneita sekä uusia ideoita ja malleja yhteisöllisyyden tukemiseksi. 

On tärkeää huomata, että kansainvälisillä projekteilla tähdätään pysyvään, järjestelmälliseen rakennetason kehittämiseen. Projekteilla tuetaan paikallisesti luotua kehitystä, laajennetaan sitä ja nostetaan esille ajatus eurooppalaisesta osallisuudesta. Monelle nuorelle oma lähiympäristö muodostaa kehyksen, jonka varassa tulevaisuutta luodaan ja rakennetaan. Projektin avulla haluamme laajentaa perspektiiviä ja auttaa ymmärtämään erityisyys esteen sijaan avoimena ovena ja mahdollisuutena. 

Koulun kansainvälisyystoiminnassa pyritään tavoittamaan erityisesti osallisuus- ja moninaisuusstrategiassa kuvattuja osallistujia: oppilaita, joilla on koulutusjärjestelmään liittyviä esteitä, erilaisista kulttuurisista taustoista tulevia oppilaita, oppijoita, joiden perheiden taloudelliset resurssit eivät mahdollista projektin avulla saavutettavia kontakteja tai kansainvälisiä ystävyyssuhteita sekä sosiaalisista esteistä kärsiviä oppilaita. 

Hatsalan klassillisella koululla on kansainvälisessä toiminnassa pitkä historia, joten vuosittain otamme vastaan lukuisia yhteistyökutsuja erilaisilta kansainvälisiltä toimijoilta. Viimeisimmässä projektissa olemme tehneet yhteistyötä Belgian, Espanjan, Italian ja Turkin kanssa. Kehitämme jatkuvasti yhteistyöverkostoamme ja etsimme toimijoita, joiden kanssa jaetaan yhteisiä elementtejä esimerkiksi koulutuksen suunnittelun, toteutuksen ja rakenteen suhteen. 

Kansainvälinen liikkuvuus

Kansainvälisen toiminnan yksi tärkeimpiä vetovoimatekijöitä on saada ja jakaa kokemuksia ja elämyksiä. Sekä opettajille että oppilaille tarjotaan mahdollisuus osallistua kansainväliseen toimintaan: matkustaa, tutustua erilaisiin kulttuureihin ja jakaa tietoa omasta kulttuurista. 

Tavoitteenamme on Erasmus+ -akkreditointi ja sen myötä mahdollistuva pitkäjänteinen yhteistoiminnan suunnittelu eurooppalaisten kumppanuuskoulujemme kanssa. On välttämätöntä, että tieto jaetaan ja säilytetään niin, että siitä on vastuussa kokonainen tiimi. Tiimin toiminnan tavoitteena on säännöllinen osittainen vaihtuvuus, että mahdollisimman moni pystyy osallistumaan kansainväliseen toimintaan. 

Käynnissä olevaan ja aiempaan toimintaamme voi tutustua koulumme kotisivuilta osoitteesta https://peda.net/kuopio/p/hatsala/hankkeet. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä