Snellmanin koulu ja Niiralan yksikkö

Kansainvälisyys asenteina, uskalluksena, ymmärryksenä

Snellmanin koulun tavoitteena on herättää kiinnostus eri kulttuureita kohtaan sekä lisätä tietoisuutta eri kulttuureista. Pidämme tärkeänä myös monipuolista kielitaitoa sekä maailmankuvan laajenemista. Ohjaamme oppilaita toimimaan oikeudenmukaisen maailman puolesta sekä kunnioittamaan toisiamme ja hyväksymään toisemme sellaisena kuin olemme.

Kotikansainvälisyys

Koulussamme voi opiskella englannin ja ruotsin kieltä. Koulussamme on myös alkanut A2-kielenä valinnainen saksan ryhmä lukuvuonna 2023-2024. Myös uusi alkava saksan ryhmä aloittaa  lukuvuonna 24-25. Kielten tunneilla tuodaan esille opiskeltavaan kieleen liittyviä kulttuureja eri tavoin. Niiralan yksikössä toimii valmistavan opetuksen ryhmä, joten koulussamme opiskelee useiden eri kansallisuuksien oppilaita. Lisäksi koulussamme järjestetään 5. ja 6. luokkien valinnaisaineen kurssina kielet ja kulttuurit-kurssia.

Kansallinen ja seudullinen kansainvälisyys

Tällä hetkellä emme ole mukana kansainvälisissä hankkeissa, mutta kansainvälisiä vierailijoita sekä opiskelijoita otetaan koululle vastaan mahdollisuuksien mukaan (esim. oppilaiden ja henkilökunnan kontaktien kautta).

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä