Kotikansainvälisyys
Koulumme toimii vahvasti verkostoituneena sekä paikallisesti että sosiaalisessa mediassa. Oman koulumme olemassa olevien kontaktien lisäksi teemme jatkuvaa yhteistyötä lähialueen oppilaitosten - etenkin Minna Canthin koulun ja Kuopion klassillisen lukion - kanssa. Koululla on hyvät kontaktit erilaisiin toimijoihin: nuorisotyö, taidetoimijat, Ankkuriryhmä, yhdistykset, yritykset ja seurakunnat. Tavoitteena on saada yhteistyö eri toimijoiden kanssa näkyväksi ja kiinteäksi osaksi koulun arkea. Yhteistyökumppaneiden avulla on mahdollista tuoda näkyväksi oppilaiden taitoja ja osaamista, jotka eivät muuten tule ilmi koulutyössä. Monissa tapauksissa yhteistyö auttaa paitsi sopivien kontaktien löytämisessä, myös suunniteltujen toimintojen toteuttamisessa. Käytännössä kaikki aktiivisesti kansainvälisissä toiminnoissa mukana olevat henkilökuntamme jäsenet verkostoituvat henkilökohtaisesti käyttämiensä sosiaalisen median alustojen kautta: Moni on mukana erilaisissa kansainvälisissä Facebook-ryhmissä, LinkedIn-yhteisöissä sekä Twitterissä. Myös eTwinning-alusta on useamman opettajan käytössä.
Kansainvälisyyskasvatukseen liittyvien projektien on myös käytännössä havaittu olevan erinomainen väline tuoda tavallisessa kouluarjessa toisistaan hyvinkin eriytyneet ryhmät yhteisen toiminnan äärelle: erilaiset kulttuuritaustat nähdään nimenomaan etuna ja rikkautena. Tämän myötä myös tavallisessa kouluarjessa oppilaat voivat kokea kulttuurista omistajuutta ja ylpeyttä omasta identiteetistään. Tämä myös auttaa oppilaita luomaan kontakteja ja vahvistaa kielitaitoa sekä tietotekniikan osaamista.
Oppilaiden ja huoltajien osallistuminen on myös tehtävä näkyväksi: Monikulttuurisuuden tulee näyttäytyä voimavarana. Tämän myötä keskeinen tavoite on osallistaa myös monikulttuuriset perheet: Moni ei-suomalainen perhe alueellamme on yhteiskunnallisesti vaikuttava. Kyseessä voi olla ravintola- ja matkailualan toimijoita, yliopiston tutkijoita tai vastaavaa. Nämä esimerkit pyritään tuomaan näkyviksi myös oppilaille. Ylpeys omista vanhemmista on nuorelle mitä vaikuttavin syy olla oma itsensä.
Erityisenä kehittymiskohteena on, että tietoa kansainvälisestä toiminnasta jaetaan nykyistä läpinäkyvämmin ja monipuolisemmin sekä henkilökunnalle että oppilaille. Jakamisen tavoista on tavoitteena tehdä selkeä ja pysyvä käytäntö.