Espanja A2-kielenä

A2-kieli tarkoittaa alakoulussa valinnaisena aloitettavaa vierasta kieltä. Sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa peruskoulun loppuun saakka. Seitsemänteen luokkaan asti A2-kielen opiskelijalla opetus on kaikille yhteisten tuntien lisäksi. Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla A2-kieli on yksi valinnaisaineista.

Kielen opiskeluun sitoudutaan, eikä sitä jätetä kesken ilman painavaa syytä: näin kasvatetaan oppilasta pitkäjänteiseen työskentelyyn kielitaidon hankkimiseksi ja taataan opetusryhmän säilyminen.

Millaista A2-kielen opiskelu on?

A2-kielen opiskelu on hyvin samanlaista kuin englannin opiskelu läksyineen ja kokeineen. Pyrin kuitenkin siihen, että annan useammin läksyttömiä päiviä ja pidän vähemmän kokeita kuin pakollisissa kielissä. Pyrin myös “palkitsemaan” valinnaiskielen opiskelijoita useammin pidettävillä erikoistunneilla, kuten elokuvan katsominen tai nyyttärit.

Tunneilla käytämme oppikirjaa, toiminnallisia pelejä ja leikkejä, musiikkia, nettiharjoituksia ja tutustumme eri espanjankielisten maiden kulttuureihin verkosta löytyvien ikätasolle sopivien autenttisten materiaalien avulla.

Vanhempien ei tarvitse osata espanjaa, että lapsi voisi kieltä opiskella! Opiskelemme asiat koulussa ja jos läksyissä joskus tarvitsee neuvoa, löytyvät vastaukset yhdessä etsimällä oppikirjoista.

Miksi opiskella valinnaista kieltä?

"Englannin taito on yleissivistystä ja varsinainen kielitaito tulee sen päälle."

Valinnaisen vieraan kielen opiskelu tukee oppilaan kielitietoisuutta ja kehittää kielenopiskelutaitoja. Näin siitä on hyötyä myös pakollisten kielten opiskelusta. Kielten opiskelu kehittää myös pitkäjänteisyyttä. Vieraiden kielten ja kulttuurien opiskelu myös laajentaa oppilaan käsitystä monikulttuurisesta maailmasta ja siten tukee suvaitsevaisen ajattelun kehittymistä.

Nuorten kielivaranto on viimeisten vuosikymmenten ajan kaventunut jatkuvasti, vaikka tutkimukset muistuttavatkin että muidenkin kuin englannin kielen osaajia tarvitaan myös nyky-yhteiskunnassa (esim. professori Riitta Pyykön selvitys Suomen kielivarannon tilasta ja tarpeista vuodelta 2017). Myös EU:n virallisena tavoitteena on, että sen alueen kansalaiset hallitsisivat kaksi itselleen vierasta kieltä.

Koulussa on mahtava tilaisuus hankkia hyvä pohja useamman vieraan kielen osaamiselle. Vaikka kielen opiskeluun myöhemmin tulisikin tauko, muistuu kouluvuosien aikana hankittu osaaminen mieleen pienen herättelyn jälkeen myöhemminkin.

A2-kielen arviointi

Kuten muissakin aineissa, myös A2-kielessä oppilas saa kannustavaa ja ohjaavaa palautetta osaamisestaan lukuvuoden aikana. Kevättodistukseen ja yläkoulussa myös välitodistukseen tulee myös A2-kielestä numeroarvosana. Yhdeksännen luokan päättötodistukseen voidaan huoltajan ja oppilaan pyynnöstä laittaa numeroarvosanan sijaan suoritusmerkintä, jos numeroarvosana laskisi keskiarvoa.

Missä tapauksessa valinnaista kieltä ei kannata valita?


Valinnaisen kielen opiskelu sopii useimmille oppilaille. Ainoastaan silloin valinnaisen kielen opiskelun tarkoituksenmukaisuutta kannattaa harkita erityisen huolella, jos oppilaalla on selkeitä haasteita oppimisessa tai hän on erityisen kuormittunut koulutyöstä.



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä