Hakeminen

Liity lämminhenkiseen joukkoomme!

Meille voi hakeutua oppilaaksi kuka vain, milloin vain – mitään erityisiä valintakriteerejä ei ole. Mahdollisuudet erityisopetukseen ovat kuitenkin rajalliset, mikä on syytä ottaa huomioon lapsen koulupaikkaa harkittaessa.

Oppilaamme tulevat hyvin erilaisista perheistä kaikkialta Kuopiosta ja sen lähialueilta. Edellyksenä kouluumme hakemiselle on hyväksyä koulumme kristillinen arvopohja ja toimintakulttuuri.

Sivun alareunasta löytyy linkki hakulomakkeeseen. Ladatkaa pdf-lomake ja tulostakaa, minkä jälkeen palauttaakaa lomake täytettynä koululle kirjeenä, sähköpostiliitteenä tai paikan päälle tuoden. Lomake voidaan täyttää myös koululla.

Ennen oppilasvalintaa rehtori ja opettaja keskustelevat huoltajien ja oppilaan kanssa oppilaan koulunkäynnin tilanteesta sekä koulun toimintaperiaatteista ja -kulttuurista - vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on meille tärkeää. Tässä yhteydessä sovitaan myös tutustumispäivästä.

Kevätlukukauden alussa tammikuussa järjestämme myös avoimien ovien päivän, jolloin kaikki koulun toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan kouluun. Vuoden aikana tutustuminen on myös mahdollista. Myös toukokuussa on kouluuntutustumispäivä tuleville esikoululaisille ja ykkösille.

Älkää epäröikö kysyä lisätietoja rehtorilta, puh. 044 275 7374, sähköposti rehtori@kukri.fi

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä