MEDIATAIDOT

TUOTTAMINEN

vinkit

Luova ilmaisu
Oppilas
yhdistää tekstiä, kuvaa, liikkuvaa kuvaa ja ääntä omassa median tuottamisessaan.

Vaikuttaminen

osaa tuoda mediaesitysten kautta esille omia mielipiteitään ja perustella mielipiteensä.

Tiedon välittäminen
koostaa ohjattuna tietoa eri lähteistä ja esittää tiedon mediasisällön kautta

 

Minä median tuottajana
osaa kuvailla itselleen mielekkäitä mediasisältöjen tuottamisen tapoja, vaiheita ja sisältöjen tuottamisen merkitystä.
osaa kuvailla omia vahvuuksiaan sekä asioita, joita on oppinut ja joissa haluaisi kehittyä.


kamerakynätekniikalla voidaan tuottaa mediaa lähes jokaiseen oppiaineeseen. 




Integroituu helposti yhteiskuntaoppiin










MEDIAN TULKINTA JA ARVIOINTI vinkit

Mediasisältöjen tulkinta
Oppilas
harjaantuu kuvien tarkastelussa (kuvakulmat, rajaukset)

pohtii musiikin käyttötarkoitusta esitysyhteydessään.

osaa kertoa mediasisällössä esitetyistä asioista ja näkökulmista tai kuvailla juonta ja hahmojen erilaisia rooleja

Median vaikutusten ymmärtäminen
tarkastelee ohjatusti sitä, millaisia mielikuvia mediasisällöt (mainokset, lehtikuvat) välittävät, ja millä keinoin vaikutelma luodaan

Media tietolähteenä

tutustuu tietoa välittäviin mediasisältöihin, kuten uutiset.

osaa etsiä hakusanoja käyttäen tietoa erilaisista sisällöistä (esim. verkkosivut, digitaaliset lehdet)

harjoittelee lähdekriittisyyttä

Minä median käyttäjänä

osaa kertoa itseään kiinnostavista mediasisällöistä.

ymmärtää ja kunnioittaa, että on erilaisia mediamakuja.

kuvaa omia mediankäyttötottumuksiaan median merkitystä omassa elämässään
esimerkiksi mediapäiväkirjan avulla.

kokeilee monipuolisesti erilaisia mediasisältöjä, nimeää niistä itseään kiinnostavia ja kuvaa, miksi on kiinnostunut niistä.



 Uutiskuvan tarkastelu. Mitä voisi tapahtua juuri kuvan ulkopuolella? (Kuvan rajaamisella voidaan jättää kertomatta) 
Luodaan mm. GarageBandilla musiikkia. Arvaillaan, mihin tarkoitukseen musiikki on tehty.









Tehdään oma uutislähetys käyttämällä GreenScreenia. Aiheen esimerkiksi Pohjoismaat



 


TOIMIMINEN MEDIAYMPÄRISTÖSSÄ vinkit

Turvallisuus ja vastuullisuus

tietää, minkä tahojen puoleen kääntyä, jos kohtaa turvallisuutta uhkaavia ilmiöitä
osaa nimetä kuvaohjelmien ikärajat ja niitä kuvaavat sisältösymbolit
kunnioittaa ikärajoja
tuntee tekijänoikeuksien perusperiaatteet ja niiden noudattamisen merkityksen mediasisältöjen käyttäjänä ja tuottajana. Oppilas ymmärtää, ettei saa esittää toisen tekemää sisältöä omanaan ja harjoittelee merkitsemään lähteet.

Hyvinvointi

oppii huomioimaan omaa hyvinvointiaan mediasisältöjä valitessaan

tarkastelee ohjattuna omaa mediankäyttöään arjessa
tunnistaa, milloin mediankäyttö tukee omaa hyvinvointia, milloin heikentää sitä.


Hyvä vuorovaikutus
ilmaisee mielipiteensä rakentavasti ja tilanteeseen sopivalla tavalla erilaisissa mediaympäristöissä.
ymmärtää oman vastuunsa kiusaamisen ehkäisemisessä mediassa.

tietää, ettei verkossa saa kiusata ja miten pitää toimia kiusaamista kohdatessa



Mediatatitoviikon sivuilla aiheeseen runsaasti materiaalia