20.3.-24.3.2023
Maanantaina oli sumuinen ja märkä ilma. Ulkoilimme Pirosenvuorella isoissa lumikasoissa. Siellä oli hyvät mäet ja rosvo ja poliisi-leikki

Sisällä leikimme kotileikkiä ja pelättiin pelejä, muunmuassa muistipeliä

Tiistaina tavattiin Mirkan porukkaa Aittakorvessa. Aurinko paistoi ja lämmitti jo mukavasti.
Leiksalla saatiin kunnon kuraleikit aikaiseksi

Valveilla olevat lapset pelasivat tänään chocoa. Se on aina yhtä jännittävää kun kärpänen tulee

Maalasimme tänään vesiväreillä

Iltapäivällä tehtiin lumikakkuja ja ajettiin autoilla lumessa

Keskiviikkona tapasimme Mirkan porukkaa ja keräsimme pajun oksia virpomista varten

Lounaalla meillä oli kalapuikkoja ja perunamuusia

Sisällä luettiin kirjoja ja leikittiin. Leikkipäivät ovat lapsille mieleen. Tänään oli kotileikkiä ja lääkärileikkiä

Torstaina leikittiin autoilla. Koko porukka läjässä automaatilla

Kävimme ulkoilemassa metsässä. Kerättiin käpyjä oravalle

"kato Enni täällä on vihreä hämähäkki"

Kävimme myös läheisellä leiksalla. Vielä oli kovin lumista

Istutimme tomaatin siemeniä tänään multaan. Katsotaan lähteekö ne itämään 🍅
Perjantaina ulkoilimme hyvin sumuisessa säässä. Kävimme joen lähellä leikkimässä. Kyllä oli harmaata

"Tuolla varmaan asuu joku eläin"

Perjantaina iltapäivällä diskoiltiin lasten pyynnöstä

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin