MAALISKUU
27.2-31.3.2023
Maanantaina olikin tullut taas talvi. Kaivoimme pulkat ja liukurit varastosta ja lähdimme pulkkamäkeen

Tiistaina leikimme mummilan pihalla. Siellä oli meille uusia leikkikavereita. Saatiin kivat leikit porukalla aikaiseksi.

Mummilan mäessä oli muitakin laskijoita kun lapset.nallea oli kiva vetää kelkassa.

Pieniä lumiukkoja syntyi nopeasti monta

Lapset löysivät lumesta kuusen oksan. Sitä haisteltiin ja toisille siitä tuli mieleen joulukuusen tuoksu, toisille metsän tuoksu

Olemme tällä viikolla väritelleet ja maalanneet erilaisia värityskuvia. Lapset veivät ne illoissaan kotiin omalle seinälleen.

Iltapäivällä leikimme pihalla ja lapset piirtelivät seinään lumella. Kirjoittivat omat nimensä ja piirtelivät kuvia.

Keskiviikkona kävimme Langinkosken kirkossa katsomassa pääsiäisen tapahtumat Mirkan porukan kanssa

Reippailimme Ennin luo kävellen ja sen jälkeen askartelimme perjantain virpomisreissua varten oksat 🐥

Iltapäivällä vietimme erään lapsen 4-vuotis syntymäpäiviä

Lapset keksivät kauppaleikin tyhjän laatikon päällä. Kaupassa myytiin pahvi lumiukon osia

Torstaina meillä oli seurakunnan Kirsin muskari läheisellä leikkikentällä. Mukana oli myös Tuijan ja Mirkan porukan. Laulettiin pääsiäis lauluja.

Vietettiin yhteinen heväsretki ihanassa aurinkoisessa säässä

Tehtiin tänään pääsiäisruoho kupit ja kylvettiin ohran jyviä

Perjantaina kävimme virpomassa Mirkan porukan kanssa Ennin vanhemmilla

Virvoimme ja lauloimme a a aurinko laulua

Pääsiäis hommat jatkuvat ensi viikolla 🐣🐥🐤

20.3.-24.3.2023
Maanantaina oli sumuinen ja märkä ilma. Ulkoilimme Pirosenvuorella isoissa lumikasoissa. Siellä oli hyvät mäet ja rosvo ja poliisi-leikki

Sisällä leikimme kotileikkiä ja pelättiin pelejä, muunmuassa muistipeliä

Tiistaina tavattiin Mirkan porukkaa Aittakorvessa. Aurinko paistoi ja lämmitti jo mukavasti.
Leiksalla saatiin kunnon kuraleikit aikaiseksi

Valveilla olevat lapset pelasivat tänään chocoa. Se on aina yhtä jännittävää kun kärpänen tulee

Maalasimme tänään vesiväreillä

Iltapäivällä tehtiin lumikakkuja ja ajettiin autoilla lumessa

Keskiviikkona tapasimme Mirkan porukkaa ja keräsimme pajun oksia virpomista varten

Lounaalla meillä oli kalapuikkoja ja perunamuusia

Sisällä luettiin kirjoja ja leikittiin. Leikkipäivät ovat lapsille mieleen. Tänään oli kotileikkiä ja lääkärileikkiä

Torstaina leikittiin autoilla. Koko porukka läjässä automaatilla

Kävimme ulkoilemassa metsässä. Kerättiin käpyjä oravalle

"kato Enni täällä on vihreä hämähäkki"

Kävimme myös läheisellä leiksalla. Vielä oli kovin lumista

Istutimme tomaatin siemeniä tänään multaan. Katsotaan lähteekö ne itämään 🍅
Perjantaina ulkoilimme hyvin sumuisessa säässä. Kävimme joen lähellä leikkimässä. Kyllä oli harmaata

"Tuolla varmaan asuu joku eläin"

Perjantaina iltapäivällä diskoiltiin lasten pyynnöstä

13.3-17.3.2023
Maanantaina lähdimme bussilla hiihtämään Puistolankentälle. Ilma oli aivan täydellinen ☀️

Mirkan porukka oli myös mukana. Meidän porukka hiihti 2 kierrosta kenttää ympäri.

Hiihdon jälkeen istuttiin penkille ja nautittiin eväsleivät ja lämpimät mehut

Iltapäivällä ulkoiltiin pihalla. Laskettiin mäkeä, pohrattiin hangessa ja heitettiin lumipalloja

Maanantaina oltiinkin reilusti ulkona ja saatiin liikuntaa.
Tiistaina oli kova vesisade. Kaikki tiet olivat liukkaita ja joka paikassa oli liukasta. Kävimme kävelyllä.

Sisällä Askartelimme villasukat. Siinä saatiin hyvää leikkaus-harjoitusta. Jokainen lapsista kertoi pienen tarinan omasta sukastaan. Niistä tuli hauskat: yhden lapsen villasukan oli kutonut isä, toisen sukka oli joulusukka ja kolmannen sukan oli kutonut mummi

Leivoimme iktapäivällä kevään kunniaksi joukupipareita 😊

Iltapäivällä ulkona lapset keksivät kivan leikin. Piirtelivät lumella talon seinään kirjaimia ja muita kuvioita

Keskiviikkona lähdimme bussiretkelle kirjastoon

Kirjastossa olikin hienoja taideteoksia esillä

Löydettiin kivoja pääsiäiskirjoja

Leikkipaikalla oli hauskat leikit

Perjantaina reippailimme tallille kauniissa auringonpaisteessa ☀️