TOUKOKUU

29.5-2.6.2023

Maanantaina tavattiin Mirkan porukan kanssa Aittakorvessa leikkipuistossa. Siellä saatiin kivat yhteiset leikit aikaan




Kotimatkalla kerättiin kaunis kimppu Kukkia



Iltapäivällä oli kivat leikit ulkona 




Tiistain aamiainen




Tapasimme Mirkan porukan kanssa Aittakorvessa metsässä. Siellä oli kivat onkileikit koko porukan kesken.


Lapset keksivät laittaa kepin (ongen) päähän kävin, joka oli ongenkoukku




Myös Veikko-koira pääsi tänään mukaan metsään




Tehtiin lapsille metsässä Minimove korteilla jumppa. Lapset etsivät ensin kortteja metsästä


Lapset huomasivat maassa mönkivän kimalaisen. Seurailtiin yhdessä sen touhuja ja seurattiin kun se lähti lentoon 




Tällä viikolla olemme laulaneet lastenlauluja soivan lastenlaulukirjan tahtiin. Kaikki ovat olleet hyvin innoissaan 


Askartelimme jäätelöt ja lapset kertoivat lempijäätelöistään


Torstaina nikkaroitiin kesätaulut. Aluksi Lapset piirsivät oman muodon paperille ja sitten Lapset naulasivat nauloja, jonka jälkeen Lapset laittoivat naulojen väliin lankaa









Iltapäivällä pelattiin sählyä uusilla maillolla. Pallopelit ovat meidän ryhmän suosiossa 😊☀️


Perjantai alkoi hymynaamat lautasella. Näitä leipiä Lapset söisivät vaikka miten paljon 😊 "nyt syön tän silmät, nyt hiukset"




Tänään tehtiin kesäretki Varissaareen. Ilma olikin hyvin kesäinen +4 astetta kun lähdimme bussipysäkille. Pukeuduimme lämpimästi niin hyvin pärjättiin.

Lapsia jännitti kun nousimme Tuurimoottorin kyytiin 


Mukana oli myös Mirkan porukka sekä resurssiopettaja Mia. 







Valkoposkihanhia oli paljon ja ohitettiin pesiviäkin lintupareja. Lapset osasivat hienosti ohittaa pesät niin ettei Linnut häiriintyneet


Lounas syötiin kalliolla ja silloin satoi hieman räntääkin. Mutta ei se meitä haitannut 😊


Tutustuimme myös Varissaaren museoon. Lapsia kiinnosti aarteet mitä meren pohjasta on löytynyt




Kyllä meillä on hienoja paikkoja täällä Kotkassa 



Mietittiin saaressa mitä paikkoja Askartelimme kierrätysprojektiin. Ainakin tykkejä, muistomerkki sekä laituri ja vene





Kotimatkalla päästiin istumaan veneen perään ja siellä oli hyvä ihailla maisemia 


Kiva touhukas viikko takana. Muutama viikko vielä tällä porukalla 🥰

22.5 - 24.5.2023

Maanantaina teimme bussiretken kaupunkiin mutalahdenpuistoon Mirkan porukankanssa. Ilma oli ihanan kesäinen ☀️




Kiipeiltiin, keinuttiin, juostiin ja liu' uttiin




Iltapäivällä leikittiin roolivaatteilla. Se on lapsista aina yhtä hauskaa


Luimme tänään hauska kirja. Siinä Karhu lähti etsimään laulavaa Orkideaa. Siinä lopussa kerrottiin että sellaisia on oikeasti olemassa Perun sademetsässä. Tämän tiedon innoittamana etsittiin tietoa sademetsistä ja katselimme kuvia siellä asuvista eläimistä ja sademetsän sateesta. Se oli lapsista ihmeellistä, miten vettä voi sataa niin paljon.

Isompien lasten kanssa on kiva keskustella asioista ja lähteä mukaan heidän innostuksen kohteisiin. Tänään se oli sademetsät 😊


Tiistaina lähdimme lenkkeilemään Mirkan porukan kanssa Katajasuolle heppatallille. Saatiinkin hyvin liikuntaa kun kävelimme edes takaisin matkat. Meidän jengi onkin todella reipasta porukkaa 😊




Tallin pihalle oli tehty hienoa taidetta hevosenkengistä 🐸☀️


Iltapäivällä tutkittiin ötököitä luurilla






Keskiviikkona lähdettiin bussiretkelle kaupunkiin. Palautettiin kirjat kirjastoon.



Kirjastossa olikin nukkenäyttely



Kävimme leikkimässä Sibeliuspuiston leikkipuistossa 




Käytiin hakemassa jäätelöt s-marketista. Olipas kiva jäätelöhetki kotkan torilla 

15.5-19.5.2023

Nyt voidaan paljastaa meidän äitienpäivä lahjat. Kortti, käsikoru, kangaskassi ja haastattelu äidistä 🥰





Maanantaina teimme bussiretken Otsonkallion päiväkotiin. Siellä oli Viiru ja Pesonen esiintymässä. Oli tosi kiva kun meidät oli kutsuttu katsomaan esitystä 😊




Bussia odotellessa leikimme hetken päiväkodin pihalla



Kävellessä Bussilta Ennille havainnoidaan aina ympäristöä. Nähtiin muurahaispesä ja siellä kävikin kova kuhina kun muutahaiset liikkuivat keon päällä.


Sisällä rakennettiin palapelejä


Iltapäivällä ulkona oli lämmintä. Toiset pelasivat jalista, toiset leikkivät teltassa pehmoleluja hoitaen. 






Tiistaina menimme Karhulan pappilaan valokuvaukseen. Leikittiin pappilan pihalla kuvauksen jälkeen. Kirsi piti myös siellä muskaria perhepäivähoidon lapsille




Pääsiäisenä ihmeteltiin pappilan pihalla muurahaispesä. Silloin ei näkynyt liikettä. Nyt oli kova kuhina. Lapset miettivät mitä muutahaiset tekivät silloin kun niitä ei näkynyt ja nyt niitä on noin paljon.



Perjantaina kävimme auttamassa mu Mia ja vaaria istuttamalla heille yhden marjapensaan. Leikittiin myös leikkimökissä. 




Käveltiin perjantain kunniaksi Prismalle lounaalle. Kyllä oli maistuvaa ruokaa. 


Ruuan jälkeen pääsi leikkimään leikkipaikalle


Karusellista vähän vauhtia....



....ja ulos jälkkäri jätskeille. Se on kesä nyt!

8.5-12.5.2023

Tällä viikolla olemme tehneet salaisuuksia liittyen ensi sunnuntaina vietettävään äitienpäivään. Lapset ovat innokkaasti tehneet kortit ja lahjat 😊


Maanantaina lapset halusivat pelata Pikku Kakkosen peliä. He hoitavat matoa: pesivät sen likaisia hampaita ja ruokkivat sitä.


Ulkoilimme Mirkan porukan kanssa Aittakorvessa leikkipuistossa. 




Kukkia on ihanasti putkahdellut luontoon. Tänään löysimme ihanan voikukka niityn


Tiistaina Teimme bussiretken kaupunkiin Mirkan porukan kanssa. Menimme Sapokkaan syömään eväitä. 




Kyllä meillä on Kotkassa hienoja puistoja. Kyllä kelpaa lasten kanssa retkeillä




Käytiin Sapokan vieressä olevalla "kynä-puisto"- leiksalla. 




Kaivuri oli kyllä taas kaikkien suosikki




Bussilla Ennille kävellessä ihmeteltiin tiellä kulkevaa toukkaa. Lopuksi nostimme sen nurmelle turvaan, ettei kukaan aja sen päälle.


Keskiviikkona Teimme retken metsään. Siellä olivat eskarilaiset tehneet majan. Jatkoimme niitä ja lapset leikkivät innoissaan yhdessä


Kotimatkalla kerättiin äideille kotiin vietäväksi Valkovuokkoja


Sisällä rakennettiin leegoja



Iltapäivällä ulkona oli ihana ilma. Kasteltiin kasveja ja pompittii trampalla


Välipalalla katsoimme Suomen Euroviisu esityksen. Meidän porukassa toiset tykkäävät Kääriästä, toiset eivät sitten yhtään. 

Torstaina meitä tuli bussi hakemaan ja lähdimme koko perhepäivähoidon yhteiselle kevätretkelle Leenan pihalle.

Siellä oli paljon mahdollisuuksia pelata vaikka mitä, kiipeillä puissa ja kivillä. Lapsia oli paljon ja näin myös uusia kavereita saatiin.










Pääsimme myös auttamaan Kani Ketteräkoipea, kun hän oli sairaana. Jaana kävi vetämässä meille liikunnallisen tehtävä radan. Siellä oli jumppaa, hyppyrata yms kivaa liikkumista. Jokaisesta rastista saatiin porkkana, jotka vietiin sairaana olevalle Kanille lopuksi. 










Lounas syötiin tietysti ulkona. Makkara ja voileivät maistuivat hyvälle leikkien lomassa.



Hoitotäti halusi otti lepoa Leenan aurinkotuolissa


Perjantaina aamiaisella lautasella oli väriä. Kyllä maistui hedelmät hyvälle



Teimme retken Mirkan porukan kanssa Jokipuistoon. Siellä tapasimme Suen.




Ilma oli todella kesäinen. Takit sai riisua pois ja Käytiin Karhulan torilla juomassa pillimehut ennen bussin tuloa. Tervetuloa kesä ☀️

2.5.-5.5.2023

Tiistaina kävimme Karhulan kirjastossa katsomassa kierrätysnäyttelyä. Olipas kiva nähdä meidän tekemä varissaari siellä.



Oli kyllä hieno näyttely. Hyvä perhepäivähoitoon lapset


Iltapäivällä meillä oli ihana tunnelma kun kaikki tekivät hamahelmiä ja kuuntelimme lastenlauluja ja lapset lauloivat mukana


Keskiviikkona Teimme bussiretken Mirkannporukan kanssa Mutalahdenpuistoon. Siellä oli kivat leikit.




Kävimme myös katsomassa kasveja yrttipuutarhassa. Täytyy tehdä uusi retki kesemmällä kun kasvit ovat kasvaneet.


Keskiviikkona aloitimme äiyienpäivä yllätysten valmistuksen 😉


Torstaina vietimme metsäpäivää Moronvuorella yhteistyössä Pyhtäällä toimivan Untuvikkojen ryhmän kanssa.


Parkkipaikalta kävely päivätuvalle on 2 kilometriä. Se taittui reippaasti.




Reitillä oli jännittävä silta. Siitäkin selvittiin kuivin jaloin.


Löydettiin Moronvuoren luolakin. Kävimme katsomassa luolan suulta mille siellä näytti.


Retkipaikalla syntyi heti kivat leikit. Hypittiin kivillä, heiteltiin käpyjä, leikittiin Noitaa ja laskettiin puunrungolla. Luupin kanssa tutkittiin puita ja kiviä.










Lounaaksi syötiin makkaraa ja voileipää


Laitoimme tulet myös päivätuvalle. Kuuntelimme siellä äänisatua ja lepäsimme hetken.




Välipalaksi syötiin muunmuassa tikkupullaa päivätuvan hellan tulessa paistaen




Retki oli kaikista tosi kiva. Lapset olivat reippaita ja viihtyivät hienosti.

Tehtiin yhteinen taideteos muille retkeilijöille ihasteltavaksi.



Perjantaina valmistui äitienpäiväyllätyksiä ja hamahelmitöitä. Kävimme kannustamassa Aittakorvenkoulun maastojuoksukilpailuja. Ilma oli todella kolea. Ennille kävellessä oli kyllä koko porukka kylmissään. Lämmin ruoka maistuikin hyvin.




Toivotaan ensi viikolle jo vähän keväisempiä kelejä ☀️