Viikko 18
Tämä keväinen viikko alkoi vesi-ilmapallojen heittelemisellä Suvin pihalla. Voi miten hauskaa lapsista oli viskellä niitä ja siinä taisi Suvi-hoitajan housun lahkeetkin kastua! Teimme porukalla metsäretken Leploppi paikkaan ja mukanamme oli suurennuslasit ja luupit. Tarkkailimme ötököitä ja näkyihän siellä muurahaisia, kotiloita, jokin pienen pieni öttiäinen ja sittiäinen. Punaiset ja vihreät Leplopit olivat heränneet talviuniltaan ja niitä liikuskeli metsässä siellä täällä. Niitä otettiin olkapäille istumaan ja niiden kanssa oli niin mukavaa leikkiä, ettei lapset olisi malttaneet lähteä syömäänkään. Lupasin, että pian tulemme takaisin ja niin suunnattiin matka samaan paikkaan perjantaina. Siellä ne punaiset ja vihreät ystävämme odottivat jo meitä!
Omalla pihalla meillä oli maila ja pallo, harjoittelimme pallon lyöntiä ja aika hyvin se sujui isommilta. Pienet työntelivät sillä aikaa nukenrattaita, vauvanuket istuivat tyytyväisinä kyydissä. Mahtoiko heitä yhtään pelottaa kun vauhti oli välillä aika hurjaa? Välillä vauvat laitettiin omenapuun oksalle kiipeämään. Eri leikkikentillä kävimme kakkuja leipomassa, kiipeilemässä, keinumassa ja juoksentelemassa. Hiekkalaatikon reunalla tasapainoiltiin ja tarkkailtiin lähistöllä hyppeleviä lintuja.
Sisällä pelasimme kortti- ja lautapelejä, muovailimme uusilla muovailuvahoilla, leikittiin lääkärin välineillä sekä ruokatarvikkeilla ja astioilla. Jumppasimme jumppanoppaa käyttäen ja yksi lapsista keksi kivan palloleikin. Pallot olivatkin päivittäin käytössä.
Taidekorttina oli Albert Edelfeltin Osa luonnoskirjaa. Kuvassa on eri värejä eri sävyissä. Valitsimme niistä lempivärimme. Mietimme miten tylsää olisi, jos kaikki olisi vain saman väristä, olisi olemassa vain 1 väri! Laskimme kuvasta montako väriläiskää siinä on ja löytyykö luonnosta samoja sävyjä. Sen jälkeen jokainen piirsi Äitienpäiväkorttien kirjekuoreen oman taideteoksensa. Hyvää ja aurinkoista Äitienpäivää kaikille äideille!