Tuija Laine

Hei!

Olen Tuija Laine ja työskentelen omassa kodissani perhepäivähoitajana Kotkan Korelassa.
Minut tavoittaa numerosta 040 6373691 ja sähköpostilla etunimi.sukunimi@kotka.fi

Meille tärkeitä ja mieluisia asioita ovat luonto, leikki, liikunnallisuus, yhdessä tekeminen ja osallisuus.
Pohdimme ja ihmettelemme asioita ja etsimme lisätietoja kiinnostavista aiheista kirjoista ja netistä.
Teemme metsäretkiä ja seuraamme eri vuodenaikojen tuomia muutoksia luonnossa. Kun siirrymme paikasta toiseen, tulee siinä samalla opittua liikenneasioita.

Leikille on oltava tarpeeksi aikaa niin sisällä kuin ulkonakin ja pitkäkestoiseen leikkiin panostamme. Leluja ei aina tarvi siivota pois, vaan leikki saa jäädä odottamaan seuraavaa päivää ja jatkuu siitä mihin jäi.

Liikunnallinen elämäntapa kuuluu ihan jokaiseen päiväämme. Sisällä se voi olla vaikkapa jumppaa, tanssia tai palloilua ja ulkona kiipeillään, hypitään, juostaan, tasapainoillaan, opetellaan pallon käsittelytaitoja ja on lapsille järjestettyjä liikuntaleikkejä. Käytössämme on erilaisia liikuntamateriaaleja, kuten välineitä ja MiniMove kortit.

Tervetuloa tutustumaan sivuihini! Täältä löytyy kuvia toiminnastamme ja perjantaisin kirjoitan pienen kuvauksen mitä ollaan tehty kyseisen viikon aikana.

Kalenteri

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 5

26 January 2026 Thursday
27 January 2026 Thursday
28 January 2026 Thursday
29 January 2026 Thursday
30 January 2026 Thursday
31 January 2026 Thursday
1 February 2026 Thursday

Viikko 6

2 February 2026 Thursday
3 February 2026 Thursday
4 February 2026 Thursday
5 February 2026 Thursday
6 February 2026 Thursday
7 February 2026 Thursday
8 February 2026 Thursday

Viikko 7

9 February 2026 Thursday
10 February 2026 Thursday
11 February 2026 Thursday
12 February 2026 Thursday
13 February 2026 Thursday
14 February 2026 Thursday
15 February 2026 Thursday

Viikko 8

16 February 2026 Thursday
17 February 2026 Thursday
18 February 2026 Thursday
19 February 2026 Thursday
20 February 2026 Thursday
21 February 2026 Thursday
22 February 2026 Thursday

Viikko 9

23 February 2026 Thursday
24 February 2026 Thursday
25 February 2026 Thursday
26 February 2026 Thursday
27 February 2026 Thursday
28 February 2026 Thursday
1 March 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna