Viikko 5

Helmikuu ja lunta paljon, kuten talvella kuuluukin olla! Löysimme tällä viikolla aivan uuden leikkipaikan, traktorin auraaman lumivuoren! Siellä on kiipeilty ja siirrelty lumikökkäreitä, yhtenä aamuna teimme sinne myös eväsretken.
Hoitopaikan pihalla on edelleen riittänyt lumitöitä ja kylmästä valkoisesta taikinasta on leivottu niin kakkuja kuin leivoksiakin.

Aamuna, jolloin odoteltiin toisia lapsia tulevaksi hoitoon, ehti porukan vanhimmainen leipoa kakun. Siinä mittaamisen ja sekoittelun ohessa hän suunnitteli jo seuraavaa kertaa, ja haluaa silloin leipoa muffinseja. Laitettiin siis ajatus muhimaan...
Missä on pupu? peliä pelasimme pienimpien kanssa helpolla tavalla, vain purkkeja nostellen ja todeten onko pupu purkin alla. Isompien lasten kanssa peliin lisättiin vihjeitä: pupu meni kylään sellaiselle kaverille, joka asuu puussa/kolossa/meressä. Välillä otettiin marja-kortit peliin, jolloin käytiin eri marjojen kasvupaikkoja läpi. Siinä tuli myös selväksi missä porkkana ja sieni kasvaa. Samalla muistelimme miten olimme popsineet mustikoita suuhumme syksyllä metsäretkellä ollessamme. "Syödäänkö sitten seuraavana syksynä taas niitä mustikoita? Meil oli sinistä sormissa."

Torstaina kuuntelimme kirjaston satua teamsin välityksellä. Se on kiva lisä toimintaamme ja sitä odotamme aina innokkaana. Muutama satu ehti mennä ohi pitkän lomani aikana ja joskus tekniikka on pettänyt, emmekä ole päässeet satutuokioon mukaan.
Meillä luetaan päivittäin ja pienimmät ovat innostuneet todella kovin kirjojen katselusta. Tuovat kirjan ja peruuttavat syliini istumaan ja sitten katsotaan sitä alusta loppuun, monta kertaa ja nimetään kuvia. 

Mitä muuta meillä on tehty? Jumppaa, tanssia, peuhaamista patjakasassa, musiikin kuuntelua, laulua ja soittimilla säestystä.
Tietenkin myös leikkiä! Majaleikkiä, piiloon menemistä, kissaleikkiä, kampaamoa, pikkuautoilla ajelua, nuken hoitoa. 
Ensiviikolla on esillä joitain erilaisia leluja, varmaan saadaan aikaseksi taas kivat touhut!

Viikon luetut: Essin ja Paavon tarinapuu (jatkui viime viikolta)
Minttu auttaa
Talo kulman takana
Pikkuväen kisusatuja