Viikot 19 ja 20

Olemme parin viikon aikana keskittyneet runsaaseen liikkumiseen sisätiloissa mutta etenkin ulkoillessamme. Leikkihuoneeseen on tehty jalanjäljistä ja kädenjäljistä erilaisia ratoja joita pitkin on menty vuorotellen. Palloja on heitelty ja vieritelty toisillemme, pieni, iso, pehmeä, kova ja nystyinen pallo on ollut käytössämme. Mahalaudalla on menty eri tavoin pitkin eteisen lattiaa.

Ulkoillessamme on hypitty ojien yli, kiipeilty telineissä, puussa ja kivillä. On juostu, kiikuttu ja heitelty häntäpalloja korkealle ilmaan uudestaan ja uudestaan. Kävelylenkeillä on menty heittelemään kiviä veteen. Sadesää toi mukanaan ihanat lätäköt, joissa lapset ovat hyppineet ja välillä on otettu oikein vauhtia ja ... plästsis! juostu lätäkköön. Mahtavan hauska leikki!

Kevään seurantaa on harrastettu ja nähty suloinen sorsapoikue, sammakon kutua, ukkoetana sekä muita öttiäisiä. Rentukoitakin on käyty ihastelemassa rannan lähettyvillä.