Viikko 39
Sairastelut ovat veroittaneet edelleen lapsilukumäärää, mutta torstaina oli se ilonpäivä, jolloin olimme taas kaikki yhdessä! Paljon on viikkoon mahtunut hikistä liikuntaa. Ulkona temppurataa, keilaamista ja eväsretken ohessa oli kiipeilyä ja keinumista. Sisällä ollessamme oli liikkumista tamburiinin tahdissa nopeasti ja hitaasti. Siinä piti olla korvat tarkkoina! Hernepussijumppa oli lapsista hauskaa. Ensin minä näytin miten tehdään ja sitten oli lasten vuoro keksiä erilaisia liikkeitä. Kaikista suosituin leikki oli, kun lapsi keräsi syliinsä ison kasan pusseja, heitti ne ilmaan samalla huudahtaen "Hilebileet!" Tämä toistui kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Ilo oli ylimmillään!
Yhtenä päivänä kaivettiin roolivaatteet esiin ja oltiin supersankareita. Minäkin sain sankariviitan ja viitta hulmuten valmistelin ruuan, supersankarin makaronilaatikon. Kiva on aikuisenkin välillä heittäytyä sadun maailmaan, sitä voisi suositella jokaiselle silloin tällöin.
Perjantaina alkoikin lokakuu, joka on meillä varhaiskasvatuksessa lukukuu. Kiva teemakuu, vaikka paljon tulee luettua muutenkin, viime viikkoina meillä on luettu tällaisia kirjoja: Kisu Killisilmä
Possu palleroinen
Viisi pientä palosotilasta
Atte-Ankka ja hänen ystävänsä
Maalarikissat
Kurnuttajat, tarina sammakoiden kasvattamisesta
Laivakoira
Nalle Puh, leikitään yhdessä
Kolme karhua
Nukke ja minä
Tomppa tahtoo
Pupu etsii kotia
Pupu Tupunan vuodenajat
Utelias Vili suklaatehtaassa
Aada ja kiukkuleijona
Siilin satupuu
Pieni merenneito
Parhaat ystävät
Kassu nikkaroi
Nalle-vaari
Älä välitä-kirja, sairaalassa