Kokeen palautus
PS1 -kurssin koe
YLEISTÄ:
Psykologia kokeessa tulee kysymys lukea aina tarkkaan ja katsoa, että varmasti vastaan kaikkeen kysyttyyn. Kokeessamme ensimmäisessä kysymyksessä oli oikeastaan kolme kysymystä. Hyvässä vastauksessa on vastattu kaikkiin kysymyksiin. Tekstissä on psykologista käsitteistöä eli termistöä eli niin sanottua erityissanastoa. Teksti on myös johdonmukaista, asiassa pysyvää, eteenpäin menevää, kysymykseen vastaavaa, hyvää yleiskieltä.
Yleensä hyvä sääntö on katsoa, josko pystyy soveltamaan ihmisen psykologian kolminaisuutta eli psyykkistä/fyysistä/sosiaalista puolta. Usein vastaus pitää sisällään näiden kolmen ulottuvuuden kokonaisuuden huomioimisen. Vastauksessa ne voi pilkkoa eri kappaleisiin esim. kertoa tunteiden fyysisestä taustasta ja ilmentymästä (sydämensyke, hengityksen kiihtyminen) yhdessä kappaleessa ja psyykkisestä (oma ajattelu, skeemojen vaikutus tunteiden syntyyn...) toisessa.
Arkielämän esimerkkejäkin voi käyttää, erityisesti niitä kysyttäessä, mutta niiden osuus koko vastauksessa tulisi olla melko vähäinen. Enemmän, hyvää psykologista, perusteltua tekstiä. Psykologiaa oppi kirjoittamaan, kun lukee ja kirjoittaa psykologiaa! Siinä viisaus!
Tässä kokeestamme mallivastauksen. Ne ovat jo hyvin lähellä sitä, millä pärjäisi abivuonna ylioppilaskirjoituksissa. Tuo on siis suunta, jota kohti harjoittelemme. Valmista tulee vähitellen! Tämä siis kurssimme oppilaan tuotos. Voit etsiä sieltä noita tummentamiani asioita: käsitteitä, psykologista, perusteltua tekstiä ja psyko/fyysis/sosiaalisia ulottuuvuksia.
2. Käsitteiden selittäminen
Muistathan, ettei yksi sana riitä vastaukseksi. Käytä myös aina esimerkkiä asiasta, jos voit.
2.1 Psyykkinen toiminta
2 / 2 p.alust.
Psyykkisellä toiminnalla tarkoitetaan kaikkea ihmisen mielensisäistä toimintaa. Tähän kuuluvat tiedonkäsittelyn toiminnot, kuten ajattelu, tarkkaavaisuus ja muisti, tunteet, motivaatio ja kaikki, mitä ihminen kokee osana itseään.
Psyykkiset toiminnot ovat välttämättömiä ihmisen käyttäytymisen ohjaautumiselle, ja ne voivat tapahtua sekä tietoisesti että ei-tietoisesti. Henkilö saattaa vastaanottaa tiedostamattaan aistitietoa ja prosessoid sitä tehden tulkinnan, joka vaikuttaa hänen toimintaansa ja käyttäytymiseensä. Tällöin kyse on implisiittisestä eli ei-tietoisesta toiminnasta.
Psyykkisiä toimintoja ei myöskään voida erottaa toisistaan. Esimerkiksi tunteet ovat läsnä kaikessa toiminnassamme, sillä ne vaikuttavat tapaamme käsitellä ja tulkita tilanteita sekä tehdä päätöksiä ja toimia. Psyykkisen toiminnan taustalla on monenlaisia biologisia prosesseja, ja ympäristön vuorovaikutus vaikuttaa myös ihmisen tapaan tulkita tilanteita ja toimia niissä. Esimerkiksi kulttuuri vaikuttaa siihen, kuinka vahvasti yksilö kokee itsensä osana ryhmää tai kuinka selvästi hän näkee itsensä yksilöllisenä toimijana.
Psyykkisen toiminnan eroja selittää lisäksi temperamentti, joka vaikuttaa ihmisen taipumukseen kokea tunteita sekä kykeneväisyyttä itsesäätelyyn. Impulsiivinen henkilö tekee luontaisesti vähemmällä harkinnalla päätöksiä, jotka näkyvät hänen toiminnanohjauksessaan.
[Vastaus päättyy]Psyykkiset toiminnot ovat välttämättömiä ihmisen käyttäytymisen ohjaautumiselle, ja ne voivat tapahtua sekä tietoisesti että ei-tietoisesti. Henkilö saattaa vastaanottaa tiedostamattaan aistitietoa ja prosessoid sitä tehden tulkinnan, joka vaikuttaa hänen toimintaansa ja käyttäytymiseensä. Tällöin kyse on implisiittisestä eli ei-tietoisesta toiminnasta.
Psyykkisiä toimintoja ei myöskään voida erottaa toisistaan. Esimerkiksi tunteet ovat läsnä kaikessa toiminnassamme, sillä ne vaikuttavat tapaamme käsitellä ja tulkita tilanteita sekä tehdä päätöksiä ja toimia. Psyykkisen toiminnan taustalla on monenlaisia biologisia prosesseja, ja ympäristön vuorovaikutus vaikuttaa myös ihmisen tapaan tulkita tilanteita ja toimia niissä. Esimerkiksi kulttuuri vaikuttaa siihen, kuinka vahvasti yksilö kokee itsensä osana ryhmää tai kuinka selvästi hän näkee itsensä yksilöllisenä toimijana.
Psyykkisen toiminnan eroja selittää lisäksi temperamentti, joka vaikuttaa ihmisen taipumukseen kokea tunteita sekä kykeneväisyyttä itsesäätelyyn. Impulsiivinen henkilö tekee luontaisesti vähemmällä harkinnalla päätöksiä, jotka näkyvät hänen toiminnanohjauksessaan.
2.2 Skeema
2 / 2 p.alust.
Skeema on yleistetty tietokokonaisuus jostakin asiasta, tilanteesta tai tapahtumasta. Skeemojen tarkoitus on helpottaa ja nopeuttaa tiedonkäsittelyä. Ne perustuvat ihmisen kokemuksiin ja ovat yksilöllisiä, mutta saavat vaikutteita myös kulttuurin kautta.
Ihmisellä voi olla esimerkiksi skeema tuolista, mihin kuuluu sen ulkonäkö, miten sitä käytetään, millaisia tuoleja on ja missä niitä voi olla. Tämän skeeman ansiosta ihminen kykenee tunnistamaan tuolin automaattisesti ja osaa käyttää sitä ilman, että sen tuntomerkkejä ja käyttötarkoituksia tarvitsee erikseen päätellä joka kohtaamiskerralla.
Toimintaa tai tapahtumaa koskeva skeema on nimeltään skripti eli toiminnan käsikirjoitus. Sen perusteella ihminen voi ennakoida tilanteita ja toimia niiden mukaisesti. Sosiaaliselle vuorovaikutuksen skeemat ovat tärkeä osa sosialisaatiota, jonka kautta ihminen oppii yhteisössään ja sen eri tilanteissa tahdotut käyttäytymistavat. Oppitunnin skriptin perusteella tietää, millainen tilaisuus se on ja millaista käyttäytymisen muotoa sen aikana kannattaa noudattaa.
Skeemojen syntymää, muokkautumista ja vaikutusta kuvaa Ulric Neisserin havaintokehä. Sen mukaan olemassa olevat skeemat ohjaavat havainnointiamme, joka vaikuttaa siihen, mitkä ympäristön tiedot valikoituvat tiedonkäsittelyymme. Uusia tietja verrataan olemassa oleviin skeemoihin, jotka vahvistuvat tai muokkautuvat saatuun tietoon vertailemisen perusteella. Koska skeemat itsessään ohjaavat uuden tiedon valikointia, usein valittu tieto ja ihmisen tapa tulkita sitä on aiempia käsityksiä vahvistavaa. Tämä voi harhaanjohtaviin stereotypioihin.
[Vastaus päättyy]Ihmisellä voi olla esimerkiksi skeema tuolista, mihin kuuluu sen ulkonäkö, miten sitä käytetään, millaisia tuoleja on ja missä niitä voi olla. Tämän skeeman ansiosta ihminen kykenee tunnistamaan tuolin automaattisesti ja osaa käyttää sitä ilman, että sen tuntomerkkejä ja käyttötarkoituksia tarvitsee erikseen päätellä joka kohtaamiskerralla.
Toimintaa tai tapahtumaa koskeva skeema on nimeltään skripti eli toiminnan käsikirjoitus. Sen perusteella ihminen voi ennakoida tilanteita ja toimia niiden mukaisesti. Sosiaaliselle vuorovaikutuksen skeemat ovat tärkeä osa sosialisaatiota, jonka kautta ihminen oppii yhteisössään ja sen eri tilanteissa tahdotut käyttäytymistavat. Oppitunnin skriptin perusteella tietää, millainen tilaisuus se on ja millaista käyttäytymisen muotoa sen aikana kannattaa noudattaa.
Skeemojen syntymää, muokkautumista ja vaikutusta kuvaa Ulric Neisserin havaintokehä. Sen mukaan olemassa olevat skeemat ohjaavat havainnointiamme, joka vaikuttaa siihen, mitkä ympäristön tiedot valikoituvat tiedonkäsittelyymme. Uusia tietja verrataan olemassa oleviin skeemoihin, jotka vahvistuvat tai muokkautuvat saatuun tietoon vertailemisen perusteella. Koska skeemat itsessään ohjaavat uuden tiedon valikointia, usein valittu tieto ja ihmisen tapa tulkita sitä on aiempia käsityksiä vahvistavaa. Tämä voi harhaanjohtaviin stereotypioihin.
2.3 Tarkkaavaisuus
2 / 2 p.alust.
Tarkkaavaisuus on tiedonkäsittelyn toiminto, joka vaikuttaa siihen, mihin asioihin kiinnitämme huomiota ja mitkä jätämme huomiotta. Se perustuu laajalti aivokuorella sijaitsevan otsalohkojen hermoverkoston toimintaan. Tarkkaavaisuus voi ohjautua tietoisesti ja tavoitteellisesti sekä ei-tietoisesti ja automaattisesti. Tietoista tarkkaavaisuuden ohjausta tarvitaan, kun teemme jotain huomiota vaativaa, kuten kun keskustelemme, luemme tai yritämme opiskella. Tarkkaavaisuus voi kiinnittyä ulkoisten ärsykkeiden ja toimintojen lisäksi myös sisäisiin tekijöihin, kuten valintojen arvioimiseen ja päätöksentekoon.
Tietoinen tarkkaavaisuus on siis muille tietoisille kognitiivisille toiminnoille olennaista. Esimerkiksi havaitseminen eli tietoisen käsityksen luominen aistitiedosta vaatii ensin tarkkaavaisuuden ohjausta kyseisiin asioihin kuten myös työmuistissa tapahtuva tietoinen havaintojen käsittelykin.
Metakognitio tarkoittaa ihmisen kykyä olla tietoinen siitä, mitä asioita ja miten hän käsittelee tietyllä hetkellä mielessään. Metakognition avulla hän voi huomata, mihin asioihin hänen tarkkaavaisuutensa usein kiinnittyy, minkä kautta hän voi tietoisesti muuttaa ympäristöään niin, että pystyy huomioimaan enemmän oleellisia asioita.
[Vastaus päättyy]Tietoinen tarkkaavaisuus on siis muille tietoisille kognitiivisille toiminnoille olennaista. Esimerkiksi havaitseminen eli tietoisen käsityksen luominen aistitiedosta vaatii ensin tarkkaavaisuuden ohjausta kyseisiin asioihin kuten myös työmuistissa tapahtuva tietoinen havaintojen käsittelykin.
Metakognitio tarkoittaa ihmisen kykyä olla tietoinen siitä, mitä asioita ja miten hän käsittelee tietyllä hetkellä mielessään. Metakognition avulla hän voi huomata, mihin asioihin hänen tarkkaavaisuutensa usein kiinnittyy, minkä kautta hän voi tietoisesti muuttaa ympäristöään niin, että pystyy huomioimaan enemmän oleellisia asioita.
2.4 Työmuisti
2 / 2 p.alust.
Työmuisti on muistin osa, jonka tehtävä on pitää tietoa mielessä ja käsitellä sitä. Työmuistiin valikoituu tarkkaavaisuuden kautta aistimuistista olennaiseksi koettua tietoa, joka voidaan käsittelyn jälkeen siirtää säilömuistiin pitkäaikasta säilömistä varten. Säilömuistiin siirtäminen edellyttää kuitenkin sitä, että tietoa tai taitoa on kerrattu riittävästi, tai se koetaan tärkeäksi ja yksilöön voimakkaasti vaikuttavaksi.
Työmuistin kesto ja kapasiteetti ovat rajallisia, ja se on altis kuormittumiselle. On arvioitu, että työmuistin käsittelyyn mahtuu kerrallaan vain 3-4 asiaa ja sen kesto on noin 20s. On kuitenkin havaittu, että luomalla tiedoista kokonaisuuksia, ihminen voi muistaa niitä enemmän. Esimerkiksi, jos henkilön täytyy muistaa numerosarja 2412893498, hän voi luoda numeroista 2412 kokonaisuuden "jouluaatto", jolloin hän saa neljä asiaa yhdistettyä yhdeksi ja säästää näin tilaa.
Työmuistin kuormittuminen heikentää tiedonkäsittelyn toimintoja kuten päätöksentekoa, sillä se vie tiedonkäsittelyn resursseja. Esimerkiksi, kun ihmisellä on paljon käsiteltävää ja muistettavaa, hän ei pysty tekemään päätöksiä yhtä harkitusti, mikä voi haitata hänen käyttäytymistään sosiaalisissa tilanteissa sekä aiheuttaa turvallisuutta uhkaavia tilanteita esimerkiksi liikenteessä.
Työmuistin toiminnalle oleellinen osa aivoja on otsalohko, jolla on muutenkin suuri rooli muistojen ja musitin kannalta.
[Vastaus päättyy]Työmuistin kesto ja kapasiteetti ovat rajallisia, ja se on altis kuormittumiselle. On arvioitu, että työmuistin käsittelyyn mahtuu kerrallaan vain 3-4 asiaa ja sen kesto on noin 20s. On kuitenkin havaittu, että luomalla tiedoista kokonaisuuksia, ihminen voi muistaa niitä enemmän. Esimerkiksi, jos henkilön täytyy muistaa numerosarja 2412893498, hän voi luoda numeroista 2412 kokonaisuuden "jouluaatto", jolloin hän saa neljä asiaa yhdistettyä yhdeksi ja säästää näin tilaa.
Työmuistin kuormittuminen heikentää tiedonkäsittelyn toimintoja kuten päätöksentekoa, sillä se vie tiedonkäsittelyn resursseja. Esimerkiksi, kun ihmisellä on paljon käsiteltävää ja muistettavaa, hän ei pysty tekemään päätöksiä yhtä harkitusti, mikä voi haitata hänen käyttäytymistään sosiaalisissa tilanteissa sekä aiheuttaa turvallisuutta uhkaavia tilanteita esimerkiksi liikenteessä.
Työmuistin toiminnalle oleellinen osa aivoja on otsalohko, jolla on muutenkin suuri rooli muistojen ja musitin kannalta.
2.5 Konformisuus
1 / 1 p.alust.
Konformisuus tarkoittaa yksilön kokemaa todellista tai kuviteltua sosiaalista painetta, joka aiheuttaa ryhmään mukautumista vapaaehtoisen mielipiteen tai toiminnan muutoksen kautta. Konformisuus on oleellista yhteiskunnan toiminnalle, sen sääntöjen noudattamisella ja sen kautta turvallisuuden säilymiselle. Ryhmäpaine voi auttaa esimerkiksi liikenneturvallisuutta liikennevaloissa odottaessa. Vaikka reitti olisi vapaa ja kuljettaja haluaisi jo mennä, muiden valojen muuttumista odottavien läsnäolo voi saada hänet noudattamaan yleistä normia, koska hän ei halua erottua joukosta.
Informatiivinen vaikutus on konformisuuden muoto, jossa henkil kokee olevansa tiedollisesti riippuvainen ryhmästä ja muuttaa mielipidettänsä sen mukaiseksi. Hän saattaa uskoa ryhmän tietävän itseään enemmän asiasta, heidän näkemyksiensä olevan perustellumpia tai enemmistön olevan todennäköisemmin oikeassa.
Normatiivinen vaikutus näkyy henkilön toiminnassa, mutta ei välttämättä asenteissa tai mielipiteissä. Se syntyy motiviista kuulua ryhmään ja tulla hyväksytyksi siinä,
Kiusaamistilanteessa osa mukaan liittyneistä kiusaajista saattaa toimia informatiivisen vaikutuksen alaisena. He voivat uskoa, että muu ryhmä tietää kiusattavan ansaitsevan kohtelunsa. Usein kuitenkin taustalla on normatiivinen vaikutus, jolloin toimintaan osallistuminen voi mennä henkilön arvoja vastaan, mutta hän kokee ryhmän jäsenyyden, siihen kuulumisen ja ulkopuolisuuden välttämisen tärkeämpänä.
Konformisuuden ymmärtämiselle tärkeä tutkimus oli Solomon Aschin viivakoe. Kokeessa koehenkilö uskoi osallistuvansa näkötutkimukseen, jonka aikana tutkimusryhmän kuului verrata näkemiänsä viivojen pituuksia ja kertoa, mitkä viivat olivat saman korkuisia. Koehenkilön tietämättä muut ryhmäläiset olivat näyttelijöitä, joita oli ohjeistettu vastaamaan väärin. Havaittiin, että vaikka kontrollitilanteen perusteella koehenkilöt tiesivät oikean vastauksen, ryhmätilanteessa ollesaan heillä oli taipumusta vastata ryhmän kanssa samankaltaisesti. Kuitenkin yksikin poikkeava vastaus muulta ryhmältä antoi koehenkilölle rohkeuden vastata alkuperäisen näkemyksensä mukaisesti.
[Vastaus päättyy]Informatiivinen vaikutus on konformisuuden muoto, jossa henkil kokee olevansa tiedollisesti riippuvainen ryhmästä ja muuttaa mielipidettänsä sen mukaiseksi. Hän saattaa uskoa ryhmän tietävän itseään enemmän asiasta, heidän näkemyksiensä olevan perustellumpia tai enemmistön olevan todennäköisemmin oikeassa.
Normatiivinen vaikutus näkyy henkilön toiminnassa, mutta ei välttämättä asenteissa tai mielipiteissä. Se syntyy motiviista kuulua ryhmään ja tulla hyväksytyksi siinä,
Kiusaamistilanteessa osa mukaan liittyneistä kiusaajista saattaa toimia informatiivisen vaikutuksen alaisena. He voivat uskoa, että muu ryhmä tietää kiusattavan ansaitsevan kohtelunsa. Usein kuitenkin taustalla on normatiivinen vaikutus, jolloin toimintaan osallistuminen voi mennä henkilön arvoja vastaan, mutta hän kokee ryhmän jäsenyyden, siihen kuulumisen ja ulkopuolisuuden välttämisen tärkeämpänä.
Konformisuuden ymmärtämiselle tärkeä tutkimus oli Solomon Aschin viivakoe. Kokeessa koehenkilö uskoi osallistuvansa näkötutkimukseen, jonka aikana tutkimusryhmän kuului verrata näkemiänsä viivojen pituuksia ja kertoa, mitkä viivat olivat saman korkuisia. Koehenkilön tietämättä muut ryhmäläiset olivat näyttelijöitä, joita oli ohjeistettu vastaamaan väärin. Havaittiin, että vaikka kontrollitilanteen perusteella koehenkilöt tiesivät oikean vastauksen, ryhmätilanteessa ollesaan heillä oli taipumusta vastata ryhmän kanssa samankaltaisesti. Kuitenkin yksikin poikkeava vastaus muulta ryhmältä antoi koehenkilölle rohkeuden vastata alkuperäisen näkemyksensä mukaisesti.
2.6 Tiedostamaton mieli
2 / 2 p.alust.
Tiedostamaton mieli liittyy Itävaltalaisen Sigmund Freudin psykoanalyysi-teoriaan ja -hoitomuotoon, jonka mukaan ihmisen mielenterveysongelmat ja pakkomielteet olivat tiedostamattomasta mielstä johtuvia. Tiedostamattomalla hän tarkoitti mielenosaa, jonka toiminta ja sisältämät tiedot ovat tietoisen mielen saavuttamattomissa. Esimerkiksi lapsuuden muistojen, kokemusten, kiellettyjen halujen ja traumojen hän uskoi sijaitsevan tiedostamattomassa osassa mieltä. Hän pyrki avaamaan ja selvittämään tätä mielenosaa mm. tulkitsemalla unia.
Freudin käsitys tiedostamattomasta poikkeaa ei-tietoisen mielen toiminnan nykykäsityksestä. Nykyään ymmärretään, että ei-tietoinen toiminta on osa hyvinvointia esteen sijaan ja auttaa toiminnan sujuvuudessa. Myös Freudin käsitys tietoisen ja tiedostamattoman mielen laadullisista eroista on muuttunut. Nykytutkimuksien mukaan ei-tietoinen toiminta voi olla monimutkaista ja loogista, ja esimerkiksi jopa monimutkaisia laskutoimituksia voidaan tehdä ei-tietoisesti. Tällöin henkilö saattaa tietää vastauksen tehtävään, mutta ei siihen johtanutta prosessia.
[Vastaus päättyy]Freudin käsitys tiedostamattomasta poikkeaa ei-tietoisen mielen toiminnan nykykäsityksestä. Nykyään ymmärretään, että ei-tietoinen toiminta on osa hyvinvointia esteen sijaan ja auttaa toiminnan sujuvuudessa. Myös Freudin käsitys tietoisen ja tiedostamattoman mielen laadullisista eroista on muuttunut. Nykytutkimuksien mukaan ei-tietoinen toiminta voi olla monimutkaista ja loogista, ja esimerkiksi jopa monimutkaisia laskutoimituksia voidaan tehdä ei-tietoisesti. Tällöin henkilö saattaa tietää vastauksen tehtävään, mutta ei siihen johtanutta prosessia.
2.7 Tunne
2 / 2 p.alust.
Tunne eli emootio on kehon ja mielen lyhytkestoinen tila, joka virittää biologista toimintaa ja vaikuttaa mm. ajatteluun, päätöksentekoon ja muistamiseen sekä sosiaaliseen käyttäytymiseen. Tunteet koettu voimakkuus riippuu siitä, kuinka vahvasti se virittää ihmistä mielihyvän tai -pahan tilaan.
Tunteen syntymä voidaan jakaa tunnereaktioon sekä sitä seuraavaan tunnekokemukseen. Tunnereaktio on pääosin biologinen virittyminen, mikä tapahtuu sisäisen ärsykkeen, kuten muiston tai ajatuksen, tai ulkoisen ärsykkeen, kuten koetun uhkan tai sosiaalisen tilanteen, sytyttämänä. Tunnereaktioon kuuluu aivoalueiden aktivoitumista sekä kehon toiminnan muutoksia ja tunneilmaisuja. Tunteiden syntyminen tapahtuu pääosin limbisessä järjestelmässä, ja siihen liittyvät kehon toiminnan muutokset, kuten sykkeen muutos, johtuvat aivorungon säätelystä. Tunneilmasu on tietoinen käsitys tunteesta ja sen aiheuttajasta sekä arvio tunnereaktion tarpeellisuudesta. Tämä tapahtuu psyykisen tiedonkäsittelyn kautta aivokuoren toiminnan ansiosta. Esimerkiksi nähdessään kepin maassa, ei-tietoinen tiedonkäsittely saattaa tulkita tämän käärmeeksi ja käynnistää kehoa virittävän tunnereaktion. Tätä seuraa tunnekokemus, jonka kautta henkilö arvioi tilannetta uudelleen ja ymmärtää reaktion olleen turha.
Nopea ja automaattinen reaktio on kuitenkin ollut evoluution kannalta tärkeä, sillä se mahdollistaa nopean toiminnan ja vetäytymisen vaarallisesta tilanteesta.
Sosiaalinen vuorovaikutus voi synnyttää erilaisia tunteita, ja vaikuttaa siihen, miten niitä ilmaistaan. Henkilö voi esimerkiksi tukahduttaa naurahduksen, jos se ei sovi sosiaaliseen tilanteeseen ja sen edellyttämiin käytösmalleihin. Nämä tunnesäätelyn keinot opitaan usein vanhempien avulla lapsena. Osassa kulttuureissa tunneilmaisuja saatetaan kannustaa tai paheksua. Esimerkiksi vihan julkinen näyttäminen on joissain kollektiivisissa kulttuureissa epätoivottua käytöstä.
[Vastaus päättyy]Tunteen syntymä voidaan jakaa tunnereaktioon sekä sitä seuraavaan tunnekokemukseen. Tunnereaktio on pääosin biologinen virittyminen, mikä tapahtuu sisäisen ärsykkeen, kuten muiston tai ajatuksen, tai ulkoisen ärsykkeen, kuten koetun uhkan tai sosiaalisen tilanteen, sytyttämänä. Tunnereaktioon kuuluu aivoalueiden aktivoitumista sekä kehon toiminnan muutoksia ja tunneilmaisuja. Tunteiden syntyminen tapahtuu pääosin limbisessä järjestelmässä, ja siihen liittyvät kehon toiminnan muutokset, kuten sykkeen muutos, johtuvat aivorungon säätelystä. Tunneilmasu on tietoinen käsitys tunteesta ja sen aiheuttajasta sekä arvio tunnereaktion tarpeellisuudesta. Tämä tapahtuu psyykisen tiedonkäsittelyn kautta aivokuoren toiminnan ansiosta. Esimerkiksi nähdessään kepin maassa, ei-tietoinen tiedonkäsittely saattaa tulkita tämän käärmeeksi ja käynnistää kehoa virittävän tunnereaktion. Tätä seuraa tunnekokemus, jonka kautta henkilö arvioi tilannetta uudelleen ja ymmärtää reaktion olleen turha.
Nopea ja automaattinen reaktio on kuitenkin ollut evoluution kannalta tärkeä, sillä se mahdollistaa nopean toiminnan ja vetäytymisen vaarallisesta tilanteesta.
Sosiaalinen vuorovaikutus voi synnyttää erilaisia tunteita, ja vaikuttaa siihen, miten niitä ilmaistaan. Henkilö voi esimerkiksi tukahduttaa naurahduksen, jos se ei sovi sosiaaliseen tilanteeseen ja sen edellyttämiin käytösmalleihin. Nämä tunnesäätelyn keinot opitaan usein vanhempien avulla lapsena. Osassa kulttuureissa tunneilmaisuja saatetaan kannustaa tai paheksua. Esimerkiksi vihan julkinen näyttäminen on joissain kollektiivisissa kulttuureissa epätoivottua käytöstä.
4. Oppimisen psykologia
Kuvaile millä tavalla oppimisessa on kyse biologisesta, psyykkisestä ja sosiokulttuurisesta ilmiöstä.
20 / 20 p.alust.
Oppiminen on suhteellisen pysyvä muuto yksilön toiminnassa ja käytöksessä. Oppiminen perustuu kokemukseen
Uusien taitojen ja tietojen oppiminen on mahdollista läpi koko elämän. Oppiminen on biologinen, psyykkinen ja sosiokulttuurinen kokonaisuus.
Biologisesta näkökulmasta oppimista voidaan tarkastella psykologisesti muunmuassa perimän, evoluution, aivotoiminnan, hermoston ja hormonien kautta. Plastisuus on välttämätöntä oppimisen kannalta. Se mahdollitaa ihmisen jatkuvan oppimisen muovaamalla aivojen hermosoluja ja niiden yhteyksiä uuden tieton tai taidon myötä. Herkkyyskausi on ihmiselle kaikkein otollisinta aikaa oppia uusi taito. Lapsuudessa suuren plastisuuden määrän ansiosta kaikki oppiminen on helpompaa ja ihminen oppii muunmuassa oman äidinkielen ja ajamaan pyörällä helpoiten lapsuudessa. Uni ja vireys vaikuttavat ihmisen tarkkaavaisuuteen ja havainnointiin. Optimaalinen vireystila parantaa oppimisen mahdollisuuksia. Ali- ja ylivireystila on vireyden aste, jolloin oppimisen mahdollisuudet heikentyvät. Uni on olennaista myös plastisuuden kannalta, jotta muistaminen ja oppiminen helpottuvat. Stressi on stressihormonien kasvusta johtuva biologinen reaktio, joka heikentää muistia ja haastaa oppimista. Stressihormonit kortisoli ja adrenaliini nostavat sydämen sykettä, verenpainetta ja hengitstiheyttä. Se ei ole aina kuitenkaan haitallista. Muisti ja oppiminen parantuvat erityisesti vilke unen ja syvän unen aikana.
Psyykkinen käsitys oppimisesta korostaa tunteiden, kognitiivisen toiminnan ja motivaation merkitystä oppimisessa.
Tunteet ovat tietoinen tai tiedostamaton kokemus, joka vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti ajatteluumme ja on yhteydessä muiden psyykkisten ominaisuuksien kanssa. Myönteiset tunteet parantavat oppimista ja oppimismotivaatiota, kun taas kielteiset tunteet oppimista kohtaan heikentävät motivaatiota ja vaikuttavat kielteisesti mahdollisuuksiimme oppia.
Ihmisellä on monia oppimismotivaation muotoja. Amotivaatio tarkoittaa motivaation puuttumista. Lähestymismotivaatio tarkoittaaa motivaatiota suorittaa ja pärjätä tehtävässä ja on myönteisten tunteiden aikaan saama. Oppimismotivaatio on sisäistä tai ulkoista. Ulkoinen motivaatio on ulkoisten vaikutusten kuten muiden ihmisten tai ympäristön aiheuttama paine suorittaa tehtävä. Sisäinen motivaatio on yksilön omasta tahdosta ja toiminnon kiinnostavuudesta johtuvaa suuntautumista kohti kyseistä toimintoa. Ihmisillä on erilaisia tavoiteorientaatioita, jotka kertovat motivaation laadusta. Suoriutumisorientoitunut haluaa suoriutua mahdollisimman hyvin tehtävästä. Hän kokee usein stressiä, paineita ja vertailee itseään muihin halutessaan olla paras suorittaja. Myönteinen kuva itsestään oppijana. Oppimisorientoitunut on motivoitunut oppimaan ja saa tyytyväisyyden tunnetta itse opiskelusta ja uuden oppimisesta. Häntä ei haittaa epäonnistua. Välttämisorientoitunut haluaa päästä tehtävästä läpi mahdollisimman vähällä panostuksella.
Suoriutumis- ja välttämisorientoituneilla on muuttumaton ajattelutapa, jolloin he uskovat oppimisen olevan luontainen kyky, joka johtuu perimästä tai muista syistä joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Oppimisorientoineilla on usein kasvun ajattelutapa. He uskovat oppimisen ja kyvyn oppia olevan asia, jota on jatkuvasti mahdollista kehittää. Oppimiskäsitys on ennakoiva ajatus oppimista kohtaan, se johtuu aiemmista oppimiskokemuksista ja voi olla myönteinen tai kielteinen.
- kognitiivinen toiminta / tiedonkäsittely (toiminnanohjaus, ajattelu, muisti, tarkkaavaisuus, havainnointi)
-työmuisti/säilömuisti
-automatisoitunut oppiminen
Sosiokulttuurisesta näkökulmasta katsottuna oppimiseen liittyy ihmisen kasvaminen ja kehittyminen osana yhteisöä ja erilaisia sosiaalisia ympäristöjä. Kulttuurin vaikuttaa siihen, mitä pidämme oppimisen arvoisena ja kuinka oppiminen toteutetaan kuulumassamme yhteisössä. Sosialisaatio tarkoittaa yksilön kehitystä ja kasvua osana erilasia sosiaalisia yhteisöjä. Perhe ja suku ovat ensimmäiset sosiaaliset ympäristöt, joissa olemme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Kotitausta vaikuttaa ajattelutapaamme oppimista ja opiskelua kohtaan. Oman kotitaustan koulutustaso ja ajatukset voivat tiedostamatta muokata omaa ajattelua erilaisten asioiden, kuten koulutuksen tärkeydestä. Lapsen oppimisen kannalta olennainen taito on mallioppiminen. Lapsi tutkii usein ihailemiensa ihmisten kuten perheenjäsenten toimintaa ja seuraa myös toiminnasta koituvia seurauksia. Lapsi arvio toiminnan kannattavuutta, jos vanhempi sai toiminnasta palkinnon tai toiminta vaikuttaa kannattavalta, hän voi toistaa tämän samanlaisen seurauksen toivossa. Sijaisvahvistamisen ansiosta lapsi voi tutkia toiminnan kannattavuutta. Jos toiminta tuottaa aikuiselle mielipahaa tai kipua, ei lapsi todennäköisesti itse yritä tehdä samalla tavalla. Banduran teorian mukaan ihminen on aktiivinen oppija, joka oppii vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa sekä käyttämällä kognitiivista toimintaa oppimiseen. Ihminen oppii muiden ihmisten toiminnasta ja arvioi sen perusteella toiminnan kannattavuutta. Tutkimuksessa lapsi tarkkaili, kun aikuinen kohteli agressiivisesti Bobo-nukkea. Jos aikuinen palkittiin, lapsi seurasi mallin toimintaa ja kohteli nukkea agressiivisesti. Jos aikuista taas rangaistiin, lapsi ei todennäköisemmin toiminut nukkea kohtaan yhtä agressiivisesti kuin aikuinen.
Uusien taitojen ja tietojen oppiminen on mahdollista läpi koko elämän. Oppiminen on biologinen, psyykkinen ja sosiokulttuurinen kokonaisuus.
Biologisesta näkökulmasta oppimista voidaan tarkastella psykologisesti muunmuassa perimän, evoluution, aivotoiminnan, hermoston ja hormonien kautta. Plastisuus on välttämätöntä oppimisen kannalta. Se mahdollitaa ihmisen jatkuvan oppimisen muovaamalla aivojen hermosoluja ja niiden yhteyksiä uuden tieton tai taidon myötä. Herkkyyskausi on ihmiselle kaikkein otollisinta aikaa oppia uusi taito. Lapsuudessa suuren plastisuuden määrän ansiosta kaikki oppiminen on helpompaa ja ihminen oppii muunmuassa oman äidinkielen ja ajamaan pyörällä helpoiten lapsuudessa. Uni ja vireys vaikuttavat ihmisen tarkkaavaisuuteen ja havainnointiin. Optimaalinen vireystila parantaa oppimisen mahdollisuuksia. Ali- ja ylivireystila on vireyden aste, jolloin oppimisen mahdollisuudet heikentyvät. Uni on olennaista myös plastisuuden kannalta, jotta muistaminen ja oppiminen helpottuvat. Stressi on stressihormonien kasvusta johtuva biologinen reaktio, joka heikentää muistia ja haastaa oppimista. Stressihormonit kortisoli ja adrenaliini nostavat sydämen sykettä, verenpainetta ja hengitstiheyttä. Se ei ole aina kuitenkaan haitallista. Muisti ja oppiminen parantuvat erityisesti vilke unen ja syvän unen aikana.
Psyykkinen käsitys oppimisesta korostaa tunteiden, kognitiivisen toiminnan ja motivaation merkitystä oppimisessa.
Tunteet ovat tietoinen tai tiedostamaton kokemus, joka vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti ajatteluumme ja on yhteydessä muiden psyykkisten ominaisuuksien kanssa. Myönteiset tunteet parantavat oppimista ja oppimismotivaatiota, kun taas kielteiset tunteet oppimista kohtaan heikentävät motivaatiota ja vaikuttavat kielteisesti mahdollisuuksiimme oppia.
Ihmisellä on monia oppimismotivaation muotoja. Amotivaatio tarkoittaa motivaation puuttumista. Lähestymismotivaatio tarkoittaaa motivaatiota suorittaa ja pärjätä tehtävässä ja on myönteisten tunteiden aikaan saama. Oppimismotivaatio on sisäistä tai ulkoista. Ulkoinen motivaatio on ulkoisten vaikutusten kuten muiden ihmisten tai ympäristön aiheuttama paine suorittaa tehtävä. Sisäinen motivaatio on yksilön omasta tahdosta ja toiminnon kiinnostavuudesta johtuvaa suuntautumista kohti kyseistä toimintoa. Ihmisillä on erilaisia tavoiteorientaatioita, jotka kertovat motivaation laadusta. Suoriutumisorientoitunut haluaa suoriutua mahdollisimman hyvin tehtävästä. Hän kokee usein stressiä, paineita ja vertailee itseään muihin halutessaan olla paras suorittaja. Myönteinen kuva itsestään oppijana. Oppimisorientoitunut on motivoitunut oppimaan ja saa tyytyväisyyden tunnetta itse opiskelusta ja uuden oppimisesta. Häntä ei haittaa epäonnistua. Välttämisorientoitunut haluaa päästä tehtävästä läpi mahdollisimman vähällä panostuksella.
Suoriutumis- ja välttämisorientoituneilla on muuttumaton ajattelutapa, jolloin he uskovat oppimisen olevan luontainen kyky, joka johtuu perimästä tai muista syistä joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Oppimisorientoineilla on usein kasvun ajattelutapa. He uskovat oppimisen ja kyvyn oppia olevan asia, jota on jatkuvasti mahdollista kehittää. Oppimiskäsitys on ennakoiva ajatus oppimista kohtaan, se johtuu aiemmista oppimiskokemuksista ja voi olla myönteinen tai kielteinen.
- kognitiivinen toiminta / tiedonkäsittely (toiminnanohjaus, ajattelu, muisti, tarkkaavaisuus, havainnointi)
-työmuisti/säilömuisti
-automatisoitunut oppiminen
Sosiokulttuurisesta näkökulmasta katsottuna oppimiseen liittyy ihmisen kasvaminen ja kehittyminen osana yhteisöä ja erilaisia sosiaalisia ympäristöjä. Kulttuurin vaikuttaa siihen, mitä pidämme oppimisen arvoisena ja kuinka oppiminen toteutetaan kuulumassamme yhteisössä. Sosialisaatio tarkoittaa yksilön kehitystä ja kasvua osana erilasia sosiaalisia yhteisöjä. Perhe ja suku ovat ensimmäiset sosiaaliset ympäristöt, joissa olemme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Kotitausta vaikuttaa ajattelutapaamme oppimista ja opiskelua kohtaan. Oman kotitaustan koulutustaso ja ajatukset voivat tiedostamatta muokata omaa ajattelua erilaisten asioiden, kuten koulutuksen tärkeydestä. Lapsen oppimisen kannalta olennainen taito on mallioppiminen. Lapsi tutkii usein ihailemiensa ihmisten kuten perheenjäsenten toimintaa ja seuraa myös toiminnasta koituvia seurauksia. Lapsi arvio toiminnan kannattavuutta, jos vanhempi sai toiminnasta palkinnon tai toiminta vaikuttaa kannattavalta, hän voi toistaa tämän samanlaisen seurauksen toivossa. Sijaisvahvistamisen ansiosta lapsi voi tutkia toiminnan kannattavuutta. Jos toiminta tuottaa aikuiselle mielipahaa tai kipua, ei lapsi todennäköisesti itse yritä tehdä samalla tavalla. Banduran teorian mukaan ihminen on aktiivinen oppija, joka oppii vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa sekä käyttämällä kognitiivista toimintaa oppimiseen. Ihminen oppii muiden ihmisten toiminnasta ja arvioi sen perusteella toiminnan kannattavuutta. Tutkimuksessa lapsi tarkkaili, kun aikuinen kohteli agressiivisesti Bobo-nukkea. Jos aikuinen palkittiin, lapsi seurasi mallin toimintaa ja kohteli nukkea agressiivisesti. Jos aikuista taas rangaistiin, lapsi ei todennäköisemmin toiminut nukkea kohtaan yhtä agressiivisesti kuin aikuinen.
TAI
Pisteet 20 / 20
Ihmisen oppiminen on kokemukseen perustuvaa toiminnan muuttamista. Oppiminen on yksi ihmisen ominaisimpia ja selviytymisen kannalta tärkeimpiä piirteitä, ja oppiminen jatkuukin läpi ihmisen elämän. Oppimista tapahtuu niin tietoisesti kuin ei-tietoisestikin. Oppimiseen vaikuttavat biologiset, psyykkiset ja sosiokulttuuriset seikat.
Biologinen ulottuvuus oppimisessa näkyy etenkin aivojen plastisuudessa. Uutta oppiessa aivojen hermoverkkojen yhteydet muokkaantuvat. Niitä vahvistuu, karsiutuu, syntyy lisää ja niihin voi ilmestyä lisää hermosoluja. Ihmisellä on tiettyjä herkkyyskausia, jotka sijoittuvat vauvaikään, lapsuuteen ja nuoruuteen. Tällöin aivojen plastisuus on tehokkaimmillaan ja oppiminen tapahtuu helpoiten. Esimerkiksi kielet opitaan tehokkaimmin lapsena, vaikka se onkin mahdollista myöhemminkin. Plastisuus siis jatkuu läpi elämän ja ihminen voi aina oppia uutta, vaikka se olisikin tehottomampaa, kuin herkkyyskausien aikana. Ihmisen oppimat asiat voivat automatisoitua. Esimerkiksi lukiolaisen ei tarvitse miettiä, miten yhteenlaskuja tai kertotauluja lasketaan, eikä hänen tarvitse katsoa kirjasta laskukaavaa. Hän pystyy ratkaisemaan tehtävän suoraan. Myös esimerkiksi fyysisessä harrastuksessa, kuten koripallossa, käytettävät liikeradat automatisoituvat ajan kanssa. Ammattipelaajan ei tarvitse erikseen kiinnittää tarkkaavaisuutta pallon kuljetukseen, vaan liike tulee pitlän harjoittelun tuloksena automaattisesti pikkuaivoista.
Vireystila ja unen laatu on tärkeää oppimisen kannalta. Etenkin tietoinen oppiminen vaatii tarkkaavaisuuden hallintaa. Ylivirittyneessä tilassa on vaikea keskittyä olennaiseen eli oppimiseen, kun keho käy ylikierroksilla ja tarkkaavaisuus harhailee. Alivirittyneessä tilassa taas tarkkaavaisuutta on vaikea pitää yllä, kun väsymyksen ja uupuneen olon takia ei pysty keskittymään. Tämän takia opiskelun tulisi tapahtua optimaalisessa vireystilassa, jossa keskittyminen onnistuu ja asiat jäävät mieleen. Ilman nukkumista oppiminen on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Unen aikana aivoissa syntyy uusia yhteyksiä ja aivot käsittelevät uusia opittuja asioita. Nukkuessa aivot ikään kuin pesevät itsensä selkäydinnesteellä ja nestekiertojärjestelmä poistaa kuona-aineita. Unen aikana aivojen energia- ja välittäjäainevarastot myös täydentyvät, jolloin oppiminen on mahdollista vielä seuraavanakin päivänä.
Oppimista voi tapahtua ei-tietoisesti. Ei-tietoista oppimista tapahtuu päivittäin, sillä ihminen havainnoi koko ajan ympäristöään, etsii siitä tietoa ja käsittelee sitä. Esimerkiksi habituaatio on ei-tietoisen oppimisen muoto. Habituaatio on pitkälti hermostoon liittyvää ja sana tarkoittaa tiettyyn ärsykkeeseen tottumista, eli ihminen ikään kuin oppii turtumaan asiaan. Habituaatio voi tapahtua pitkällä aikavälillä, esimerkiksi jos naapurustossa on uusi rakennus. Jonkin aikaa ihminen pistää sen merkille, mutta lopulta sitä ei enää havaitse ja ihmettele, vaan siihen tottuu, kun ohi kävelee tarpeeksi monta kertaa. Myös lyhyessä ajassa voi kuitenkin tapahtua habituaatio. Esimerkiksi ihmisen kävellessä huoneeseen, jossa on juuri suihkutettu hajuvettä, hän haistaa ensin voimakkaan hajun. Ei kuitenkaan mene kauaa, kun hajuun tottuu eikä siihen enää kiinnitä huomiota. Habituaatiota ei kuitenkaan tapahdu kaikissa asioissa, vaikka niitä olisi kokenut monesti elämän aikana. Tällaisia asioita voivat olla kirkkaat valot, kovat äänet, kuten käsien lyöminen yhteen tai vaikka tärkeäksi koetut asiat, kuten puhelimen merkkiääni.
Ei-tietoista oppimista on myös ehdollistuminen. Ehdollistumista ovat klassinen ehdollistuminen ja välineellinen ehdollistuminen. Klassisessa ehdollistumisessa yksilö oppii yhdistämään alunperin neutraalin ärsykkeen ehdottomaan ärsykkeeseen. Hyvä esimerkki tästä on Pavlovin koirat. Koiralle näytetään ruokakuppia, joka on ehdoton ärsyke. Ruokakuppi saa aikaan kuolaamisen, eli ehdottoman reaktion. Samaan aikaan, kun koirille näytetään ruokakuppia, niille soitetaan kellon ääni. Kellon ääni on neutraali ärsyke. Ehdollistumisen jälkeen koirat yhdistävät kellon äänen ruokakuppiin, ja alkaavat kuolata pelkästä kellon äänestä. Tällöin kellon ääni on ehdollinen ärsyke ja kuolaaminen ehdollinen reaktio.
Välineellinen ehdollistuminen voi olla tietoista tai ei-tietoista. Se tapahtuu, kun yksilö oppii yhdistämään tietyn reaktion, toiminnan tai käyttäytymisen johonkin positiiviseen asiaan. Tämä voi olla esimerkiksi sitä, kun nuori saa hyvää mieltä pelatessaan tietokonepeliä ja läpäistessään tasoja. Eläinten koulutuksessa käytetään usein välineellistä ehdollistumista. Esimerkiksi rotan voi opettaa seisomaan takajaloillaan siten, että sille antaa palkinnon oikeasta reaktiosta, tässä tapauksessa takajaloille nousemisesta. Tällöin käytetään postiivista vahvistajaa, eli jotain, minkä saavuttamiseen yksilö pyrkii. Välineellisessä ehdollistumisessa käytetään myös negatiivista vahvistajaa, eli jotain, mitä yksilö tahtoo välttää. Se voi olla ikäviä tunteita tai vaikka kipua. Oppilas voi esimerkiksi saada jälki-istuntoa myöhästymisestä. Tämä on negatiivinen vahviste. Positiivisena vahvisteena hän voi saada kehuja, kun tulee ajoissa tunnille.
Ehdollistumisesta voi kuitenkin ikään kuin oppia pois. Tämä tapahtuu välineellisessä ehdollistumisessa siten, että reaktiosta ei enää saa vahvistetta, jolloin reaktiota ja vahvistetta ei enää yhdistetä toisiinsa. Klassisessa ehdollistumisessa poisoppiminen tapahtuu siten, että kun ehdollista ärsykettä käytetään ilman ehdotonta ärsykettä tarpeeksi usein, ei niitä enää yhdistetä toisiinsa ja ehdollisesta ärsykkeestä tulee taas neutraali ärsyke.
Oppimista tapahtuu sosiokulttuurisesti vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Ihminen oppii vauvasta saakka vanhemmiltaan vuorovaikutustaitoja, kielenkäyttöä ja reagointitapoja eri tilanteisiin. On tapauksia, joissa ihminen on elänyt lähes koko lapsuuden melkein kokonaan ilman minkäänlaista sosiaalista vuorovaikutusta. Tällöin tuloksena on ollut, ettei yksilö juuri osaa kommunikoida tai puhua. Kielen oppiminen on mahdollista myös myöhemmällä iällä, mutta siitä ei koskaan tule yhtä sujuvaa, kuin silloin, kun yksilö on pikkulapsesta saakka kuullut puhetta ja oikeastaan automaattisesti oppinut puhumaan itse. Muutkin vuorovaikutustaidot jäävät alkeellisiksi, jos lapsi ei pienestä asti pääse tulkitsemaan muiden ilmeitä ja kommunikoimaan lajitovereilleen.
Mallioppiminen on etenkin lapsille, mutta myös muille ihmisille tärkeä tapa oppia. Siinä oppiminen tapahtuu muiden toimintaa seuraamalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yksilö kopioi täysin toisen käyttäytymistä. Oppimiseen vaikuttaa se, millaisia seurauksia toinen toiminnastaan saa. Tätä kutsutaan sijaisvahvistamiseksi. Esimerkiksi Bobo-nukkekokeessa lapsille näytettiin mies, joka kohteli nukkea väkivaltaisesti. Lapset, jotka näkivät miehen pahoinpitelevän nukkea, käyttäytyivät todennäköisemmin aggressiivisesti kuin ne, jotka eivät nähneet miestä. Myös ne lapset, jotka näkivät miehen saavan rangaistuksen aggressiivisesta käytöksestä, todennäköisemmin eivät olleet väkivaltaisia nukkea kohtaan. Mallioppimista tapahtuu lapsuuden lisäksi läpi elämän, etenkin uusissa tilanteissa, joissa tarvitaan mallia, jonka mukaan käyttäytyä.
Psyykkisen puolen oppimisesta huomaa parhaiten motivaatiota ja tunteita tarkastellessa. Yksilöt, joilla on paljon huonoja kokemuksia oppimisesta menneisyydessä, todennäköisemmin suhtautuvat oppimiseen negatiivisesti ja heillä saattaa tällöin olla oppimiseen välttämismotivaatio. Ne yksilöt, jotka taas omaavat paljon hyviä kokemuksia uuden oppimisesta ja jotka ovat kokeneet positiivisia tunteita, suhtautuvat uuden oppimiseen usein innolla ja positiivisella asenteella. Heillä on usein opiskeluun lähestymismotivaatio. Sisäinen motivaatio on oppimisen kannalta optimaalisin, koska tällöin asenne on usein hyvä ja uupumisen riskit pienemmät kuin ulkoisen motivaation tai välttämismotivaation kohdalla. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että esimerkiksi sairaudet voivat vaikuttaa oppimiseen, ei pelkkä asenne.
Myös erilaiset ajattelutavat vaikuttavat oppimiseen paljon. Kasvun ajattelutapa tarkoittaa, että yksilö uskoo, että pystyy kehittämään älykkyytän ja lahjakkuuttaan. Muuttumaton ajattelutapa taas uskoo, että nämä ominaisuudet ovat synnynnäisiä eikä niihin voi vaikuttaa.
Tunnetilat voivat heikentää tai tukea oppimista. Suuren tunnemyrksyn vallassa oppiminen on vaikeaa, eikä siihen voi keskittyä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi läheisen kuoleman aiheuttama suru tai jonkin tulevan innokas odottaminen.
Pystyvyysuskomukset vaikuttavat myös oppimiseen. Pystyvyysuskomukset ovat yksilön omia uskomuksia ja ennakointia itsestään ja suoriutumisestaan tietyssä tilanteessa ja tehtävässä. Pystyvyysuskomuksiin vaikuttaa paljon aiemmat kokemukset oppimistilanteissa. Jos aiemmat kokemukset ovat hyviä, yksilö pystyy luottamaan itseensä ja omaan kykyynsä selviytyä tilanteista ja tehtävistä. Jos kokemukset taas ovat negatiivisia, on yksilön vaikea uskoa omaan suorittamiseensa. Kun yksilö luottaa selviytymiseensä, on hänen paljon helpompi lähestyä vaikeampaakin tehtävää, eikä hän ole läheskään niin altis luovuttamaan vastoinkäymisten sattuessa kuin ne, jotka eivät usko siihen, että pystyvät suoriutumaan tilanteesta. Pystyvyysuskomukset siis vaikuttavat paljon motivaatioon.
Oppimiseen vaikuttavat myös monet muut asiat. Tällaisia ovat esimerkiksi opettaja, ystävien tuki, opiskelutilat, lähtökohdat kuten kotiolot ja asenne opittavaa asiaa kohtaan. Opettaja on hyvin tärkeä tekijä oppimiselle koulussa. Opettaja voi saada oppilaan innostumaan asiasta ja motivoitumaan yrittämään, mutta myös saada oppilaan kääntymään opittavaa asiaa vastaan negatiivisten tunteiden vallassa. Opettajan olisi hyvä olla kannustava ja edesauttaa positiivisten kokemusten saamista oppimistilanteessa. Ystävien tuki vaikuttaa myös paljon asenteeseen, koska jos jatkuvasti viettää aikaa oppimiseen hyvin negatiivisesti suhtautuvassa seurassa, alkaa asenne tarttua ja on vaikeaa pysyä itse positiivisena. Opiskelutilat ovat olennaisia, koska hälisevässä tilassa, jossa tarkkaavaisuus harhailee helposti, on vaikea keskittyä olennaiseen ja tällöin oppiminen on vaikeaa. Kotiolot voivat vaikuttaa oppimiseen niinkin ratkaisevasti, että kaikki ihmiset eivät välttämättä koskaan edes pääse kouluun, jolloin koulussa opitavia asioita ei luonnollisesti opi. Myös kodin ilmapiiri voi aiheuttaa stressiä tai vaikuttaa asenteeseen. Opittavaan asiaan positiivisesti suhtautuminen on tärkeää, jotta asiaan jaksaa keskittyä ja jotta motivaatio pysyy hyvänä.
Biologinen ulottuvuus oppimisessa näkyy etenkin aivojen plastisuudessa. Uutta oppiessa aivojen hermoverkkojen yhteydet muokkaantuvat. Niitä vahvistuu, karsiutuu, syntyy lisää ja niihin voi ilmestyä lisää hermosoluja. Ihmisellä on tiettyjä herkkyyskausia, jotka sijoittuvat vauvaikään, lapsuuteen ja nuoruuteen. Tällöin aivojen plastisuus on tehokkaimmillaan ja oppiminen tapahtuu helpoiten. Esimerkiksi kielet opitaan tehokkaimmin lapsena, vaikka se onkin mahdollista myöhemminkin. Plastisuus siis jatkuu läpi elämän ja ihminen voi aina oppia uutta, vaikka se olisikin tehottomampaa, kuin herkkyyskausien aikana. Ihmisen oppimat asiat voivat automatisoitua. Esimerkiksi lukiolaisen ei tarvitse miettiä, miten yhteenlaskuja tai kertotauluja lasketaan, eikä hänen tarvitse katsoa kirjasta laskukaavaa. Hän pystyy ratkaisemaan tehtävän suoraan. Myös esimerkiksi fyysisessä harrastuksessa, kuten koripallossa, käytettävät liikeradat automatisoituvat ajan kanssa. Ammattipelaajan ei tarvitse erikseen kiinnittää tarkkaavaisuutta pallon kuljetukseen, vaan liike tulee pitlän harjoittelun tuloksena automaattisesti pikkuaivoista.
Vireystila ja unen laatu on tärkeää oppimisen kannalta. Etenkin tietoinen oppiminen vaatii tarkkaavaisuuden hallintaa. Ylivirittyneessä tilassa on vaikea keskittyä olennaiseen eli oppimiseen, kun keho käy ylikierroksilla ja tarkkaavaisuus harhailee. Alivirittyneessä tilassa taas tarkkaavaisuutta on vaikea pitää yllä, kun väsymyksen ja uupuneen olon takia ei pysty keskittymään. Tämän takia opiskelun tulisi tapahtua optimaalisessa vireystilassa, jossa keskittyminen onnistuu ja asiat jäävät mieleen. Ilman nukkumista oppiminen on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Unen aikana aivoissa syntyy uusia yhteyksiä ja aivot käsittelevät uusia opittuja asioita. Nukkuessa aivot ikään kuin pesevät itsensä selkäydinnesteellä ja nestekiertojärjestelmä poistaa kuona-aineita. Unen aikana aivojen energia- ja välittäjäainevarastot myös täydentyvät, jolloin oppiminen on mahdollista vielä seuraavanakin päivänä.
Oppimista voi tapahtua ei-tietoisesti. Ei-tietoista oppimista tapahtuu päivittäin, sillä ihminen havainnoi koko ajan ympäristöään, etsii siitä tietoa ja käsittelee sitä. Esimerkiksi habituaatio on ei-tietoisen oppimisen muoto. Habituaatio on pitkälti hermostoon liittyvää ja sana tarkoittaa tiettyyn ärsykkeeseen tottumista, eli ihminen ikään kuin oppii turtumaan asiaan. Habituaatio voi tapahtua pitkällä aikavälillä, esimerkiksi jos naapurustossa on uusi rakennus. Jonkin aikaa ihminen pistää sen merkille, mutta lopulta sitä ei enää havaitse ja ihmettele, vaan siihen tottuu, kun ohi kävelee tarpeeksi monta kertaa. Myös lyhyessä ajassa voi kuitenkin tapahtua habituaatio. Esimerkiksi ihmisen kävellessä huoneeseen, jossa on juuri suihkutettu hajuvettä, hän haistaa ensin voimakkaan hajun. Ei kuitenkaan mene kauaa, kun hajuun tottuu eikä siihen enää kiinnitä huomiota. Habituaatiota ei kuitenkaan tapahdu kaikissa asioissa, vaikka niitä olisi kokenut monesti elämän aikana. Tällaisia asioita voivat olla kirkkaat valot, kovat äänet, kuten käsien lyöminen yhteen tai vaikka tärkeäksi koetut asiat, kuten puhelimen merkkiääni.
Ei-tietoista oppimista on myös ehdollistuminen. Ehdollistumista ovat klassinen ehdollistuminen ja välineellinen ehdollistuminen. Klassisessa ehdollistumisessa yksilö oppii yhdistämään alunperin neutraalin ärsykkeen ehdottomaan ärsykkeeseen. Hyvä esimerkki tästä on Pavlovin koirat. Koiralle näytetään ruokakuppia, joka on ehdoton ärsyke. Ruokakuppi saa aikaan kuolaamisen, eli ehdottoman reaktion. Samaan aikaan, kun koirille näytetään ruokakuppia, niille soitetaan kellon ääni. Kellon ääni on neutraali ärsyke. Ehdollistumisen jälkeen koirat yhdistävät kellon äänen ruokakuppiin, ja alkaavat kuolata pelkästä kellon äänestä. Tällöin kellon ääni on ehdollinen ärsyke ja kuolaaminen ehdollinen reaktio.
Välineellinen ehdollistuminen voi olla tietoista tai ei-tietoista. Se tapahtuu, kun yksilö oppii yhdistämään tietyn reaktion, toiminnan tai käyttäytymisen johonkin positiiviseen asiaan. Tämä voi olla esimerkiksi sitä, kun nuori saa hyvää mieltä pelatessaan tietokonepeliä ja läpäistessään tasoja. Eläinten koulutuksessa käytetään usein välineellistä ehdollistumista. Esimerkiksi rotan voi opettaa seisomaan takajaloillaan siten, että sille antaa palkinnon oikeasta reaktiosta, tässä tapauksessa takajaloille nousemisesta. Tällöin käytetään postiivista vahvistajaa, eli jotain, minkä saavuttamiseen yksilö pyrkii. Välineellisessä ehdollistumisessa käytetään myös negatiivista vahvistajaa, eli jotain, mitä yksilö tahtoo välttää. Se voi olla ikäviä tunteita tai vaikka kipua. Oppilas voi esimerkiksi saada jälki-istuntoa myöhästymisestä. Tämä on negatiivinen vahviste. Positiivisena vahvisteena hän voi saada kehuja, kun tulee ajoissa tunnille.
Ehdollistumisesta voi kuitenkin ikään kuin oppia pois. Tämä tapahtuu välineellisessä ehdollistumisessa siten, että reaktiosta ei enää saa vahvistetta, jolloin reaktiota ja vahvistetta ei enää yhdistetä toisiinsa. Klassisessa ehdollistumisessa poisoppiminen tapahtuu siten, että kun ehdollista ärsykettä käytetään ilman ehdotonta ärsykettä tarpeeksi usein, ei niitä enää yhdistetä toisiinsa ja ehdollisesta ärsykkeestä tulee taas neutraali ärsyke.
Oppimista tapahtuu sosiokulttuurisesti vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Ihminen oppii vauvasta saakka vanhemmiltaan vuorovaikutustaitoja, kielenkäyttöä ja reagointitapoja eri tilanteisiin. On tapauksia, joissa ihminen on elänyt lähes koko lapsuuden melkein kokonaan ilman minkäänlaista sosiaalista vuorovaikutusta. Tällöin tuloksena on ollut, ettei yksilö juuri osaa kommunikoida tai puhua. Kielen oppiminen on mahdollista myös myöhemmällä iällä, mutta siitä ei koskaan tule yhtä sujuvaa, kuin silloin, kun yksilö on pikkulapsesta saakka kuullut puhetta ja oikeastaan automaattisesti oppinut puhumaan itse. Muutkin vuorovaikutustaidot jäävät alkeellisiksi, jos lapsi ei pienestä asti pääse tulkitsemaan muiden ilmeitä ja kommunikoimaan lajitovereilleen.
Mallioppiminen on etenkin lapsille, mutta myös muille ihmisille tärkeä tapa oppia. Siinä oppiminen tapahtuu muiden toimintaa seuraamalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yksilö kopioi täysin toisen käyttäytymistä. Oppimiseen vaikuttaa se, millaisia seurauksia toinen toiminnastaan saa. Tätä kutsutaan sijaisvahvistamiseksi. Esimerkiksi Bobo-nukkekokeessa lapsille näytettiin mies, joka kohteli nukkea väkivaltaisesti. Lapset, jotka näkivät miehen pahoinpitelevän nukkea, käyttäytyivät todennäköisemmin aggressiivisesti kuin ne, jotka eivät nähneet miestä. Myös ne lapset, jotka näkivät miehen saavan rangaistuksen aggressiivisesta käytöksestä, todennäköisemmin eivät olleet väkivaltaisia nukkea kohtaan. Mallioppimista tapahtuu lapsuuden lisäksi läpi elämän, etenkin uusissa tilanteissa, joissa tarvitaan mallia, jonka mukaan käyttäytyä.
Psyykkisen puolen oppimisesta huomaa parhaiten motivaatiota ja tunteita tarkastellessa. Yksilöt, joilla on paljon huonoja kokemuksia oppimisesta menneisyydessä, todennäköisemmin suhtautuvat oppimiseen negatiivisesti ja heillä saattaa tällöin olla oppimiseen välttämismotivaatio. Ne yksilöt, jotka taas omaavat paljon hyviä kokemuksia uuden oppimisesta ja jotka ovat kokeneet positiivisia tunteita, suhtautuvat uuden oppimiseen usein innolla ja positiivisella asenteella. Heillä on usein opiskeluun lähestymismotivaatio. Sisäinen motivaatio on oppimisen kannalta optimaalisin, koska tällöin asenne on usein hyvä ja uupumisen riskit pienemmät kuin ulkoisen motivaation tai välttämismotivaation kohdalla. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että esimerkiksi sairaudet voivat vaikuttaa oppimiseen, ei pelkkä asenne.
Myös erilaiset ajattelutavat vaikuttavat oppimiseen paljon. Kasvun ajattelutapa tarkoittaa, että yksilö uskoo, että pystyy kehittämään älykkyytän ja lahjakkuuttaan. Muuttumaton ajattelutapa taas uskoo, että nämä ominaisuudet ovat synnynnäisiä eikä niihin voi vaikuttaa.
Tunnetilat voivat heikentää tai tukea oppimista. Suuren tunnemyrksyn vallassa oppiminen on vaikeaa, eikä siihen voi keskittyä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi läheisen kuoleman aiheuttama suru tai jonkin tulevan innokas odottaminen.
Pystyvyysuskomukset vaikuttavat myös oppimiseen. Pystyvyysuskomukset ovat yksilön omia uskomuksia ja ennakointia itsestään ja suoriutumisestaan tietyssä tilanteessa ja tehtävässä. Pystyvyysuskomuksiin vaikuttaa paljon aiemmat kokemukset oppimistilanteissa. Jos aiemmat kokemukset ovat hyviä, yksilö pystyy luottamaan itseensä ja omaan kykyynsä selviytyä tilanteista ja tehtävistä. Jos kokemukset taas ovat negatiivisia, on yksilön vaikea uskoa omaan suorittamiseensa. Kun yksilö luottaa selviytymiseensä, on hänen paljon helpompi lähestyä vaikeampaakin tehtävää, eikä hän ole läheskään niin altis luovuttamaan vastoinkäymisten sattuessa kuin ne, jotka eivät usko siihen, että pystyvät suoriutumaan tilanteesta. Pystyvyysuskomukset siis vaikuttavat paljon motivaatioon.
Oppimiseen vaikuttavat myös monet muut asiat. Tällaisia ovat esimerkiksi opettaja, ystävien tuki, opiskelutilat, lähtökohdat kuten kotiolot ja asenne opittavaa asiaa kohtaan. Opettaja on hyvin tärkeä tekijä oppimiselle koulussa. Opettaja voi saada oppilaan innostumaan asiasta ja motivoitumaan yrittämään, mutta myös saada oppilaan kääntymään opittavaa asiaa vastaan negatiivisten tunteiden vallassa. Opettajan olisi hyvä olla kannustava ja edesauttaa positiivisten kokemusten saamista oppimistilanteessa. Ystävien tuki vaikuttaa myös paljon asenteeseen, koska jos jatkuvasti viettää aikaa oppimiseen hyvin negatiivisesti suhtautuvassa seurassa, alkaa asenne tarttua ja on vaikeaa pysyä itse positiivisena. Opiskelutilat ovat olennaisia, koska hälisevässä tilassa, jossa tarkkaavaisuus harhailee helposti, on vaikea keskittyä olennaiseen ja tällöin oppiminen on vaikeaa. Kotiolot voivat vaikuttaa oppimiseen niinkin ratkaisevasti, että kaikki ihmiset eivät välttämättä koskaan edes pääse kouluun, jolloin koulussa opitavia asioita ei luonnollisesti opi. Myös kodin ilmapiiri voi aiheuttaa stressiä tai vaikuttaa asenteeseen. Opittavaan asiaan positiivisesti suhtautuminen on tärkeää, jotta asiaan jaksaa keskittyä ja jotta motivaatio pysyy hyvänä.
Vastauksen pituus: 1214 sanaa, 9296 merkkiä