Viikko 41

Aloitimme viikon avaamalla meidän Pehmoleluhoitolan. Pian sinne saapuikin hyvin monenlaisia hoidokkeja. Oli isoja ja vähän pienempiä. Oli äänekkäitä, karvaisia, unisia ja touhukkaita. Lapset majoittivat pehmot omiin hoitolanlokeroihin. He antoivat pehmoille ruokaa ja valmistivat, että pehmoilla oli hyvä olla. Lapset olivat kotona täyttäneet vanhempien kanssa lomakkeen pehmon oikeaa hoitoa varten. Seuraamme eskarissa tarkasti hoito-ohjeita.

Maanantaina menimme päiväkodille Energiansäästöviikon Vihreän lipun luontopolulle. Polulla oli monenlaisia tehtäviä, piti rakentaa, miettiä, olla tarkkasilmäinen sekä osata liikkua kuin eläimet. Meidän eskareilta onnistuivat kaikki.

Eläinten viikko jatkui E-kirjaimella. Lasten tehtävänä oli tehdä E-kirjain sellaisista luonnonmateriaaleista, joita ei ollut ennen käyttänyt kirjainten tekoon.

Tiistai täräyksessä lauloimme valloittavan kalalaulun ja valokuvasuunnistimme. Suunnistus meni valtavan hienosti 👍

Meillä oli torstaina jalkapallopäivä. Pääsimme harjoittelemaan pallonkäsittelyä ja kivoja leikkejä jumppasaliin Minnan johdolla.

Perjantaina tuli poistumisharjoituskuulutus juuri kun olimme menossa syömään. Siitä vaan lapset jonoon ja Jaanan johdolla ulos rakennuksesta. Meidän ryhmä oli ensimmäisenä kentän kokoontumispaikalla 👍. Harjoitus herätti lapsissa paljon kysymyksiä ja pyrimme vastaamaan niihin parhaamme mukaan.

Perjantaina saimme myös vieraita. Merikeinun alpakat Sulo ja Febe tulivat ihastuttavaan lapsia ja aikuisia. Ne olivat hiukan jännittäviä pehmeitä ja hassun näköisiä 💚

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin