Viikko 2
Ensimmäinen eskariviikko loman jälkeen 💚
Maanantaina kaikilla lapsilla oli hirmuisen paljon asiaa. Vaihdoimme kuulumisia ja kertoilimme joulusta ja uudesta vuodesta. Taisipa lapsilla olla ollut vähän ikävä eskariin, ohimennessä silitykset ja rapsutukset kelpasivat kaikille.
Tiistaina meillä oli Tiistai täräys. Siellä rakenneltiin tantagrameja, mallin mukaisia kuvioita ja ratkaistiin rakennusteknisiä ongelmia. Oli tosi kivoja tehtäviä.
Otettiin käyttöön uudet elektroniset piirustustaulut. Niistä riittää hauskuutta varmaan pitkäksi aikaa.
Keskiviikkona hiihdettiin ja torstaina hiihdettiin. Reippaasti ympäri kenttää. Keli oli mitä mainioin, sukset luistivat liukkaasti, ehkä vähän liiankin kovaa.
Keskiviikkona ja torstaina tutustuttiin symmetriaan. Tehtiin muovailuvahan avulla valmiiksi kuvion puuttuva puolikas. Se ei ollutkaan niin helppoa kuin aluksi näytti. Sinnikkäästi lapset kuitenkin jaksoivat yrittää 🌟
Torstaina maalattiin symmetriaa. Voi miten hienoja taideteoksia niistä tulikaan. Lapset valitsivat itse ne, jotka ripustettiin käytävän seinälle.
Torstaina askarreltiin symmetrisiä puita, kuusia. Ajatuksena oli tehdä lisää talvisia puita luokan takaosan maisemaan, mutta aika monella oli varmaan joulu niin vahvasti vielä mielessä, että osasta tulikin joulukuusia 🎄😀
Perjantaina meillä oli Alkuluokkapäivä. Siellä lapset hääräsivät ja tekivät tehtäviä yhdessä ykkösluokkalaisten kanssa.
Perjantaina vietettiin myös vauhdikkaita 7 vuotis synttäreitä erilaisten hippaleikkien ja Karhu nukkuu leikin parissa.
Mukavaa aloittaa taas arki ❤️