Esimerkki: Vesien suojelu

fgdfg

rgsrty dtry dtr trtry

Vesiluonnolla on monia uhkia

BI7_pato_imatrankoski_oharma_98A0339_peda.jpgSuomessa eletään vesiluonnon ympäröimänä. Itämeri huuhtelee läntisen ja eteläisen Suomen rantoja ja saaria. Järviä ja lampia on tuhansittain. Jokiakin on useita satoja, ja pienempiä puroja vielä enemmän. Tästä suuresta määrästä huolimatta vesiluontomme pilaantuu herkästi. Tähän on monia syitä:
  • vesistöt ovat matalia, ja niiden vesimäärä on pieni
  • rantaviivaa on hyvin pitkästi, jolloin rannoilta voi tulla paljon kuormitusta
  • vesistöjen valuma-alueilla on paljon maataloutta ja muuta kuormitusta aiheuttavaa ihmistoimintaa
  • jäätyminen talvella heikentää hapen kulkua veteen
  • keväiset sulamisvedet kuormittavat
Ihmistoiminta voi aiheuttaa vesiluonnolle monenlaisia haittoja. Merkittävin haitta suomalaisissa vesistöissä on rehevöityminen. Se aiheutuu pääasiassa maataloudesta vesistöihin kulkeutuvista ravinteista. Toinen vesistöjämme merkittävästi muokannut tekijä on vesirakentaminen. Monet joet on padottu ja valjastettu sähköntuotantoon. Ympäristömyrkyt, kuten elohopea ja hyönteismyrkkynä käytetty DDT, ovat pilanneet vesiekosysteemejä, ja ajaneet jotkut lajit jopa sukupuuton partaalle. Joitakin Suomen järviä on vaivannut happamoituminen. Se on aiheutunut pääasiassa happamista ilmansaasteista, jotka ovat tulleet sateen mukana alas.

Rehevöityvässä vesistössä kasvillisuus lisääntyy

Vesistöjen rehevöityminen on ilmiö, jonka monet suomalaiset ovat huomanneet. Olet ehkä ollut joskus ollut uistelemassa ja tuskaillut, kun uistin tarttuu vesikasveihin. Kenties olet huomannut, että uimapaikallasi joudut uimaan lumpeiden seassa, ja vedestä noustessa iho tuntuu limaiselta. Pohjakin saattaa olla paksun mutakerroksen peittämä. Veden ja rannan kasvillisuuden lisääntyminen ja pohjamudan paksuuntuminen kertovat vesistön rehevöitymisestä. Rehevöitynyt ranta.JPG
 
Vesistö rehevöityy, kun siihen tulee ympäristöstä lisää kasvien tarvitsemia ravinteita. Erityisesti typpi ja fosfori lisäävät vesikasvillisuutta ja kasviplanktonin määrää. Kasvillisuudesta vapaata vettä saa hakea yhä kauempaa rannasta, ja vesi muuttuu lisääntyvän planktonin vuoksi sameaksi. Suuremmista kasveista erityisesti ilmaversoiset ja kelluslehtiset kasvit runsastuvat. Ne hyötyvät lisääntyneistä ravinteista, eikä veden sameus haittaa niitä. Syvemmällä olevien uposkasvien yhteyttäminen sitä vastoin käy vaikeammaksi, koska samean veden läpi tulee vähemmän valoa.

Rehevöitymisestä hyötyviä rannan kasvilajeja ovat esimerkiksi järviruoko, järvikaisla, järvikorteosmankäämi  ja myrkkykeiso. Vedessä kelluu tiheänä ulpukan, lumpeen, uistinvidan ja vesitattaren kelluslehtiä. Matalassa rantavedessä on usein myös paljon planktoneliöitä pyydystäviä vesiherneitä. Jos rantaveden pinnalla näkyy pikkulimaskaa, Suomen pienintä putkilokasvia, se kertoo veteen tulevan jostain erityisen paljon typpeä. 

Joillekin kasveille rehevöitymisestä on haittaa. Osa niistä peittyy pienen kokonsa myötä suurten ruohojen ja heinien alle. Osa kärsii veden samentumisesta. Tällaisia kasvilajeja ovat esimerkiksi pohjalla kasvavat nuottaruoho ja lahnaruoho, sekä pinnan lähellä keijuva järvisätkin.

Myös eläimistö muuttuu rehevöityvässä vesistössä

BI7_suutari_98A4751_peda.jpgKasvit ja kasviplankton ovat ravintoketjujen alku, ja kaikki eläimet ovat niistä riippuvaisia. Rehevissä vesissä vilisee eläinplanktonia enemmän kuin karuissa. Jos otat tällaista vettä lasiin, voit paljain silminkin nähdä vedessä nopeasti liikkuvia vesikirppuja ja hankajalkaisia. Niiden lisääntymisen myötä voivat runsastua myös suuremmat planktonia syövät vesieläimet. Esimerkiksi monet päivänkorentojen ja vesiperhosten toukat käyttävät eläinplanktonia ravinnokseen. Myös kaikkien kalojen ja ravun poikaset elävät planktonravinnolla.

Rehevän rannan vedessä on runsaasti erilaisia selkärangattomia, kuten kotiloita, sukeltajia, malluaisia ja sudenkorennon toukkia. Rannassa on enemmän niin yksilöitä kuin lajejakin. Myös kalojen, erityisesti särkikalojen kohdalla laji- ja yksilömäärät lisääntyvät. Esimerkiksi särki, lahna ja ruutana ovat rehevässä vesistössä menestyviä lajeja.

Rehevän järven lintulajisto on erilainen kuin karun järven. Kasvillisuuden, selkärangattomien ja pienten kalojen lisääntymisestä hyötyvät esimerkiksi silkkiuikku, nokikana ja tavi. Sen sijaan kuikka ja kaakkuri kärsivät, sillä ne eivät näe saalistaa sameassa vedessä. Pesänsä ruovikon sisään kätkevä ja vesikasveja ja selkärangattomia syövä nokikana sitä vastoin menestyy erinomaisesti.

Mikäli rehevässä vesistössä elää karuja vesistöjä enemmän eläimiä, niin miksi rehevöityminen on haitallista? Rehevöityvässä vesistössä laji ja yksilömäärät kasvavat aluksi eli monimuotoisuus lisääntyy. Rehevöitymisen jatkuessa ja rehevyystason noustua liialliseksi tapahtuukin päinvastainen ilmiö. Monimuotoisuus laskee rajusti. Esimerkiksi kaloista jäljellä ovat vain rehevöitymistä hyvin kestävät lajit, kuten suutari ja ruutana. Pohjaeläimistö koostuu pääosin surviaisten toukista, jotka elävät pohjaan vajoavalla kasviaineksella. Eläinplankton ei kykene laiduntamaan kuin pientä osaa levälajeista, jolloin mm. sinilevät yleistyvät ja lopulta ottavat valta-aseman yhteisössä. Pitkällisen rehevöitymisen lopputuloksena voikin olla eliöstöltään lähes kuollut vesistö.

Rehevöitymisestä on monia haittoja

BI7_reheva_joki__98A6244_peda.jpgSatunnaisen luonnontarkkailijan näkökulmasta rehevöitymisestä voisi olla suorastaan hyötyä. Luonnon monimuotoisuus näyttää kasvavan. Lajeja on enemmän, ja onkijalle saattaa tulla aiempaa enemmän saalista. Aikaa myöten, rehevöitymisen voimistuessa haitat kuitenkin lisääntyvät.

Kun ranta kasvaa umpeen, se haittaa virkistyskäyttöä. Uimapaikkoja joudutaan raivaamaan, ja uisteluun sopivat paikat ovat entistä harvemmassa. Kalanpyydykset limoittuvat vedessä rehottavista viherlevistä. Kalalajistosta katoavat karummissa ja hapekkaammissa vesissä menestyvät arvokalat, kuten taimenet. Uimareita saattaa vaivata pienen imumadon aiheuttama järvisyyhy. Uiminen voidaan kieltää kokonaan, kun veteen tulee suuria määriä sinibakteereita eli sinileviä. Niistä osa on myrkyllisiä, ja aiheuttavat ihottumaa. Jos sinileväpitoista vettä tulee nielleeksi, seurauksena voi olla vakavampikin myrkytys.

Koska rehevöityvässä vesistössä vesieliöitä on enemmän kuin karussa, niistä kertyy enemmän myös kuollutta ainesta. Se kertyy pohjaan mutakerrostumiksi, joissa bakteerit hajottavat eloperäistä ainesta. Kun bakteerit tekevät hajotustyötään, ne kuluttavat vedessä olevaa happea. Siitä voi seurata happikato, erityisesti talvella, kun jää estää hapen pääsyn ilmasta veteen. Tällöin kaloja ja muita vesieliöitä kuolee hapenpuutteeseen.

Rehevöitymisen ehkäisy

BI7_suojavyohyke_shutterstock_103896557_peda.jpgVesien rehevöityminen aiheutuu ympäristöstä tulevista ravinteista. Niitä tulee maatilojen pelloilta ja lantaloista, asutuksen jätevesistä sekä teollisuuden päästöistä. Rehevöitymistä ehkäistään estämällä näiden ravinteiden pääsy vesistöihin.

Jotta pelloilta ei valuisi ravinnepitoisia vesiä vesistöihin, tulee niiden ympärillä olla ravinteita pidättäviä suojakaistoja. Niissä kasvavat kasvit sitovat ravinteet itseensä. Lisäksi peltojen lannoitukseen on kiinnitettävä huomiota. Lannoitteita ei pidä käyttää enempää kuin viljelykasvit pystyvät käyttämään. Lietelantaa ei saa levittää silloin, kun maa on jäässä, sillä silloin se ei pääse imeytymään maahan. 

Asutuskeskuksissa asuvien ihmisten jätevedet päätyvät jätevedenpuhdistamoille. Niissä jätevesi puhdistetaan ravinteista ja eloperäisestä aineesta ennen kuin se lasketaan vesistöön. Haja-asutusalueella asuvat joutuvat usein itse huolehtimaan kiinteistönsä jätevesistä. Nämä jätevedet on joko kerättävä aika ajoin tyhjennettävään umpisäiliöön, tai puhdistettava omalla pienpuhdistamolla. Pienet jätevesimäärät, esimerkiksi kesämökillä, voidaan käsitellä yksinkertaisesti imeyttämällä ne maahan riittävän etäällä rannasta. Mitään jätevesiä ei kuitenkaan tule laskea suoraan vesistöön.

Muita vesien uhkia

BI7_veneily_98A8207_peda.jpgMonet Suomen joista on valjastettu sähköntuotantoon. Silloin niihin on rakennettu voimalapatoja. Padot muuttavat vesiekosysteemiä voimakkaasti. Eliöt eivät pääse liikkumaan padon läpi. Lisäksi padotun vesistön pinnan korkeus vaihtelee voimakkaasti, mikä haittaa monia rannan ja veden eliöitä.

Teollisuuden ja energiantuotannon savukaasuissa voi olla happamia rikin ja typen oksideja. Ne voivat sekoittua pilvien vesihöyryyn, jolloin muodostuu rikki- ja typpihappoa. Kun sataa, nämä hapot päätyvät maahan ja vesistöihin. Tällöin vesistö saattaa happamoitua, eli sen pH-arvo laskee. Monet eliöt ovat happamoitumiselle herkkiä. Erityisesti kalkkikuoriset eläimet, kuten simpukat, kotilot ja rapu, eivät kestä veden happamuutta. Myös kasvillisuus ja planktoneliöstö vähenevät happamoituvassa vesistössä, ja vesi muuttuu kirkkaammaksi.

Moottoriveneilyä on rajoitettu monissa Suomen järvissä, sillä siitäkin voi aiheutua haittaa järviluonnolle. Moottoriveneistä tulee melua, joka voi haitata niin eläimiä kuin rannan asukkaitakin. Vielä suurempi haitta voi koitua veneiden synnyttämistä aalloista. Esimerkiksi kuikan pesä on aivan vesirajassa. Jos läheltä ajetaan moottoriveneellä, voivat aallot kastella pesässä olevat munat tai vastakuoriutuneet poikaset. Kylmeneminen haittaa munien kehitystä ja altistaa vastakuoriutuneet poikaset paleltumiselle. Lisäksi melun säikäyttäessä hautovan linnun pesältään voivat lokit, varikset ja muut pesärosvot käyttää tilaisuutta hyväkseen.

Ympäristössämme on monia kemikaaleja, jotka voivat kertyä vesieliöihin. Itämeren eliöissä voidaan havaita esimerkiksi pitkäikäisiä kloorattuja hiilivetyjä, kuten DDT:tä, PCB:tä ja dioksiineja. Esimerkiksi silakkaa ei Suomen ja Ruotsin lisäksi saa myydä muualla Euroopassa, koska sen dioksiinipitoisuus on liian korkea. Korkean DDT-pitoisuuden vuoksi merikotka oli vaarassa hävitä Suomen luonnosta. Joissakin sisävesissä elohopea on ollut ongelmana. Sitä voi olla runsaasti esimerkiksi vanhoissa, suurissa hauissa. 

Erityisesti Itämeren ekosysteemejä koettelevat muualta kulkeutuvat vieraslajit. Tällaisia ovat esimerkiksi petovesikirppu ja kampamaneetit. Ne kilpailevat ravinnosta Itämeren alkuperäislajiston kanssa, jolloin niiden olemassaolo vaarantuu.