Vesistöjen rehevöityminen on ilmiö, jonka monet suomalaiset ovat huomanneet. Olet ehkä ollut joskus ollut uistelemassa ja tuskaillut, kun uistin tarttuu vesikasveihin. Kenties olet huomannut, että uimapaikallasi joudut uimaan lumpeiden seassa, ja vedestä noustessa iho tuntuu limaiselta. Pohjakin saattaa olla paksun mutakerroksen peittämä. Veden ja rannan kasvillisuuden lisääntyminen ja pohjamudan paksuuntuminen kertovat vesistön rehevöitymisestä. 
 
Vesistö rehevöityy, kun siihen tulee ympäristöstä lisää kasvien tarvitsemia ravinteita. Erityisesti typpi ja fosfori lisäävät vesikasvillisuutta ja kasviplanktonin määrää. Kasvillisuudesta vapaata vettä saa hakea yhä kauempaa rannasta, ja vesi muuttuu lisääntyvän planktonin vuoksi sameaksi. Suuremmista kasveista erityisesti ilmaversoiset ja kelluslehtiset kasvit runsastuvat. Ne hyötyvät lisääntyneistä ravinteista, eikä veden sameus haittaa niitä. Syvemmällä olevien uposkasvien yhteyttäminen sitä vastoin käy vaikeammaksi, koska samean veden läpi tulee vähemmän valoa.

Rehevöitymisestä hyötyviä rannan kasvilajeja ovat esimerkiksi järviruoko, järvikaisla, järvikorte, osmankäämi  ja myrkkykeiso. Vedessä kelluu tiheänä ulpukan, lumpeen, uistinvidan ja vesitattaren kelluslehtiä. Matalassa rantavedessä on usein myös paljon planktoneliöitä pyydystäviä vesiherneitä. Jos rantaveden pinnalla näkyy pikkulimaskaa, Suomen pienintä putkilokasvia, se kertoo veteen tulevan jostain erityisen paljon typpeä. 

Joillekin kasveille rehevöitymisestä on haittaa. Osa niistä peittyy pienen kokonsa myötä suurten ruohojen ja heinien alle. Osa kärsii veden samentumisesta. Tällaisia kasvilajeja ovat esimerkiksi pohjalla kasvavat nuottaruoho ja lahnaruoho, sekä pinnan lähellä keijuva järvisätkin.