Kirjastossa oli sopivan paljon asiakkaita, oli väkeä, mutta ei tungosta. Hyllyjen välissä, aika kaukana lainaustiskistä oli metallijalkaisia muovi tuoleja, joille voi istahtaa. Tuolien luona tuntui olevan rauhallista, ei kuulunut muiden asiakkaiden ääniä. Tyhjä penkki kirjastossa, Vera istui penkille.

Vera poikkesi kirjastoon matkalla töistä kotiin. Veralla oli leveä hihnainen olkalaukku mukana kirjoja varten. Farkut ja farkkupaita olivat käytännölliset vaatteet töissä ja vapaa-ajalla ja kaulassa huivi. Tämän aamun huivivalinta on pitkä huivi, jossa on vaalean sinisellä pohjalla roosat kukat.

”Onko tämä vapaa?” kysyi Veralle tuntematon tyyppi ja osoitti viereistä tuolia. Tyyppi oli sama, jonka Vera oli ennenkin nähnyt kirjastossa lukemassa kirjaston pehmeillä tuoleilla tai lehtisalissa lehti nenän edessä. ”ihan perus tyyppi” ajatteli Vera. Jalassa tyypillä oli tummat farkut ja takki. Hiukset olivat vaalean ruskeat ja lyhyet. Painavalta vaikuttava reppu roikkui toisen olkapään varassa.

”On Ihan vapaa.” vastasi Vera.

Tyyppi istui viereiselle tuolille ja laittoi reppunsa lattialle viereensä. Veralle tuli ahdistunut olo, vei kätensä kaulalle ja huomasi kaulahuivin kiristyneen. Huivin toinen pään oli viereisellä tuolilla, tyyppi istui sen päällä. Vera yskäisi ja vetäisi huivia. Tyyppi nousi hämmentyneenä seisomaan ja tajusi mitä oli tapahtunut.

”Anteeksi, anteeksi, kai sä pystyt nyt hengittään?”

”Köh. Köh, joo” vastasi Vera. Ja veti koko huivin syliinsä.

”Tuo huivi, näyttää tutulta kuviolta. Onko sulla ollut se kauan?”

Vera katsoi huiviaan, oikoi sitä ja katsoi kukkakuviota. ”On se varmaan pari vuotta. Mitä siitä?”

”Opiskelen vaatesuunnittelua ja huivit kiinnostaa”.

 

”Pitäis tehdä lopputyö ja mietin voisiko huiveista tehdä sellaisen? Kiertelen eri paikoissa ja katselen ihmisten vaatetusta ja yritän löytää inspiraatiota. Mutta en mä tahallaan tuon huivin päälle istunut, se oli ihan vahinko." Tyyppi selitti nolona ja innoissaan.
"Ja mun nimi on Patrik."
"Mä olen Vera" sanoi Vera hämmentyneenä.

Patrik halusi tutkia huivia, ojensi kätensä kohti Veraa ja otti huivin päästä kiinni. Hän halusi tutkia huivin materiaalia.

 

Hälytysääni kaikui kirjastossa. Se kuului pitkään, niin että siihen piti reagoida. Ihmisvirta ulos kirjastosta liikkui ovea kohti.

”Nyt on mentävä!” sanoi Patrik ja näytti kalpealta, näytti olevan peloissaan.

”Tuletko kahville Kulmikseen?” kysyi Patrik hiki pisara ohimolla. ”En kestä hälytysääntä enää, on mentävä pois!”

”Mennään” sano Vera ja lähti kävelemään ripein askelin kohti ovea ja varmisti, että Patrik tuli siinä sivulla.

He kävelivät läheiseen kahvilaan, tilasivat latet ja istuivat pöytään.

”Kai pitäisi kertoa, että olen paennut palavasta talosta ja sen takia en kestä mitään hälytysääniä. Enkä halua puhua siitä nyt enempää.”

Vera nyökkäsi ja joi latteaan.

”Siitä kaulahuivistasi kyllä haluaisin puhua..” sanoi Patrik yrittäen piristyä ja saada ajatukset pois hälytyksestä.

”No minä pidän kaulahuivia lähes aina, saan helposti niskan kipeäksi jos unohdan sen. Minulla on useita huiveja ja vaihtelen lähes päivittäin” aloitti Vera ja hämmentyi Patrikin tutkivaa katsetta.

 

He keskustelivat pitkään. Vera muisti pitäneensä kaulahuiveista jo pienenä ja Patrik oli harjoitteluaikanaan suunnitellut huiveja.

 

Ilta alkoi hämärtyä heidän lähtiessään ulos kahvilasta. He kävelivät läpi puiston, jossa lamput syttyivät heidän kävellessään. Patrik saatteli Veran kotiovelle. Vielä jäi paljon keskusteltavaa...