Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen

Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus päättyy, kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta tai on suorittanut tätä ennen ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon. TELMA-koulutuksessa oppivelvollisuutta suoritetaan henkilökohtaisen opiskeluohjelman mukaisesti.

Oppivelvollisen on hakeuduttava ennen perusopetuksen päättymistä toisen asteen koulutukseen, nivelvaiheen koulutukseen (TUVA) tai muuhun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvaan koulutukseen.

Mikäli oppilas tarvitsee opintoihin erityistä tukea, hän voi hakea työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan koulutukseen (TELMA), vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen tai tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA).

Ammatillista erityisopetusta järjestetään ammatillisten erityisoppilaitosten lisäksi myös joissakin yleisissä ammattioppilaitoksissa.

Yhteishaussa ovat mukana seuraavat koulutukset:

  • ammatillinen koulutus
  • lukiokoulutus
  • tutkintokoulutukseen valmentava koulutus TUVA (myös vaativan erityisen tuen perusteella järjestettävä TUVA)
  • kansanopistojen oppivelvollisille suunnatut linjat, ns. Opistovuosi oppivelvolliselle -koulutukset
  • vaativan erityisen tuen perusteella järjestettävä ammatillinen koulutus
  • työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus TELMA

Kaikkiin koulutuksiin haetaan yhdellä lomakkeella. Hakija voi esittää enintään 7 hakutoivetta.

Hakuaika: helmi-maaliskuu, tarkennetaan vuosittain

Keskeiset muutokset ammatillisen koulutuksen valintaperusteisiin (muutosasetus 837/2021):

  • Jos hakijalla yksilöllistetty oppimäärä matematiikassa ja äidinkielessä, hakija on mukana ainoastaan harkintaan perustuvassa valinnassa
  • Työkokemuksesta ei saa enää pisteitä.
  • TUVA-koulutuksen ja kansanopistojen oppivelvollisille suunnatun koulutuksen suorittamisesta valintapisteitä.
Lisäksi muutos tulkintaan riittämättömästä kielitaidosta
  • Jos koulutuksen järjestäjä arvioi hakijan kielitaidon riittämättömäksi, hakijaa ei hylätä automaattisesti opiskelijavalinnassa.

Keskeiset muutokset lukiokoulutuksen valintaperusteisiin (muutosasetus 838/2021)

  • Asetuksessa säädetään harkintaan perustuvasta valinnasta.
    • Jos hakijalla yksilöllistetty oppimäärä matematiikassa ja äidinkielessä, hakija on mukana ainoastaan harkintaan perustuvassa valinnassa.
  • Koulutuksen järjestäjä voi päättää, että hakukohteen yhteydessä opiskelijoille voidaan tarjota mahdollisuutta myös ammatillisen koulutuksen suorittamiseen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä