Oppivelvollisuuden suorittaminen

Huoltajalla ensisijainen vastuu oppivelvollisuuden suorittamisesta

Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän. Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvilla lapsilla oppivelvollisuus alkaa vuotta aikaisemmin. Perusopetuslain mukaan oppivelvollisuuden voi suorittaa joko siten, että oppilas osallistuu opetukseen tai saa muulla tavalla perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot.



Oppivelvollisuus päättyy, kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta tai kun oppivelvollinen on tätä ennen suorittanut toisen asteen tutkinnon: ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon (ammatillinen perustutkinto tai ammattitutkinto). 

Oppivelvollisen huoltajan tai muun laillisen edustajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua. Jos huoltaja tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden suorittamista, hänelle voidaan tuomita sakkorangaistus oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä. 

Oppivelvolliselle itselleen ei aseteta sanktioita oppivelvollisuuden laiminlyönnistä.

Oppivelvollisuuden suorittamiseen soveltuva koulutus

Ensisijaisesti toisen asteen koulutukseen

Perusopetuksen jälkeinen oppivelvollisuus suoritetaan pääsääntöisesti lukiokoulutuksessa tai ammatillisessa koulutuksessa. Lukiokoulutuksessa oppivelvollisuutta voi suorittaa suorittamalla nuorille tai aikuisille tarkoitettua lukion oppimäärää. Ammatillisessa koulutuksessa voi suorittaa ammatillista perustutkintoa tai ammattitutkintoa.



Nivelvaiheen koulutus ja muut koulutukset vaihtoehtona

Oppivelvollisuutta voi suorittaa myös perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen väliin sijoittuvassa nivelvaiheen koulutuksessa (TUVA) sekä muissa oppivelvollisuuden suorittamiseen soveltuvissa koulutuksissa.

Vaihtoehtoina ovat:

  • tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA)
  • kansanopistojen oppivelvollisille suunnatut koulutukset (Opistovuosi oppivelvolliselle -linjat)
  • työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA), jos oppivelvollinen tarvitsee vaativaa erityistä tukea 
  • aikuisten perusopetus
  • kansanopistojen maahanmuuttajille suunnatut kielikoulutukset*
  • Saamelaisalueen koulutuskeskuksen saamen kielen ja kulttuurin vähintään lukukauden pituiset koulutukset, jos oppivelvollinen on saamelainen

* koulutukset, joissa noudatetaan aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteita tai OPH:n maahanmuuttajille tarkoitetun koulutuksen opetussuunnitelmasuositusta