Luin Olli-Pekka Moision artikkelin "Huoli, empatia ja kunnioitus vuorovaikutuksessa" https://peda.net/jyu/okl/pom-opinnot/pom11jo20152/kirjallisuus/vk2/hejkv:file/download/f143b2c8cd51a2f4f19d430a83e6cfc287ecd9e6/Moisio.pdf , jossa pohdiskeltiin opettajan asemaa vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa, sekä paljon opettajan empaattisuudesta. Opettajan kun tulisi ajatella aina oppilaidensa parasta ja olla heidän puolella, mutta samalla pitää olla pahis lasten ja nuorten arjessa: kontrolloida, koska opettaja on velvollinen arvioimaan, testaamaan ja ennenkaikkea opettamaan ne kaikki tiedot ja taidot siitäkin huolimatta, ettei nämä kohtaisi oppilaiden toiveita ja kykyjä. Opettajan on joskus tehtävä valintoja, jotka eivät välttämättä täytä kaikkia etiikan osa-alueiden kriteerejä, saatika ilahduta oppilaita. Samalla opettajan täytyy yrittää olla empaattinen, mutta silkasta säälistä ei voi antaa parempia numeroita. Opettajankin työtä ohjaavat nuo velvollisuudet ja ohjeet, joiden mukaan esimerkiksi arvosanat annetaan. Nämä kaksi puolta, hyvä ja paha ovat opettajuuteen vahvasti kuuluvia rooleja, joiden välillä vaan täytyy yrittää navigoida ja yrittää löytää tasapaino.

Tästä lähtikin ajatus liikkeelle: onko määritelty tarkemmin, kuinka opettajan tulee kohdata oppilaansa ja kohdella niitä?

Opettajan tulisi olla lapsille se turvallinen aikuinen: luoda suhdetta oppilaisiin ja kohdata nämä kuunnellen, läsnäollen, kunnioittaen ja yksilöllisesti. Jos oppilaiden kohtaaminen, huolien ja murheiden kuuntelu ja lapsesta huolehtiminen onnistuu, antaako vahventunut empaattisuus ja inhimillisyys opettajan arvostella koetta täysin kriteereiden mukaan ja antaa kokeesta vitosta oppilaalle, joka on juuri kertonut huonon koearvosanan esimerkiksi johtavan perheväkivaltaan?

Toisaalta sellainen toisenlainen opettaja, jolle on helppoa toimia velvollisuuksien asettamien ohjeiden mukaisesti (eikä aito kohtaaminen ja ymmärrys ole niin luontaista), saattaa olla pulassa, kun lapsi tulee itkien luokse ja tarvitsee huomiota ja läheisyyttä. Lapsen huoleen ja murheeseen pitäisi pystyä vastaamaan jotenkin niin, ettei hän koe tulleensa sivuutetuksi, vaan kohdatuksi. Tässä astuu mukaan myös se näkökulma, että lapset alkavat vieraantua koulussakin kosketuksesta ja läheisyydestä, joka on tietysti monella tapaa ongelmallista.

Kuinka läheinen opettaja voi olla oppilaan (lapsi) kanssa? Kuinka läheinen ja helpostilähestyttävä opettajan täytyy olla? Saako opettaja sanoa ei, vai pitääkö lapsi ottaa syliin niin pyytäessään? Lapset tarvitsivat aitoja kohtaamisia ja kosketuksia, mutta saako opettaja enää koskettaa lapsia? Saako ottaa syliin, silittää päätä? Riittääkö näihin enää lupa lapselta, vai täytyykö jo kysyä vanhemmilta, tai jättää kylmästi lasten läheisyydentarpeen täyttäminen kotihuoleksi. Eikö opettajan tulisi pystyä luomaan lapsille koulussa kaikinpuolin yhdenvertaiset (perusopetuksen yksi perusarvo) olosuhteet.

Opettajan "huono" puoli ja kontrollointi voi mennä vallankahvassa (opettaja on koulussa suuri auktoriteetti) ollessa isosti vikaan, jos alkaa väärinkäyttää valtaansa esimerkiksi oppilaan nöyryyttämiseen. Se ei ole enää opettajuudelle sopivaa käytöstä, mutta voiko empaattisuus mennä yli?