Arviointi

Arviointi

Rastilla ryhmän arvioinnissa erityisesti kiinnitetään huomiota heidän ongelmanratkaisutaitoihin, rastin suorittamisen nopeuteen sekä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn.

Arvioinnin kohteet kerrotaan oppilaille rastille tultaessa. Rastin lopuksi kerrotaan, kuinka tavoitteet toteutuivat ja jaetaan oppilaille arvokiviä suorituksen mukaan. Arvokiviä voidaan jakaa esimerkiksi niin, että jokaisesta arviointikriteeristä saatava suurin mahdollinen arvokivimäärä on kolme. Näin ollen yhteensä rastilta voi tienata korkeintaan yhdeksän arvokiveä. On erityisen tärkeää muistaa kertoa oppilaille selkeästi se, miksi he saivat tietyn verran arvokivä.

Laaja-alaiset osaamistavoitteet:
Ajattelu ja oppimaan oppiminen
(L1)
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
Monilukutaito (L4)