Leirikoulupedagogiikka

Mitä on leirikoulupedagogiikka?

Leirikoululla on paljon myönteisiä vaikutuksia niin oppilaaseen, opettajaan, luokkaan kuin yhteiskuntaankin. Leirikoulussa oppilaat pääsevät toimimaan erilaisessa ympäristössä, jolloin oppilas kokee erilaisia sosiaalisia, fyysisiä, emotionaalisia ja esteettisiä elämyksiä. Omien kykyjen hahmottaminen, onnistumisen kokemukset ja sen myötä itseluottamuksen kasvaminen lisäävät oppilaiden omatoimisuutta. Leirikoulussa oppilas pääsee tutustumaan itseensä paremmin ja voi kehittää sosiaalisia taitojaan sekä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta luokan kesken. Toiminnallinen oppiminen ja elämykset antavat mahdollisuuden osoittaa osaamistaan myös sellaisille oppilaille, joille teoriatiedon omaksuminen on hankalaa.

Leirikoulussa voi syntyä myös uusia ystävyyssuhteita ja yhteisöllisyyden tunne sekä yhteistyötaidot kehittyä. Yhdessä tekeminen opettaa oppilaita ratkaisemaan erilaisia konflikteja ja erimielisyyksiä sekä tekemään kompromisseja. Yhdessä leikkiminen ja pelaaminen kannustavat oppilaita toimimaan entistä enemmän ryhmänä myös vapaa-ajalla esimerkiksi pihaleikkejä leikkien. Tämä lisää oppilaiden hyvinvointia ja ehkäisee syrjäytymistä.

Opettajalle leirikoulu on erityisen hyvä mahdollisuus arvioida oppilaita hieman eri näkökulmasta ja nähdä heidät toisenlaisessa ympäristössä. Samalla opettaja voi tutustua oppilaisiin aivan eri tavalla mahdollistaen sekä oppilaiden että opettajan suhteen lähentymisen. Parhaimmillaan leirikoulu myös lisää ja vahvistaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä, mikä madaltaa kynnystä olla yhteydenpidossa jatkossakin.

Yhteiskunnan kannalta leirikoulun voidaan nähdä kasvattavan oppilaita ympäröivään yhteiskuntaan ja luontoon. Leirikoulussa ja sitä suunniteltaessa oppilaat pääsevät harjoittamaan demokratiaa, oppivat rahan arvon ja merkityksen sekä kasvavat aktiiviseen kansalaisuuteen. Leirikouluun on liitettävissä myös yrittäjyysnäkökulma, mikäli oppilaat osallistuvat varainhankintaan itse aktiivisesti. Leirikoulu kasvattaakin oppilasta omatoimisuuteen, suvaitsevaisuuteen ja yhteisvastuuseen, mikä on ihanteellista onnistuneen sosiaalistumisen kannalta.
(http://leirikoululahettilas.fi/fi/leirikoulu/leirikoulu-yksilon-ryhman-ja-yhteiskunnan-kannalta)


Vinkkejä ja apua leirikoulun järjestämiseen löytyy mm. Leirikouluyhdistyksen sivulta http://leirikoululahettilas.fi/fi/opettajalle

Yhteistoiminnallisia tehtäviä, ideoita ja seikkailukasvatuksen perusteita: http://www.seikkailukasvatus.fi/fi/etusivu/

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä