Sovelluksia ja lisätehtäviä

Sovelluksia ja lisätehtäviä

Käytännön asiat:

  • Rastille ei tarvitse välttämättä ohjaajaa, vaan ohjeet voivat olla esimerkiksi kirjeen muodossa. Ohjeet voi myös antaa osissa, esimerkiksi uuden kirjekuoren löytäisi aina tehtäväpaikan läheisyydestä ja sen saisi aukaista kun on suorittanut aikaisemman tehtävän.
  • Jos rastille saadaan ohjaaja, kannattaa ohjaajalla olla jonkinlaista rekvisiittaa
  • Vihjeet tai ratkaisut tehtäviin on piilotettu rastipaikalle, jolloin oppilaat saavat tutkia rastipaikkaa.
  • Rastipaikkana kirkko on todella hieno, mutta rastin voi järjestää myös niin pihalla kuin luokassakin. Esimerkiksi koululuokassa penkit voidaan asettaa ristin muotoon, ja pienellä rekvisiitalla/askartelulla voi saada paljon aikaan tunnelman nostattamiseksi. Tärkeintä kuitenkin on ottaa huomioon se, että oppilaiden on helppoa tunnistaa omien säätyjensä mukaiset istumapaikat.

Tehtävien variaatiot:

  • Niin halutessa voidaan ensimmäisessä tehtävässä etsiä oman säädyn paikan lisäksi naisten ja miesten paikat erikseen. Käytännössä naiset ja miehet istuvat eri puolilla kirkon keskikäytävää (esim. Aatelisnaiset ja miehet istuvat kirkon etuosassa, mutta eri puolilla keskikäytävää).
  • mahdollisena tehtävänä myös jalkapuu tai häpeäpenkki. Tarkoituksena pelata pienimuotoinen peli, jonka jälkeen pelin voittaja joutuu siirtymään ”häpeäpenkkiin” kinkereiden loppumiseen saakka. Esimerkiksi pelissä jokainen oppilas nostaa korttipakasta kortin ja suurimman kortin saanut on voittaja. Häpeäpenkkiin joutunut oppilas saa kommunikoida muiden ryhmäläisten kanssa, mutta hän ei saa liikkua penkistään. Tämänkaltainen tehtävä voi tulla loppupuolella rastia, jolloin oppilaan ei tarvitse istua siellä kovinkaan kauan. Samalla voidaan muistuttaa muistakin syistä, joiden vuoksi on jouduttu häpeäpenkkiin, esimerkiksi aviorikos, varastaminen ja uhkapelit.
  • Kymmenys -tehtävässä voidaan kehitellä myös omat rahasummat/omaisuudet kullekin säädylle, mikäli pelin aikana ei kerätä rahaa/”arvokiviä” tai tämä muuten tuntuu mielekkäämmältä. Tällöin maksu voitaisiin ottaa talonpojilta esimerkiksi viljana ja samalla oppilaat saisivat pohtia, mistä kaikesta heidän tulisi maksaa veroa jos eläisivät 1600 -luvulla Suomessa

ESIM. Talonpojilla on 27kg viljaa ja 17kg nauriita --> heidän on annettava 2,7kg viljaa ja 1,7kg nauriita kirkolle

  • Myös rastin painotusta voi muuttaa, esimerkiksi katsomusaineiden osuutta voidaan nostaa enemmän esille käsittelemällä eettisiä kysymyksiä koskien julmuutta, oikeellisuutta tai rikollisuutta. Tällöin oppilaat voivat esimerkiksi keskustella, miltä tuntui joutua häpeäpenkkiin, oliko häpeäpenkkiin joutuminen oikein, onko reilua, että säätyjä kohdellaan eri tavoin ja niin edelleen. Samoin rastille voi ottaa mukaan joitakin tarinoita, joiden pohjalta oppilaiden tulisi pohtia toimiko tarinan henkilö moraalisesti oikein ja miten hänen olisi kannattanut toimia.
  • Rasti yhteiskuntaopin ja etiikan puolelle: Rastin aihekokonaisuus voidaan myös siirtää vanhemmilla oppilailla esimerkiksi enemmän nykyajan, yhteiskuntaopin ja etiikan puolelle. Noitavainojen sijaan voidaan käsitellä esimerkiksi rikollisuutta. Oppilaita voidaan rastilla epäillä rikoksesta ja heidän tulee todistaa, etteivät ole tehneet rikosta. Voidaan esimerkiksi kuninkaalle esiintymisen sijaan esittää puolustuspuheenvuoro käräjätuomarille. Noidan merkkien sijaan voidaan etsiä todisteita siitä, etteivät ryhmäläiset ole suorittaneet rikosta. Kymmenysten laskemisen tilalla voidaan laskea esimerkiksi jokin sakkomaksu rikoksesta. Rastin pitäjä/pitäjät voi tässä tapauksessa olla poliisi tai käräjätuomari, ja rekvisiittana voidaan käyttää poliisin hattua, sinisiä vaatteita tai tuomarilla mustia vaatteita ja peruukkia tai pukua. Vastaavasti soveltaen voidaan rastia muokata moneen muuhunkin erilaiseen suuntaan.