Veera Hynninen

Tehtävä 3

Otan selvää yhteiskunnallisista asioista Googlaamalla tietoa kunakin aikana minua mietityttävästä asioista. Lisäksi esimerkiksi Instagramin kautta tulee vähän tahtomattaankin yhteiskunnallisia asioita esille. Seuraan siellä myös Ylekioskia, joka postaa uutisaiheisia yhteiskunnallisia postauksia. Lisäksi kavereilta kysely on yksi keino saada selvää yhteiskunnallisista asioista. Itse en vaikuta kovinkaan paljoa yhteiskunnallisiin asioihin. Ainoat mieleen tulevat asiat ovat erityisesti perheen kanssa keskustelu, äänestäminen ja omat valinnat.

Opetuksessa keskustelu lasten kanssa olisi varmasti hyvä tapa opettaa yhteiskuntaoppia. Myös tiedonetsintä erilaisista yhteiskunnallisista aiheista ja yhteiskunnan vaikutusmahdollisuuksien esiintuominen ja kokeileminen (esim. varjovaalit) tukevat varmasti opetusta todella hyvänä osana. Yhteistyötahoina näissä voisi käyttää esimerkiksi kaupunginvaltuutettuja (kertoisivat työstään) ja erilaisia yhteiskunnallista vaikuttamista tekeviä yhdistyksiä, joiden toimintaan lapset voisivat tutustua.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on pinnalla edelleen korona, erityisesti rokottamattomien asiat ja mahdollisuudet uusiin rajoituksiin. Lasten kanssa näitä asioita tulisi käydä läpi heille ymmärrettävällä, puolueettomalla, mutta subjektiivisella, omaa elämää koskevalla tavalla. Tässä voisi olla hyvä paikka myös kriittisyyden opettamiselle, kun eri lähteiden tietoja verrattaisiin toisiinsa (esim. eri sanomalehden), jolloin voisi selvitä esimerkiksi erilaiset lähestymistavat asioihin.

Yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa, koska koulun tehtävä on lapselle elämää varten tarvittavia taitoja ja yhteiskunnallinen osaaminen on tärkeä osa niitä. Yhteiskuntaopin kautta lapselle selviää ainakin, miten yhteiskuntamme toimii, mitä vaikuttamisen mahdollisuuksia hänellä on, miten suhtautua erilaisiin vaikuttajiin ja tietysti, myös mitä yhteiskunta oikein tarkoittaakaan. Uskoisin, että ainakin yksi syy yhteiskuntaopin oppiaineen opettamisen aloittamisen jo ala-asteella on median yhä suurempi käyttö jo nuorempana. Sosiaaliseen mediaan nykyään eritysesti lapset osallistuvat jo varhaisessa iässä, ja näin ollen heillä on hyvä olla taitoja toimia siellä ja käsitellä sieltä tulevaa informaatiota yhä aikaisemmin. Lisäksi yhteiskunnallinen vaikuttaminen on vähentynyt viime vuosikymmeninä, joten voisi ajatella, että päättäjät ovat voineet ajatella yhteiskuntaopin tuomisella aikaisemmin lasten opetukseen kannustavan heitä osallistumaan enemmän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tulevaisuudessa. Yläaseella muutenkin iänkin luomat asenteet koulua kohtaan, voivat musertaa yhteiskuntaopin tärkeyden kokemusta.

Yhteiskuntaopin opettamisesta alakoulussa mieleeni tulee projektimaisia ideoita tiedon etsimiseen ja perustason, arjen, lähiympäristön vaikuttamismahdollisuuksien läpikäymiseen ja harjoittelemiseen. Myös suomalaisen yhteiskunnan rakenteen (ja vertailu muihin yhteiskuntiin) helppokäsitteisen ymmärryksen luominen tuntuu minusta perustavanlaatuiselta, kun aletaan opettamaan yhteiskuntaoppia.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.