Veeti Ahonen

Tehtävä 3

Saan itse otettua selvää yhteiskunnallisista asioista erilaisten uutissivustojen kautta (esimerkiksi Yle) kuin myös erilaisista sosiaalisen median lähteistä. Sosiaalisen median lähteet soveltuvat usein omiin hakuihini ja eri sivustojen seuraamiselle, jonka kautta näistä tulevat uutiset ovat omalle kiinnostukselle ominaisia. Vaikuttamisen kanavat, jotka itse käytän ovat facebook ja instagram, mutta vaikka itselläni on nämä kanavat, en käytä näitä mitenkään julkiseen vaikuttamiseen vaan lähinnä seuraamiseen. Mielestäni sosiaalisen median hyödyntäminen opetuksessa voisi sisältää oppilaille havainnollistamista, ettei kaikkea netissä lukevaa tule uskoa. Sosiaalisen median avulla pystytään myös keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja mahdollisesti herättää oppilaiden kiinnostusta uutisten lukemiseen liittyen esimerkiksi erilaisilla opetusleikeillä.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla ovat ilmastonmuutos kuin myös Suomen valtion politiikka ja koronavirus-pandemia. Lähestyisin näitä asioita opettavalla tavalla ja esimerkiksi koronavirusta voitaisiin alkaa purkamaan valmiiksi tiedettyjen tietojen ja kokemusten pohjalta. Ilmastonmuutosta voitaisiin lähteä purkamaan samalla tavalla, mutta myös miettimällä oppilaiden omia yksinkertaisia ideoita, miten ilmastonmuutosta voitaisiin vähentää. Koen politiikkaan lähestyttämisen vaikeuden isona kokonaisuutena, joten uskon opetuksen etenemisen erilaisina osina helpottavan opetuksen suunnittelua kuin myös tunneilla oppimista. Koulu pystyisi järjestämään mahdollisia vierailijoita puhumaan politiikan kynnyksistä ja selventämään eri ilmiöitä.

Yhteiskuntaoppi on mielestäni tärkeä yhteiskuntamme rakenteen yleisosaamisen ja siihen vaikuttamisen merkityksen koko valtion tulevaisuudessa ja esimerkiksi rahan kulutuksen tiedostamiseen ja sijoittamisen perusteisiin. Kun yhteiskuntaoppi aloitetaan jo ala-asteella, saadaan oppilaille rakennettua jo tärkeä perusta asioiden ymmärtämisestä yläasteelle siirryttäessä, jossa osaamista voidaan kehittää vielä enemmän kuin myös soveltaa. Yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa voitaisiin aktivoida ryhmätöillä, jossa oppilaat saavat mahdollisimman luovassa ympäristössä luoda omaa yhteiskuntaopin kuvaansa. Ryhmätöissä he saisivat käyttää ajankohtaisia tapahtumia ja hakea tietoa itse, jotta tiedonhakutaidot kehittyisivät. Oppilaat saisivat ryhmätyössä toimia ryhmänä ja jakaa eri ryhmän jäsenille erilaisia tehtäviä jotta ryhmä toimisi yhteiskunnan lailla. Jokaisen oppilaan mielipidettä kuultaisiin ja opettajan avustuksella ryhmätyöstä tehtäisiin jokaisen mielipiteelle mieleinen. Oppilaiden kiinnostusta voitaisiin aktivoida myös erilaisilla luokkaretkillä ja vierailijoilla.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.