Meri Majaniemi
Mikä historian opetuksessa on tärkeää?
Mielestäni historian opetuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on saada oppilaat kiinnostumaan siitä, miksi asiat ovat niin kuin ne nykypäivänä ovat. Usein saattaa havaita ajatuksia, ettei historian tapahtumilla ole merkitystä nykypäivän kannalta. Kiinnittäisin historian opetuksessa huomiota yksittäisten vuosilukujen ja päivämäärien sijaan etenkin tapahtumien ja aikakausien välisiin syy-seuraussuhteisiin sekä niiden tarkasteluun. Uskon, että ymmärrys menneisyyden tapahtumista ja niihin johtaneista tekijöistä avartavat oppijan maailmankatsomusta, auttavat rakentamaan omaa kulttuurista identiteettiä sekä innostavat vanhempana ottamaan kantaa myös poliittisesti.
Mitkä historian OPS:n tavoitteista herättivät kiinnostuksesi ja mitä jäit ihmettelemään?
Historian opetussuunnitelman tavoite T3 ymmärtämisestä, että historian tietoa voidaan tulkita eri tavoin, on mielestäni tärkeä etenkin vanhempien oppilaiden ajattelun ja ymmärtämisen kehittymisen kannalta. Lähes kaikkiin historian tapahtumiin liittyy useita näkökulmia ja syitä sille, miten ja miksi lopputulokseen on päädytty. On mielestäni tärkeää myös tiedostaa, että suuri osa länsimaissa opetettavasta historiallisesta tiedosta kerrotaan hyvin valtaapitävästä asemasta. Monet opetussuunnitelman tavoitteista korostavat lähdekriittisyyttä sekä oman ajattelun kehittämistä.
Mitä historia ja yhteiskuntaoppi oppiaineina tarjoavat laaja-alaisen osaamisen eri osa-alueille?
Sekä historia, että yhteiskuntaoppi oppiaineina tarjoavat paljon laaja-alaisen osaamisen alueelle L2, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu. Oppiaineissa voidaan käsitellä kulttuurien välisiä suhteita ja niiden historiaa sekä esimerkiksi vähemmistökulttuurien ja ihmisoikeuksien historiaa. L2-tavoitteessa oppilaita ohjataan myös asettumaan toisen asemaan sekä ilmaisemaan omia mielipiteitään rohkeasti ja rakentavasti. Toisen asemaan asettuminen ja omien mielipiteiden rakentaminen ovat erityisen tärkeitä etenkin yhteiskuntaa ja sen toimintaa tarkastellessa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.