Bertta Kumpulainen

Taiko -22

Tähän mennessä olen ymmärtänyt, että historiaa on tärkeä opettaa tutkivalla ja oppilasta osallistavalla otteella. Olellisinta opettamisessa on motivaation ylläpitäminen historiaa kohtaan. Oppilaiden on tärkeämpää hahmottaa asiakokonaisuuksia kuin opetella ulkoa yksityskohtia. Myös historiallisten lähteiden kriittinen tarkastelu ja syy-seuraussuhteiden hahmottaminen on tärkeää ja oppilaille tulisi opettaa historian tiedon luonnetta esimerkiksi käsittelemämme Tollundin miehen avulla. Tuommoisia projektiluontoisia työskentelytapoja haluaisin hyödyntää omassa opettamisessani, koska silloin oppilaiden on helpompi päästä lähemmäs historian tapahtumia ja eläytymisen kautta ymmärtää historian toimijoiden ajatuksia ja toimia. En halua, että tuntini ovat pelkkää paikallaan istumista ja oppikirjan lukemista.

Haastavalta tuntuu se, että osaanko opettaa motivoivasti ja historiaan kannustavasti. Mietityttää, miten osaan opettaa asioita, jotka itseltänikin on päässyt unohtumaan. Toivon, että opettajille on laajasti opetusmateriaalia käytössä myös tutkivaan oppimiseen liittyen. Tällä hetkellä ajatus erilaisten projektien suunnittelusta näyttäytyy minulle todella aikaa vieväksi tavaksi opettaa. Toivoisin siis, että projektien toteutukseen löytyisi paljon materiaaleja, koska se kannustaisi minua poikkeamaan vanhanaikaisesta opetustyylistä. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.