Janita Kemppainen

Maisterit -22
Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Opintojakso on ollut todella motivoiva ja uutta oppimista synnyttävä. Sen, mitä aiemmin ajattelin historian enemmänkin kaukaisena ja itselleni ei niin kiinnostavana asiana, syksyn myötä olen ruvennut sen olevan enemmän läsnäoleva, mielenkiintoinen ja oppiaineena tärkeä kokonaisuus. Historia on läsnä jokapäiväisessä olemisessamme: aina omissa käytöstavoissamme, jotka juontavat juurensa aina sukupolvien taakse siirtyvänä perintönä (ajattelu, käytös, toimintatavat) sekä myös esim. isovanhempiemme kokemuksina sodista, katovuosista ja erilaisesta elämäntyylistä. Historia luo katsausta siihen, minkälaisia olemme nyt ja sen avulla voi selittää paljon. Historiaa ei voi muuttaa, mutta historiaa ymmärtämällä ja selittämällä sen luomia yli sukupolvien synnyttämiä traumoja/käytösmalleja/opittuja toimintatapoja voi muuttaa. Historiallinen vivahde esim. käytöksessä pitää kuitenkin ensin tunnistaa ja sille löytää syitä, jotta sen aikaansaamia malleja voi lähteä muuttamaan. Toinen oivallukseni on tutkivan oppimisen mielenkiintoinen toimintatapa historian opettamisessa. Sen myötä voi oppia opettamaan tärkeitä asioita historiasta ajattelun syventämiseen liittyvällä tavalla sen sijaan että asiaa opiskeltaisiin ulkoa opiskellen. Arvioinnista kertovassa tallenteessa kerrotaan mielenkiintoisesta 6.luokkalaisille tehdystä kokeesta, jossa ulkoaopettelun sijaan kehotetaan oppilasta käyttämään tietoja (kokeessa valmiina tietoiskuja) soveltaen ja omaa ajattelua käyttäen. Tämä onkin hyvin erilainen tapa mitata oppilaan osaamista ja erilainen tapa verrattuna omiin muistikuviini omista ulkoaoppimiseen liittyviin kokeisiin. 

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Rakentamalla historian ja yhteiskuntaopin kokeista juurikin em. kuvaillun kaltaisia. Pyrin saamaan oppilaat käyttämään omia ajattelun ja tiedon soveltamisen taitoja sen sijaan että tankkaisivat tiedot mieleen edellisinä päivinä ulkomuistiinsa. Pyrin myös luomaan tutkivan oppimisen toimintakulttuuria luokkaani. Tämä kuitenkin vaatii itselleni paljon lisää työkaluja ja tuntemusta historian ja yhteiskunnan oppiaineesta.

Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoja?
Koko historiallinen katsaus ja oppikirjoihin tutustuminen olisi tärkeää kohdallani. Historia kun on kuulunut oppiaineissa luokkaan "ei minua kiinnostava aihe". Haluaisin myös tutustua kouluihin, joissa käytössä tutkivan oppimisen työtapa historian ja yhteiskunnan oppiaineessa. 

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Moni asia tuntuu vielä haastavalta, vaikka se tärkein onkin jo syksyn aikana tapahtunut: oman mielenkiinnon lampun syttyminen historian ja yhteiskuntaopin oppiainetta kohtaan. Motivaatio onkin tärkein kimmoke uuden asian oppimisen kannalta. Tämä motivaatio ja asenteiden positiivinen luominen onkin oppiaineen opetuksessa se tärkein asia.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.