Kia Andersson
Maisterit -22
- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Suurimmat oivallukset ovat olleet se, miten historian opetus voi olla mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa. Muistot omilta historian tunneiltani olivat hyvin tylsistyneet ja opetus painoittui lähinnä taululta kopioimiseen ja asioiden ulkoa opetteluun. Tämä kurssi on kyllä kääntänyt ajatusmaailmani huomattavasti posittiivisempaan suuntaan. On ollut mielenkiintoista oppia ja nähdä, miten historiaa voidaan opettaa toiminnallisesti ja esimerkiksi draaman kautta. Koen, että menneitä tapahtumia on helpompi ymmärtääkin kun saa itse heittäytyä tilanteisiin.
- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Lähden tulevina työvuosina rohkeasti kokeilemaan ja yhdistelemään erilaisia opetustapoja. Kokeilemaan erilaisia toiminnallisia keinoja ja menetelmiä tutustuen historian tapatumiin. Mielelläni teen myös yhteistyötä ja jaan ajatuksia ja kokemuksia kollegoiden kanssa.
- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?
Historian opetuksen sisältö on itselleni vielä melko vierasta ja minun täytyy siihen tutustua vielä lisää. Koen, että opetuksen sisältö tulee olla todella hyvin hallussa, jotta opetusta pystyy toteuttamaan mahdollisimman monipuolisesti. Kaipaisin myös vinkkejä, mistä löytää erilaista materiaalia historian opetukseen. Tutkiva oppiminen on niin ikään minulle vielä uutta ja innolla haluan oppia siitä lisää!
- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Historia on ollut minulle melko vieras oppiaine ja koen, että eniten haasteita näin alkuun luo juuri eri sisältöaluiden ja POPSin sisältöjen oppiminen.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.