Meri Ketola

Maisterit -22

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Suurin oivallus opintojaksolla on ollut luultavasti tarkoituksenmukaisten ja innostavien oppimismenetelmien käyttäminen. Omat odotukset ja motivaatio kurssin alkupuolella eivät olleet kovin korkealla, mutta demojen edetessä käsitykseni koko oppiaineesta muuttui täysin päinvastaiseksi. Tutkiva oppiminen on hauska ja mukaansatempaava tapa oppia, ja sen myötä pystyy löytämään lähes varmasti jokaiselle mieluisan tavan oppia. Lisäksi oli mieluista huomata, ettei historian opiskelun tavoitteena enää (en tiedä onko koskaan ollutkaan) ole pelkkien vuosilukujen ja nimien opettelu, vaan suuremmat kokonaisuudet ovat merkityksellisempiä, ja muun muassa tulkinnallisuus ja moninäkökulmaisuus sekä kriittinen ajattelu ovat tärkeitä taitoja.


Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Oivalluksiani lähden viemään käytäntöön ainakin sillä tavoin, että pyrin mahdollisimman vähän istuttamaan oppilaita pöytien ääressä kuuntelemassa, mitä opettajalla on kerrottavana historiasta ja annan heidän itse tutkia ja tehdä tulkintoja sen hetkisistä historian oppiaineen sisällöistä. Lisäksi pyrin dialogiseen opetukseen, jotta koko luokka voi yhdessä pohtia historian merkityksiä ja jokainen pääsee mahdollisesti henkilökohtaisella tasolla sisäistämään oppituntien teemoja. Olisi myös mahtavaa huomata, että tutkivan oppimisen projektit herättäisivät oppilaissa innostusta historian opiskelua kohtaan.


Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Lisätietoa ehkä tällä hetkellä kaipaisin eniten tutkivan oppimisen projekteista; mistä niitä voisi etsiä/löytää, vai onko niitä olemassa vielä julkisesti kuinka paljon? Myös oppimissisältöjen ja -tavoitteiden yhdistelymahdollisuuksista olisi mielenkiintoista tietää, sillä aika ei varmastikaan riitä siihen, että jokainen tavoite/sisältöalue käydään erillisen projektin avulla läpi. Lisäksi ehkä oppiaineen arviointi aiheuttaa vielä hieman epävarmuutta.


Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Edellisessä kohdassa jo hieman vastasinkin tähän kysymykseen, mutta yleisesti historian oppiaineen sisältöjen ja tavoitteiden sisällyttäminen tutkivan oppimisen projekteihin niin, että oppitunnit olisivat tarkoituksenmukaisia sekä mielekkäitä oppilaiden näkökulmasta. Samoin edellisessä kohdassa mainittu arviointi tuntuu ehkä vielä haastavalta, mutta luultavasti kun pääsee itse työhön kiinni ja saa kokemusta, sekin osa-alue selkiytyy.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.