Emilia Erkinheimo
Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Suurin oivallukseni opintojaksolla on ollut se, että historia on paljon muutakin kuin vuosilukujen ja henkilöiden opettelua ja kuivaa tekstinlukua. Opetusmenetelmät ovat monipuolisempia kuin osasin etukäteen odottaa. Myös historiallisten tekstien erilaiset lähtökohdat ja tekstien taustalla olevien agendojen hahmottaminen ovat keskeistä kriittisen lukemisen kannalta.
- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Kokeilisin toiminnallisempaa opetusta ja esimerkiksi ryhmätyöskentelyä. Eläytymistehtävä oli mielenkiintoinen ja sen toteuttaminen voisi olla hauskaa sekä itselle että oppilaille. Haluaisin myös muistuttaa oppilaita siitä, että kirjassa esitettyjä asioita ei pidä ottaa täytenä faktana vaan toisen osapuolen näkökulma voi olla täysin erilainen. Voittajat on niitä, jotka useimmiten historiankirjoihin päätyvät. Historian integrointia esim. kuvikseen voisi olla kiva kokeilla.
- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?
Asioiden kokonaisvaltainen kertaaminen tekisi hyvää, sillä varsinkin historian osalta tietyt asiat on todella lahjakkaasti unohtunut. Kirjan ulkopuoliset materiaalit sekä toiminnallisen opetuksen toteuttaminen käytännössä, ilman että opettajan työkuorma kasvaa suunnittelun osalta liian suureksi.
- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Haastavalta tuntuu viedä koulumaailmaan opintojaksolla esiteltyjä opetustapoja. Oman tiedon rajallisuus ja kokonaisuuksien suunnittelu tuovat haasteita.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.