Milja Truhponen

PRO -22

- Miten itse otat selvää yhteiskunnallisista asioista?

Yleensä luen läpi esimerkiksi Ylen etusivun ja avaan itseäni kiinnostavat uutiset/artikkelit. Monista asioista kuulen myös sosiaalisen median kanavien kautta, kuten esimerkiksi Instagramista tai Twitteristä. Sosiaalisen median lähteiden kanssa olen paljon varovaisempi sen suhteen, mihin uskon.

- Millaisia vaikuttamisen kanavia itse käytät?

Käytän ehkä eniten Twitchiä ja Discordia. Minulla on myös Instagram ja Twitter, mutta hyvin harvoin julkaisen kummassakaan mitään. Discordissa keskustelen nimimerkin alla yhdellä isommalla serverillä päivittäin ja Twitchissä streamaan aina välillä omia videopelihetkiäni puhuen samalla.

- Millaisia mahdollisuuksia vastaavia olisi hyödyntää osana opetusta?

Instagramia ja Twitteriä voisi hyödyntää esimerkiksi projektien dokumentoinnissa. Discordiin voisi rakentaa luokan tai yhteisön yhteisen alustan, jossa ihmiset voisivat jakaa opiskeluun ja yhteisön toimintaan liittyviä asioita ja auttaa toisiaan. 

- Mitkä teemat ovat pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa?

Ukrainan ja Venäjän sota on ollut nyt viime aikoina paljon pinnalla, jonka lisäksi sen myötä tapahtuneet Nato muutokset. Hintojen nousu ja etenkin sähkön hinta on ollut osana otsikoita. 

- Miten lähestyisit näitä asioita oppilaiden kanssa?

Etenkin pienempien oppilaiden kanssa on varmasti hyvä lähestyä näitä asioita varovaisemmin. Esimerkiksi sota on todella vaikea aihe jo monelle paljon vanhemmallekin ihmiselle. Asioiden selittäminen ja toivon ylläpitäminen on tärkeää, eikä omilla mahdollisilla epävarmuuksilla saa luoda turvatonta tunnetta oppilaille. 

- Millaisia kiinnostavia yhteistyötahoja havaitset ympärilläsi, joita voisit hyödyntää opetuksessa?

Monet kulttuurilliset kohteet voisivat olla hyvä yhteistyötahoja. Esimerkiksi teatterit ja museot, tai muut historialliset kohteet. Vierailut voisivat tapahtua luokkaretkien lomassa.


- Miksi yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa?

Yhteiskuntaoppi on tärkeä oppiaine maailman ymmärtämisen kannalta. On todella vaikeaa pysyä mukana poliittisessa keskustelussa tai esimerkiksi hintojen nousun ja laskun ymmärtämisessä, jos ei ole koskaan oppinut oikeita termejä ja syitä niiden tapahtumaketjujen takana. Jotta voi vaikuttaa poliittisissa asioissa, tulee ymmärtää poliittinen maisema ensin. 

- Miksi uuden opetussuunnitelman myötä sen opiskelu alkaa jo alakoulussa aiemman 9.-luokan sijaan?

Jo yläasteikäiset voivat omalta osaltaan vaikuttaa keskusteluissa, etenkin kun kyseessä on heidän omat asiansa. Yhteiskuntaoppi auttaa heitäkin ymmärtämään omia oikeuksiaan ja sitä, miten maailma toimii. Voisin myös olettaa, että alakoulun puolella yhteiskuntaopissa käydään läpi yhä enemmän asioita, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään ja siihen, miten juuri lapsen elämä toimii. Yläasteikäinen saattaa etsiä jo kesätöitä, joihin liittyvät myös oikeuksiin ja lakeihin liittyvät säädökset, jonka takia on tärkeää, että he ymmärtävät ne itsekin. 

- Millaisia ideoita mieleesi tulee, kun ajattelet yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa?

Kuten jo yllä mainitsin, oletan, että ala-asteella keskitytään enemmän arkipäiväisiin asioihin ja tapahtumiin, jotka ovat lähempänä oppilasta itseään. Voisin kuvitella, että alakoulussa olisi ehkä sopivaa sekoittaa opetukseen juuri opetuskäyntejä ja eläytymistehtäviä. Leikin kautta voi tehdä oppilaille ei niin kiinnostavista aiheista helpompia käsitellä. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.