PRO -22

Artikkelissa ja luennolla esiteltiin erilaisia kokemuksellisia ja tutkivia opiskelutapoja. Kyseiset harjoitteet vaikuttivat innostavilta, mukaansatempaavilta ja motivoivilta, kun opiskelutapa on innostava, mielenkiinto aihetta kohtaan herää ihan eri tavalla. Minusta tämänkaltaiset harjoitteet ja tehtävät olisivat tärkeitä juuri oppilaiden mielenkiinnon herättämiseksi. Monelle historian tai yhteiskuntaopin opiskelu ei ole sitä mielusinta, mutta tällaisten aktivointien kautta mieli saattaisi muuttua ja opiskelusta tulisi mukavaa. Omassa kouluaikaisessa opetuksessani ei juurikaan ole ollut näiden kaltaisia harjoitteita. Oma historian opiskeluni on ollut juuri sitä perinteistä opettajajohtoista opiskelua, jossa tuntia rytmitetään aiheeseen viittaavilla kysymyksillä, jotka ovat usein tyypiltään sellaisia, ettei niihin ole tehtävissä tulkintoja vaan haetaan jotakin tiettyä oikeaa vastausta. Opiskelu olisi varmasti ollut mieluisempaa, jos olisimme käyttäneet artikkelissa ja luennolla esiintyviä opiskelutapoja normaalin opiskelun tukena.

Luennolla ja artikkelissa esitetyissä harjoitteissa ja opiskelumenetelmissä harjoitetaan paljon erilaisia opiskelutaitoja, jotka eivät rajoitu vain historiaan. Näitä ovat muun muassa omien näkemysten ja tulkintojen tekemistä sekä niiden perustelua, tiedon soveltamista, erilaisia ajattelun taitoja (esim. kriittinen ajattelu) ja syy-seuraussuhteiden pohdintaa. Harjoitteissa nousee myös esiin ryhmässä toimimista ja yhteistyön harjoittamista. Erityisesti historiassa esille nouseva ajattelu tapa, jota harjoitteissa käytetään on historiallinen empatia.

Opettajalta tällaiset opetustavat vaativat aikaa, suunnitelmallisuutta, soveltavaa ja luovaa otetta opetukseen sekä erityisesti motivaatiota ja omaa kiinnostusta aihetta kohtaan. Opettajan oma asenne vaikuttaa usein myös oppilaisiin, joten opettajan motivoitunut asenne voi siirtyä oppilaisiin ja saadaan synnytettyä aihetta kohtaan positiivista ajattelua. Tällainen opetus on varmasti myös vaativampaa kuin perinteinen opettajajohtoinen opetus, jossa käsitellään vain tuttuun tyyliin kirjan kappale, kun aikaa ja paneutumista tarvitaan paljon enemmän tunnin onnistumiseksi. Tämä opetustapa vaatiikin opettajalta aiheen tietoisuutta yhä enemmän, jotta osaa ja pystyy lähtemään soveltamaan aiheesta esimerkiksi kokemuksellista työskentelyä harjoittavaa onnistunutta oppituntia.