Mikko Vihriälä

Lumo -22

- Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät? Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut?

 

Oma kokemukseni historian opetuksesta on hyvin opettajajohtoinen ja tunnit etenivät usein todella samanlaisella kaavalla. Tunnin aluksi tarkistettiin kotitehtävät, jonka jälkeen siirryttiin uuteen aiheeseen. Opettaja opetti ja oppilaat alleviivasivat kirjasta tärkeimpiä kohtia sekä kirjoittivat samalla taululle heijastettuja muistiinpanoja. Tunnin lopuksi, jos aikaa jäi, tehtiin oppikirjan tehtäviä. Artikkelin ja luennon opiskelutavat eroavat omasta kokemuksestani aika paljon, sillä en ainakaan muista, että omilla tunneillani olisi ollut pelillisyyttä tai edes hirveästi ryhmätöitä. Roolipelit ja eläytymisleikit kuulostavat kiinnostavilta ja innostavilta opiskelutavoilta, sillä näitä ei omassa opetuksessani käytetty, ja uskoisin, että niiden avulla opetus olisi mielekkäämpää. Luultavasti oppilaille avautuisi myös helpommin uusia näkökulmia ja tarkastelutapoja historiaan, kun he ”joutuvat” aktiivisemmin tekemään ja miettimään asioita itse. Kuten artikkelissakin mainittiin, roolipelit voisivat olla hyvä askel historialliseen ymmärtämiseen ja ajattelun taitojen kehittämiseen, kun historian opetus ohjaa tällä hetkellä enemmänkin oppimaan historiallisia tietoja.

 

- Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan?

Esimerkeissä harjoitetaan historiallista empatiaa, yhteistyötaitoja, historian tulkintaa ja ongelmanratkaisua. Myös argumentointia harjoitellaan, kun oppilaat kertovat muille oman tulkintansa ja heidän pitää perustella, miten päätyivät omaan vastaukseensa.


- Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta?

Opettajalla täytyy olla riittävän hyvä historian tietämys ja tuntemus aiheesta, josta aikoo pitää vastaavan opetuksen, sillä opettajan tulee osata ohjata keskustelua, vaikka opetustyyli olisikin tutkivaa ja osallistavaa. Oppilaat tulkitsevat aihetta usealta näkökulmalta, joten ei riitä, että opettaja tuntee aiheesta vain yhden tulkinnan. Lisäksi vaaditaan heittäytymiskykyä, innostavaa asennetta ja rohkeutta tehdä asioita eri tavalla kuin mihin on itse tottunut. Oppilaatkin lähtevät eläytymään varmasti pienemmällä kynnyksellä, jos opettaja on innostava ja rohkaisee osallistumaan. Opettajan on myös hyvä tuntea ryhmä, jolle vastaavanlaista opetusta teettää. Tämä opetustyyli kuulostaa mielestäni erittäin mielenkiintoiselta ja hienolta, mutta olen kuitenkin hieman skeptinen sen suhteen, että toimisiko tällainen aivan kaikille ryhmille.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.