Saila Uski

Lumo -22

Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät? Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut?

Artikkeli ja luento antoivat uutta näkökulmaa historian ja yhteiskuntaopin opettamiseen. Olen aiemminkin miettinyt, miten historian ja yhteiskuntaopin kaltaisista reaaliaineista voisi saada oppilasjohtoisempia. Etenkin luennolla painotettiin sitä, että oppilaan tulee olla se, joka esittää kysymyksiä, joihin opettaja vastaa. Kysymyksiin ei myöskään yleensä ole vain yhtä oikeaa vastausta. Molemmissa myös tuotiin esiin toiminnallisempia tapoja opettaa historiaa ja yhteiskuntaoppia, joihin sisältyi mm. ongelmanratkaisua ja elämyksellisyyttä.

Oma historian ja yhteiskuntaopin opetukseni koulussa oli hyvin opettajajohtoista, ja oppilaat vastasivat opettajien kysymyksiin. Meillä oli melko vähän toiminnallisia tehtäviä näissä oppiaineissa. Suurin osa tunneista koostui opettajan luennoinnista, muistiinpanojen tekemisestä sekä kirjan tehtävistä. Välillä teimme joitakin ryhmätöitä ja yhteiskuntaopissa meillä oli oppilaiden omat presidentinvaalit. Emme kuitenkaan tutkineet juurikaan isompia ilmiöitä eikä meillä ollut elämyksellisiä tehtäviä.

Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan?

Esimerkeissä harjoitetaan syy-seuraussuhteiden ajattelua, toisen asemaan asettumisen taitoa, luovuutta, ongelmanratkaisutaitoja, kriittistä ajattelua ja tiedon soveltamista. 

Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta?

Jotta opettaja pystyy toteuttamaan esimerkkien kaltasia tehtäviä oppilaille, tulee opettajan olla luova ja hallita kyseisen tehtävän aihepiiri hyvin. Lisäksi on tärkeää, että opettaja tuntee hyvin ryhmän, jotta osaa suunnitella tehtävän heille parhaiten sopivaksi. Tehtävän aikana opettajan tulee osata tarvittaessa ohjata oppilaita oikeaan suuntaan ja auttaa sopivissa määrin, jos tehtävä ei etene. Tehtävien suunnittelu vaatii myös paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.