Kemianope

Lumo -22
- Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät?
Draaman keinoin, eläytymällä, toimininallisesti saadaan varmasti mieleenpainuvia oppimiskokemuksia!!!
Oppilas on todella aktiivinen ja joutuu tekemään töitä, pohtimaan, mutta tämä on osattu tehdä todella mielekkääksi. Olisi ihana päästä tällaisella tavalla opettamaan. Aloin myös heti miettiä tällaisen opetustavan soveltamista muihinkin oppiaineisiin.

-Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut?
Jonkin verran alakoulussa näyteltiin kyllä historian juttuja, mutta hyvin vähän. Väittelyjä oli joskus, missä piti edustaa tiettyä näkökulmaa.
Yläkoulussa pääasiassa luettiin kappale, alleviivattiin ja kirjoitettiin (kopioitiin) muistiinpanoja. Koetta varten opeteltiin ulkoa. Tällainen opetus ei ollut kyllä ollenkaan mielekästä, eikä kehittänyt ajattelutaitoja.

- Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan?
Historian luonteen ymmärtämistä. Oppilas eläytyy aikalaistensa tilanteeseen ja oppii ajattelemaan asiaa heidän näkökulmastaan. Oppilas oppii puntaroimaan eri vaihtoehtoja, poissulkemaan ja päättelemään ratkaisua.

- Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta?
Laajaa historian tuntemusta, jotta osaa ohjata tilannetta, koska sen kehittymistä ei voi ennakkoon täysin suunnitella.
Heittäytymistä ja rohkeutta. Opettajan on oltava itse innostunut ja vaatii varmasti myös paljon valmistelua.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.