Janne Tervonen
Limut -22
-Aika hauska ja varmasti innostava tapa oppia. Asiat varmaan jäävät myös paremmin mieleen osallistavassa opetuksessa. Itse olen saanut aika perinteistä suomalaista historian opetusta. En muista, että olisi juuri mitään osallistavaa opetusta ollut.
- Pitää osata ajatella, kuinka henkilö esimerkiksi siihen aikaan saattanut ajatella eri tilanteissa. Opettajan täytyy hallita aihealue hyvin ja omata myös mielikuvitusta. Lisäksi tunnin rakenne pitää suunnitella hyvin, jotta konsepti toimii.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.