Elli-Maija Salo

Limut -22
Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät? Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut?

- Oma historian ja yhteiskuntaopin opetus painottui pelkästään muistiinpanojen kirjoittamiseen ja tehtävien tekemiseen. Tällöin oppiminen jää usein pintapuoliseksi ja asioiden ulkoa opetteluksi. Näin ollen artikkelissa ja luennolla esiin tulleet opiskelutavat olivat hyvin erilaisia kuin mihin itse olen tottunut. Toivonkin, että tutkivaa oppimista, pelillistämistä sekä erilaisia mysteereitä, kuten edellisellä historian demollakin oli, olisi tulevaisuuden koulussa paljon enemmän. 

Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan?

- Ongelmanratkaisutaitoja, syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä ja kriittistä ajattelua. Aktiviteeteissa korostuu myös yhteistyö sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot. 

Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta?

- Työskentelytavat vaativat opettajalta mielestäni paljon aikaa ja perehtymistä. Lisäksi opettajan olisi hyvä pystyä heittäytymään ja näin toimia esimerkkinä oppilaille. Myös oppilaan- ja ryhmäntuntemus on isossa roolissa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.