Jenni Rimpioja

Taiko -22

Historian opetuksessa on mielestäni tärkeää saada oppilaat kiinnostumaan historiasta oppiaineena, ja saada heräämään uteliaisuus tutkia mennyttä aikaa ja esimerkiksi aiemmin eläneiden ihmisten elämää. Tärkeää on myös antaa oppilaiden itse pohtia erilaisia menneisyyden tapahtumia ja niiden syitä ja seurauksia.

Tavoitteista kiinnostukseni herätti erityisesti T7, eli auttaa oppilasta tunnistamaan muutoksia oman perheen tai yhteisön historiassa sekä ymmärtämään, miten samat muutokset ovat voineet tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Tämä oli kiinnostava tavoite, koska oppilaat voivat oppia historian sisältöjen lisäksi myös esimerkiksi itsetuntemusta. Oman perheen tai yhteisön historian pohtiminen voi myös tuoda uusia näkökulmia muihinkin historian aihe-alueisiin ja lisätä oppiaineen kiinnostavuutta oppilaan näkökulmasta. Yleisesti tavoitteissa kiinnostavaa oli se, että oppilaan identiteetin rakentumista sekä kasvua yhteiskunnan aktiiviseksi jäseneksi painotettiin. 

Historia ja yhteiskuntaoppi oppiaineina tarjoavat laaja-alaisen osaamisen osa-alueista “Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen”-osa-alueeseen liittyen tietoa mm. kansalaisyhteiskunnan osallistumis-ja vaikuttamisjärjestelmistä ja yhteiskunnan toimintatavoista ja -rakenteista, sekä niiden arvioimisen opettelemista. Historian ja yhteiskuntaopin erilaisten lähteiden ja tekstien tutkimisella voidaan myös vahvistaa monilukutaitoa. Myös ajattelun taitoja vahvistetaan mm. tutkimalla erilaisia historiallisia lähteitä ja tulkitsemalla, arvioimalla ja vertailemalla niitä sekä soveltamalla tietoa eri tavoin. Molemmat oppiaineet myös tarjoavat mm. kulttuurista ja tieto-ja viestintäteknologista osaamista.

 


Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.