Maria Malinen

Taiko -22

Tällä hetkellä ajattelen, että historian opetuksessa ala-asteella olisi tärkeää saada oppilaat jollain tasolla innostumaan tai kiinnostumaan historian opetuksesta, jotta se olisi mielekkäämpää myös ylemmillä luokka-asteilla. Koen, että olisi myös hyvä ymmärtää, miksi historian opiskelu on tärkeää, sekä ymmärtää menneisyyden merkitystä nykypäivän tapahtumiin ja maailmaan. Mielestäni asioiden täydellinen ulkoaopetteleminen ei ole niin merkityksellistä, vaan tärkeämpää olisi oppia vähän hahmottamaan, mitä menneisyydessä on tapahtunut, ja miten se näkyy yhä tänä päivänä.

Historian ja yhteiskuntaopin tavoitteissa oli mielestäni mielenkiintoista se, että oleellista oli juuri asioiden ymmärtäminen ja oppilaan kiinnostuksen herättäminen. Mielestäni on myös hienoa, että arvioinnissa painotetaan kannustavan palautteen antamista, jolla oppilasta pyritään rohkaisemaan opittujen tietojen ja taitojen hyödyntämiseen. Erityisesti yhteiskuntaopin osalta tavoitteet oli niin sanotusti tuotu aika lähelle oppilasta, sillä kaikki pyöri sen ympärillä, että oppii hahmottamaan sen, millainen paikka itsellä on yhteiskunnassa, ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Myös historian osalta oli painotettu sitä, että pyrkimyksenä on tukea oppilaan identiteetin rakentumista ja kasvua yhteiskunnan jäseneksi, mikä puolestaan tuo oppiaineen jälleen lähemmäs oppilasta, ja voi siten tehdä siitä kiinnostavampaa. Myös toiminnallisuuden painottaminen oppiaineiden opetuksessa oli mielestäni kiinnostavaa, enkä ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että historia olisi niin hyvin integroitavissa muihin oppiaineisiin.

Laaja-alaisen oppimisen osa-alueissa tuli mielestäni vastaan yllättävän paljon sellaisia tavoitteita, joissa historian ja yhteiskuntaopin opettamisella on suurikin merkitys. Erityisesti kulttuuriseen osaamiseen molemmat oppiaineet antavat paljonkin eväitä ja lisäksi vaikuttamiseen ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen on molemmilla oppiaineilla paljon annettavaa. Oikeastaan jokaisen osa-alueen kohdalla pystyin miettimään joitain asioita, missä historiasta ja yhteiskuntaopista on hyötyä. Oppiaineet tarjoavat esimerkiksi ymmärrystä kulttuureista ja yhteiskunnan toimintamalleista, sekä valmistavat toimimaan tässä maailmassa. Lisäksi ne opettavat muun muassa pitkäjänteistä työskentelemistä sekä antavat valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.