Ann-Christina Ojanruoko

Maisterit -22

Mikä historian opetuksessa on tärkeää?

Mielestäni historian opetuksessa tärkeää on se, että oppilaille kehittyisi edes jonkinlainen käsitys aikajanasta ja sen päätapahtumista, sekä siitä, miten nämä tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, minkälaisessa maailmassa elämme tällä hetkellä. On tärkeää huomata, että tänä päivänä absurdeiltakin kuulostavat asiat ja tapahtumat ovat olleet kontekstissaan kyseisenä maailmanaikana ja esimerkiksi tiede, taide ja kulttuuri ovat muokanneet maailmaa jo varhain.

Koen, että historian opetuksessa tärkeää ei ole niinkään ulkoa oppimisen kulttuuri vaan se, että kyetään näkemään syy-seuraus -suhteita ja kehittämään jokaisen omaa ymmärrystä asioiden kulkuun.

 

Mikä/mitkä tavoitteista herättivät kiinnostuksesi tai mitä jäit miettimään? Oliko jotain, jota et ymmärtänyt?

Historian opetuksen tavoitteista eniten mielenkiintoni herätti T8 harjaannuttaa oppilasta hahmottamaan jatkuvuuksia historiassa. Koen tämän tavoitteen itselleni mielenkiintoiseksi  tavoitteeksi ehkä erityisesti sen vuoksi, että koen että omana kouluaikanani tällainen tavoite ei korostunut riittävästi, vaan kaikki opittu tieto tuntuu jääneen jotenkin irrallisiksi toisistaan.

 

Mieti, mitä historia ja yhteiskuntaoppi oppiaineina tarjoavat laaja-alaisen osaamisen osa-alueille?

Historia oppiaineena tarjoaa mielestäni erityisen paljon laaja-alaisen osaamisen osa-alueelle L2 Kulttuurinen vuorovaikutus, osaaminen ja ilmaisu, sillä elämme maailmassa joka on kulttuurisesti ja katsomuksellisesti moninaisempi kuin kenties koskaan aiemmin. On tärkeä ymmärtää erilaisia kulttuureja ja historiaa, jotta voimme toimia yhdessä yhteisöinä, yhteiskuntina ja globaalistikin.

Yhteiskuntaoppi tarjoaa mielestäni paljon laaja-alaisen osaamisen osa-alueelle L3 Itsestä huolehtimisen taidot. Yhteiskuntaoppi oppiaineena kasvattaa tulevaisuuden päättäjiä ja yhteiskunnan tukipilareita ja onkin tärkeää, että heillä olisi korostunut luotto omaan toimijuuteen ja osallisuuteen. Ihmisen on osattava huolehtia itsestään, jotta kykenee huolehtimaan muista. Tämä mielestäni korostuu yhteiskuntaopissa oppiaineena.   

 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.