Jenna Rintamäki
Mikä historian opetuksessa on tärkeää?
Mielestäni historian opetuksessa tärkeää on tutustuminen menneisyyteen ja sen tapahtumiin. Tietämällä ja ymmärtämällä mitä menneisyydessä on tapahtunut, voidaan ymmärtää paremmin esim. asioiden tila nykypäivänä. Jos ei tiedettäisi, että ennen koulutusta tarjottiin vain varakkaille ja miespuolisille kansalaisille, tulisi nykypäivän koulutusmahdollisuuksia pidettyä helposti itsestään selvyytenä. Alakouluikäisten lasten näkökulmasta tutustuminen esimerkiksi oman perheen ja suvun vaiheisiin ja kotipaikkakunnan paikallishistoriaan voi auttaa ymmärtämään omaa elämää eri tavalla. Historian opetuksella voidaan tukea myös oppilaiden aikakäsityksen kehittymistä, jos mietitään elämää vaikkapa 30 tai 50 vuotta sitten ja vastaavasti saman verran tulevaisuutta kohti. Näin ollen historian opetus kehittää oppilaan ajattelun taitoja ja samalla harjoitellaan kriittistä suhtautumista esimerkiksi erilaisiin historian lähteisiin.
Mikä/Mitkä tavoitteista herättivät kiinnostuksesi tai mitä jäit ihmettelemään? Oliko jotakin, mitä et ymmärtänyt?
Kiinnostukseni herättivät erityisesti T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen toiminnan motiiveja, T6 johdattaa oppilasta hahmottamaan erilaisia syitä ja seurauksia historian tapahtumille ja ilmiöille, T7 auttaa oppilasta tunnistamaan muutoksia oman perheen tai yhteisön historiassa sekä ymmärtämään, miten samat muutokset ovat voineet tarkoittaa eri asioita eri ihmisille ja T11 ohjata oppilasta selittämään ihmisen toimintaa.
Mieti, mitä historia ja yhteiskuntaoppi oppiaineina tarjoavat laaja-alaisen osaamisen osa-alueille?
Historia ja yhteiskuntaoppi oppiaineina tarjoavat monenlaista jokaiselle laaja-alaisen osaamisen alueelle. Esimerkiksi netissä esillä olevaan historialliseen tekstiin tutustuttaessa oppilas kehittää kriittisen ajattelun taitojaan, tieto- ja viestintäteknologista osaamistaan sekä monilukutaitoa. Jos lähde on vaikkapa kuva kirjakääröön kirjoitetusta tekstistä ajan laskun alun ajan Lähi-idästä oppilas laajentaa kenties samalla kulttuurista tietämystään. Jos taas yhteiskuntaopin tunneilla perehdytään suomalaisen yhteiskunnan toimintaan vaikkapa demokratian tai työn teon näkökulmista, tuetaan suoraan työelämätaitojen ja yritteliäisyyden, osallistumisen ja vaikuttamisen sekä myös tulevien arkielämätaitojen kehittymistä.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.