Virpi JYU
Historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa on tärkeää herätellä oppijan mielenkiintoa historiaa ja yhteiskuntaoppia kohtaan. Oppilaan olisi hyvä ymmärtää ja tiedostaa miten maailmasta on tullut sellainen, missä eletään nyt. Osa asioista on sellaisia, jotka joltain osin koskevat tai tulevat koskemaan kutakin jossain vaiheessa elämää, jolloin omaa tarttumapintaa asiaan voi olla hieman erilailla. Kun oppija kiinnostuu historiasta tai yhteiskuntaopista voi oppiminen olla myös mielekkäämpää sekä syvempää. Opetuksessa on tärkeää huomioida erilaiset oppijat ja heidän lähtökohtansa eri asioihin. Opetuksesta olisi hyvä tehdä monipuolista, ja mielekästä, jotta asioita voi hiljalleen yhdistää toisiinsa.
- Historian ja yhteiskuntaopin opetussuunnitelmassa sanotaan, että oppiaineen tehtävä on kehittää historiatietoisuutta ja kulttuurien tuntemusta sekä kannustaa omaksumaan vastuullisen kansalaisuuden periaatteet. Myös kriittistä tiedon käsittelyä sekä arvojen tunnistamista ja niiden muutoksia harjoitellaan historiassa. Historia sopii myös integroitavaksi oppiaineeksi. Vuosiluokilla 4-6 ohjataan tutkivaan opiskelutapaan ja tekstien ymmärtämistä ohjataan erilaisilla käsitteillä, tätä samaa tehtiin jo 2000-luvun alussa omalla koulutaipaleellani, vaikka sitä en silloin tunnistanutkaan. Puolestaan 7-9-vuosiluokilla vuorovaikutuksellisuutta korostetaan ja oppilaita kannustetaan hakemaan tietoa koulun ulkopuolisesta historiakulttuurista. Nämä ovat itselleni uusia näkökulmia, sillä saamani opetus oli hieman erilaista. Opetussuunnitelman tavoitteista T9- T12 olivat mielenkiintoisia ja sellaisia mihin en ollut aikaisemmin törmännyt.
- Laaja-alaisen osaamisen osa-alueille historia ja yhteiskuntaoppi tarjoavat mahdollisuuden oppiaineiden integroimiseen erilaisiin yhteyksiin. Historiassa korostuu mielestäni useat laaja-alaisen osaamisen osa-alueet, etenkin ajattelu ja oppimaan oppiminen sekä kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutus jo oppiaineen luonteen kannalta luontevasti. Mielestäni historia ja sen opiskelu itsessään sisältää paljon monilukutaitoa kun tulkitaan erilaisia kulttuureja ja maailmaa. Osallistuminan, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen ovat lisäksi historian oppiaineelle määriteltyjä oppiaineen tavoitteita.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.