Ellen Hautaniemi

Limut -22
Historian opetuksessa mielestäni tärkeää on, että sen kautta pyritään tarkastelemaan oman yhteiskuntamme nykytilaan vaikuttaneita tapahtumia ja tekijöitä. Lisäksi historian opetus kehittää kriittisen ajattelun taitoja, kulttuurien tuntemusta sekä ylipäätään yleissivistystä.

Historian opetussuunnitelmassa tavoitteiden osalta mielenkiinnon herätti etenkin T3 "ohjata oppilasta havaitsemaan historiatiedon tulkinnallisuuden". Tämän tavoitteen käytännön toteuttamisesta haluaisin ainakin itse saada esimerkkejä, sillä en vielä täysin ymmärtänyt, miten sitä voisi toteuttaa.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden laaja-alaisista tavoitteista historian ja yhteiskuntaopin kannalta merkittävimpiä voisivat olla esimerkiksi L1 - ajattelu ja oppimaan oppiminen, L2 - kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu sekä L4 - monilukutaito. Näille kaikille tavoitteille yhteistä historian ja yhteiskunnan oppiaineen kanssa on esimerkiksi oman ajattelun kehittäminen sekä ympäröivän maailman hahmottaminen.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.