Jenni Kauppinen
Mielestäni historian opetuksessa on tärkeää saada oppilas kiinnostumaan historiasta ja sen opiskelusta. Tärkeintä mielestäni on, että oppilas ymmärtää historian laajan merkityksen nykypäivään ja asioiden syy-seuraussuhteet. Lisäksi on tärkeää, että historian kautta ymmärretään aikaisempien tapahtumien merkitykset nykypäivään ja se, miten historia on rakentanut yhteiskunnastamme sellaisen millainen se on tänä päivänä. Historian opetuksen keskeisimpinä tavoitteina on mielestäni ymmärrys menneisyydestä ja sen tapahtumista – niin yhteiskunnallisen näkökulman kuin myös jokaisen ihmisen henkilökohtaisen identiteetin muotoutumisen kannalta.
Historian tavoitteissa pidin tärkeänä sitä, että oppilaat saadaan kiinnostumaan oppiaineesta nimenomaan henkilökohtaisen identiteetin rakentumisen ja sen ymmärtämisen kannalta. On myös tärkeää, että oppilas ymmärtää historian tulkinnallisuuden ja tulkintojen muuttumisen eri lähteiden ja tarkastelutapojen myötä. Myös draaman, leikin ja pelin hyödyntäminen historian opetuksessa herättivät erityisesti kiinnostukseni, sillä uskon, että historiaa pystyy “perinteisen” opetuksen sijaan opettamaan myös hyvin toiminnallisesti. Erityisesti nämä tavat kiinnostavat minua, sillä sitä kautta historian opiskelu voi tuntua oppilaille myös mieluisammalta ja siten oppilaat saadaan kiinnostumaan sen opiskelusta. Itselläni ei ole enempää kokemusta toiminnallisesta opettamisesta, joten siksi tämä tavoite herätti erityisesti kiinnostukseni. Tavoitteissa tärkeää historian osalta oli mielestäni myös se, että oppilas oppii tunnistamaan ihmisten erilaisten toimintojen motiiveja. Sitä kautta on helpompi hahmottaa erilaisia ilmiöitä ja asioiden syy-seuraussuhteita.
Yhteiskuntaopin tavoitteissa tärkeää mielestäni oli se, miten oppilaita pyritään rohkaisemaan kehittymään oma-aloitteisiksi yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. Myös päätöksenteon harjoitteleminen on mielestäni tärkeä tavoite yhteiskuntaopissa, ja olisikin tärkeää että yhteiskuntaoppi tuntuisi oppilaalle mielekkäältä ja käytännönläheiseltä oppiaineelta. Myös vuorovaikutuksen ja koulun ympäristön luominen turvalliseksi on mielestäni erittäin tärkeä tavoite, jolla luodaan pohjaa oppilaan kiinnostumiselle yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
Mielestäni laaja-alaisen osaamisen periaatteet olivat hyvin näkyvillä sekä historian että yhteiskuntaopin opetuksessa. Jokaisen tavoitteen kohdalla pystyin ymmärtämään niiden yhteyden näihin oppiaineisiin ja uskon, että mikäli opetuksesta saadaan laadukasta, on oppilaalla myös mahdollisuus oppia kaikkia mainittuja taitoja. Mielestäni on myös tärkeää, että eri oppiaineiden välille muodostuu yhteyksiä, eivätkä ne tunnu oppilaasta vain erillisiltä ja irrallisilta kokonaisuuksilta. Laaja-alaisen osaamisen periaatteet soveltavat mielestäni hyvin tätä ja esimerkiksi sitä, miten historia on helposti integroitavissa muihin oppiaineisiin. Historia ja yhteiskuntaoppi on helposti linkitettävissä esimerkiksi kulttuurisen osaamisen, monilukutaidon, ajattelun ja tieto- ja viestintäteknologian osaamiseen.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.